Palmian paremmat antimet vs kotikeittiö

19.3.2018 ~ Anu ~ Kommentoi

Meillä oli monipuolisesti syövä taapero siihen asti että tyyppi aloitti päiväkodin. Päästyään Palmian laitosruokien makuun se tyyppi sitten vaihtuikin johonkin ja nyt ties miten monta vuotta olemme kuunneelleet sitä, että ruoka on aina parempaa päiväkodilla tai koulussa.

Vaikka kuinka olemme tehneet samoja ruokia niin ne eivät vaan maistu samalta. Mies epäilee, että ongelmana on se, että ruoka nimenomaan meidän kokkaamana maistuu siinä missä koulussa se ei ehkä niinkään. Suurelle skeptisyydellä lähdinkin eilen tekemään papulasagnea, jota lapsi oli kehunut Palmian tarjoilemana. Itseasiassa olin jo niin vakuuttunut tappiosta että tungin kastikkeeseen papujen lisäksi pussillisen suppilovahveroita varmana siitä, että lapsi ei kuitenkaan syö.

Eilen kuitenkin tapahtui joku hämmentävä käänne. Lapsi maistoi lasagnea pitäen lautaselleen asetetettua annosta erittäin suspektina, mutta joutui lopulta myöntämään että tuohan oikeastaan oli yhtä hyvää mitä koulussa. Sinne se katosi kaikkine papuineen ja sienineen.

Että tätä voittoa voikin nyt helliä mielessään kun seuraavat puolivuotta taas katsoo sitä miten tyyppi kääntelee haarukalla ruokiaan ympäri lautasta ja syö vain lisäkkeenä tarjotut kurkut ja porkkanat hyvällä ruokahalulla. Tai kun saa kuunnella lukuisia erilaisia versioita lauseesta ”tämä ei nyt oikein ole minun makuuni”. Tai sitten voisiko nyt taas olla edessä se hetki jolloin lapsi taas alkaa avartaa ruokalistaansa. Josko evoluution edellytämä ”onko tuo myrkkysieni”-vaihe vihdoinkin takana.

Sinäänsä kyllä ymmärrän lasta. Olen ollut kiusallisen nirso lapsi pienenä, koska se miltä ruoka tuntui suusta vain teki monesta ruoasta täysin mahdottoman syödä. Ihan monipuolinen ruokailija minustakin on vuosien saatossa tullut, joten elätellään että tämä myös toimisi lapsella.

Koulun tyyliviikko haltuun normaaleilla arkivaatteilla

6.3.2018 ~ Anu ~ Kommentoi

Eilen Wilmaan tipahti viesti siitä, että ensi viikolla vietetään koulussa tyyliviikkoa. Ensimmäinen ajatus, että en kyllä repeä tässä mihinkään teema-asuaskarteluihin kunnes totesimme perheen kanssa, että itseasiassa lapsi voi mennä joka päiväkouluun niissä vaatteissa kuten muutenkin.

Tyyppi kulkee joka päivä hupparissa se pistetään nyt taipumaan sitten koko tähän viikkoonkin.

Ma Urheilu- eli sporttityyli, verkkarit, pelipaita tai muu sporttinen asu päälle

Eli tyyppi laittakoot hupparin ja verkkarit. Mitään sen kummempaa sporttityyliä kun herran vaatekaapista ei löydy. Uimahousut kun ei näissä pakkaslukemisssa taida olla hyvä ajatus.

Ti Hupparipäivä, lempihupparit päälle

Suurin ongelma tämän päivän kohdalla on kuulemma se, että hän rakastaa tasaisen yhtä paljon jokaista huppariaan.

Ke Kaksoset tai monikko; kaverin tai ryhmän kanssa voi pukeutua samalla tavalla. Suurin pukeutunut monikkoryhmä palkitaan pienellä yllätyspalkinnolla!

Tähän täytyy sitten puhua kaveritkin mukaan, mutta enimmäkseen nuo pikkukundit nyt näyttävät kulkevan samassa uniformussa jokainen

To Julkkis tai satuhahmo

Tätä pohdittiin pisimpään. Ensimmäinen ajatus oli että tyyppi olisi pukenut päälleen kylpytakin ja kertonut olevansa Mörkövahdin kylpytakki. Sitten hoksattiin Kepler62:n Joni kulkee huppari päällä ekassa kirjassa, joten sillä mennään. Ja itseasiassa hupparityylissään lapsi nyt voi oikeastaan olla kuka tahansa myös Ella- tai Supermarsu-kirjoista. Tai sitten voidaan sanoa vain, että lapsi on pukeutunut IT-tukihenkilöksi.

Pe Eläinteema, voi pukeutua eläimeksi tai laittaa eläinaiheisia vaatteita päälle

Kaapista löytyy myös dinosaurushuppari. Eli viikko taputeltu ilman ettei kenenkään tarvitse nähdä suurempaa vaivaa. Huppari. Harvinaisen monimuotoinen vaatekappale, joka sopii näemmä tyyliin kuin tyyliin.

Ja siis ihanaa, että tällaisia jaksetaan järjestää. Näissä kohdissa vain huomaa sen, että äidillä on lusikat vähän vähissä. Ja toki jos lapsi keksii itse hauskoja ideoita niin lähdetään niitä toteuttamaan, mutta noin muuten nyt opetellaan menemään siitä mistä aita on matalin.

