Eilen erään varustamon Facebook-seinälle kirjoitettiin palaute laivan valokuvaajien käyttämistä kuvakehyksistä ja niiden sopimattomuudesta tähän aikaan. Palaute oli kirjoitettu hyvällä kielellä, ystävällisellä sävyllä ja kaikin puolin asiallisesti. Sen sijaan, että kyseinen varustamo olisi katsonut aiheelliseksi vasta palautteeseen päättivät he antaa tuntien ajan keskustelun velloa (ja se vellontaa jatkuu edelleen) niiden ihmisten toimesta, joista tällaisten asioiden esiin nostaminen on täysin tarpeetonta.
Itseasiassa se on heistä niin tarpeetonta, että että he ovat ehdottanut aloittajalle betonisaappaita ja yksityisristeilyä keulavisiiri auki. Lisäksi viesteissä on useampaan otteeseen todettu, että aloittaja on psykoosissa, autistinen, mielenvikainen ja ties mitä muuta. Tämän lisäksi nainen on vielä ruma kuten kaikki feministit yleensä. Sitten päälle tuli perinteinen keskustelu siitä miten tytöt eivät saa olla tyttöjä ja pojat poikia. Yksikin sankari kertoi, että olisi kyllä itku tullut, jos olisi pikkupoikana kutsuttu prinsessaksi. Tuohon teki mieli kommentoida, että niin olisi minuakin. Itseasiassa aika moneen kommenttiin olisi tehyt mieli kommentoida, että oikeastiko sanoisit noin päin ihmisen naamaa työpaikan kahvihuoneessa, mutta totesin, että tässä kohtaa ei vain kykene, koska muuten aivot nyrjähtäisivät.
Tai no nyrjähtäneethän ne jo ovat. En ole mikään käytöskukkanen itsekään, mutta päähäni ei vain mahdu miten jonkun mielestä tämä on mitenkäön hyväksyttävää tapaa käydä keskustelua. Missä kohtaa maan tavaksi tuli se, että sivistynyt ja ystävällinen puhe ovat turhuutta. Keskusteluissa mennään välittömästi henkilöön eikä pysytä aiheessa ja kirjoituksissa uhataan myös ihmisen turvallisuutta ja hekumoidaan usein naisten raiskaamisella tai raiskatuksi tulemisella. Miten vaikeaa on kertoa, että nyt en kyllä ihan ajattele samalla tavalla kuin sinä. Onko nainen mielipiteineen edelleen armon vuonna 2017 niin pelottava asia, että hänet seksuaalisen väkivallan pelolla pyritään vaientamaan.
Isäni tapasi muistuttaa, että kun sanat loppuu niin väkivalta alkaa ja näiden keskustelujen pohjalta sanonta pitää enemmän kuin paikkaansa. Mutta tässä kohtaa haluaisin tietää miksi ne sanat loppuu? Miten meidän palkittu ja kiitelty koulujärjestelmämme on onnistunut päästämään läpi ihmisiä näin heikolla luetunymmärryksen ja argumentoinnin tasolla? Ja miten netissä huutamisesta on tullut sauvakävelyn veroinen kansallisharrastus?
En sano, etteikö ihmisillä saisi olla sellaisia mielipiteitä mitä heillä on. Pidän kyllä outona miten kukaan pystyy kestävästi itselleen perustelemaan, että mielipiteensä ovat perusteltuja, mutta haluaisin että ihmiset muistaa että sanan- ja mielipiteenvapauden rinnalla meille tulee myös velvollisuuksia ja ne velvollisuudet on juurikin sitä, että keskustelun nyt pitäisi pysyä edes lain puitteissa.
Mietin myös, että miten paha olo ihmisellä pitää olla, että tämä käyttäytyy edelläkuvatulla tavalla? Haluaisin uskoa, että todella paha. Koska tuntuisi todella pahalta ajatella, että osa ihan hyvillä fiiliksillä tuota sontaa näppikseltään syytää. Tässä kohtaa haluaisin osoittaa syyttävällä sormella kohti päättäjiä. Nykyinen hallitus tekee tästä melkein liiankin helppoa, oman argumentoinnin voi hyvin peribrittiläisessä hengessä aina keskittää hallinnon kritisointiin, itseasiassa voidaan syyttää niitä myös tästä nyhtökeväästäkin, jolloin saadaan lunta ja paistetta sopivasti silputtuna annoksina. Joka tapauksessa se politiikka, jota nyt tehdään on omiaan lisäämään sitä pahaa oloa ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja jos tällä tavalla jatketaan on meillä pian entistä enemmän pahoinvointia käsissämme.
Mitä tässä sitten voi tehdä? Nostaa asioita edelleen keskusteluun. Se, että kaikki vaikenevat eivät auta tilannetta kehittymään. Pitää pää kylmänä. Se, että joku on netissä mulkku, ei tarkoita että sinunkin pitää olla. Asettua edes hetkeksi kuulijan asemaan ja lukea se oma viesti siitä näkökulmasta että miten se viesti toiseen suuntaan välittyy. Vinkkinä nyt ainakin että kannattaa yrittää viestiä siten, että lukijalle viesti varmasti menee halutulla tavalla perille. Niin ja sellainen pikkujuttu, että meidän pitäisi muuttaa maan suunta. Valita päättäjiksi ihmisiä, joilla inhimillisyys on vähän paremmin käsitteenä hallussa. Mutta ihan yksinkertaisimpana asiana voitaisiin lopettaa se netissä sattumanvaraisella väkivallalla uhkailu.
P.S. Ja mitä tulee itse palautteeseen, niin toivon, että Tallink tosiaan käy kuvaajien kanssa läpi käytäntöjä. Tosin meidän perheessä yritetään lapsi pitää niiden kameroiden edestä pois jo siitäkin syystä ettei meille kukaan ole kertonut kuka kuvien oikeudet omistaa. Eipä silti. Ne kuvaajat myös kiertävät tuon meidän jälkeläisen kaukaa kun se mulkaisee kameran kanssa häntä lähestyvää luikkua kuvaajaa yleensä päiväkotikuvauksista tutulla ”syö kamerasi”-ilmeellä.
Näin ton ja olin aivan järkyttynyt. Täytyy sanoa, että taas yksi rasti ruutuun listalla ”syyt miksi jättää Suomi”. Mikä ihmisiä vaivaa? Se kommentti oli asiallinen, aiheellinen ja hyvin argumentoitu mutta sitten nää räkäpäät… tai anteeksi, mitä sitä samalle tasolle vajoamaan mutta nyt aletaan olla jo niin syvällä sivistymättömyydessä että en-enää-kestä.
TykkääTykkää
Joo, kyllä tässä on sellainen kunnon WTF -olo.
TykkääTykkää