Huuruisan aamun pähkinät purtavaksi

28.7.2017 ~ Anu ~ Kommentoi

Heräsin jotekin kummallisen aikaisin siihen, että lapsi sovitti kantapäätään kylkeeni ja kännykkää hapuillessa katoili unet silmistä. Ylen Uutisvahti varotti Turun Orikedolla olevasta palosta ja ilmoitti yksikantaan, että tässä olisi nyt syytä pysyä täällä lapsuudenkodissani sisätiloissa.

Sittemmin tuuli on hieman kääntynyt, mutta siitäkin huolimatta huurut ilmeisesti istuvat tämän alueen päällä sitkeästi. Pahin palo on kai saatu jo kuriin, mutta sammutustyöt tulevat jatkumaan vielä pitkään. Tässä nyt sitten meni samalla sitten uusiksi päivän ohjelma. Tai no, uusiksi se meni jo eilen kun miehelle tuli töistö kysely, että pääsisikö se lähtemään maanantaina Saksaan. Nyt se huuruja väistellen lähti käymään Turun toimipisteellä ja sillä välin me olemme lapsen kanssa sitten yrittäneet keksiä itsellemme ohjelmaa.

Onneksi on pelejä. Ostinne Tukholmasta Mastermindin matkaversion ja eilen lapsi sai ystäväni perheeltä lahjaksi niin ikään matkakokoisena Othellon. Kumpikin peli on selvästi lapsen mieleen ja matkakokoisia pelejä mielellään kuljettaa mukana reissuissakin jotta kulkuvälineissä ja hotelleissa on muutakin tehtävää kuin iPadin tuijottaminen.

Samoin meillä on nousussa tällä hetkellä erilaiset korttipelit. Unoa meillä on pelattu jo pidempään ja nyt lapsi on ihastunut pelaamaan Skip-Boa. Tukholman hotellista saimme perinteisen korttipakan ja googlasinne heti muutaman helpon korttipelin ohjeet. Illat ja aamut hotellilla menikin pelaillen Seiskaa ja jatkossa meidän vanhempien on syytä ottaa haltuun myös useampia pelejä.

Lapsella on selvästi kehittynyt oma pelimaku ja se onneksi on aika yhtenevä varsinkin minun kanssa. Lapsi pitää peleistä joita rakennetaan yhteistyössä, strategisesta pohdinnasta ja peleista joissa pitää ratkaista ongelmia. Varsinkin nyt kesällä on huomannut myös sen miten paljon lapsi kehittyy strategisessa ajattelussaan kun pelejä pelataan. Siinä missä aikaisemmin peleissä lapsi teki ihan hölmöjä, usein lyhyttä hyötyä tavoittelevia siirtoja on nyt huomattavissa paljon monimutkaisempaa ajattelua.

On myös ollut kiva huomata, että tällä kertaa pelit eivät ole jääneet kesäksi tauoille. Tähän asti pelaaminen on ollut meillä enemmän talvikuukausien hommaa. Ehkä se on nyt sitten tämä sateinen sää joka kannustaa palaamaan. Tai sitten se, että nyt lapsen kanssa voi pelata palkon monipuolisemmin.

Toisaalta siitä huolimatta saisivat nyt pian saada sen palon kuriin, tässä olisi vielä yksi rippilahja ostettavana ja jääkaappikin näyttää kovin tyhjältä.

Mikä muuttuu kun koulu alkaa?

10.5.2017 ~ Anu ~ 2 kommenttia

Esikoulun viimeiset viikot ovat käsillä ja ensi viikon keskiviikkona on se jännä päivä jolloin kokoonnumme puolen naapuruston kanssa koulun pihalle katsomaan ja kuulemaan miten nämä yhtä aikaa niin pienet ja isot jaetaan ensi syksyä varten luokkiin.

Pitkin talvea lapset ovat eskarin kanssa käyneet tutustumassa koulun tiloihin. Ruokalan isot lapset, eli vissiinkin neljäsluokkalaiset, olivat kuulemma melkein kuin aikuisia. Erityisopettaja, joka oli pitänyt lapsille oppitunnin, on kuulemma todella kiva ja jumppasali se vasta siisti on ollutkin. Moni asia arjessa kuitenkin tulee muuttumaan syksyn myötä.

Siinä missä eskarin eteisessä voidaan ottaa kuvia aamulla, jolloin kumpikin meistä otti jalkaansa sukat lapsen sukkalaatikolla, on koulu ja sen käytävät meille vanhemmille suljettua maailmaa vaikka kuinka oltaisiin vierailtu samalla sukkalaatikolla.

Lapsilla itsellään tuntuu myös olevan huolia kouluun liittyen. Viime perjantaina eskarin viikkokirjeessä tuli lasten huolista TOP 4 -lista:

1. Onko tiukkis ope

2. Ihan vaan yleisesti kun ei tiedä mitä se on

3. Jos joku kiusaa

4. Koulumatka

Tästä nyt sitä päästään myös niihin asioihin mitkä myös vähän eri kulmasta huolestuttavat meitä vanhempia.

Millainen opettaja lapselle tulee? Entä jos se on joku ammatillisen kunnianhimon 15 vuotta sitten kadottanut tyyppi, jonka mielestä nykyinen OPS on lähinnä opettajan kiusaamista? Entä jos se on ihan eri taajuudella kuin tuo meidän tyyppi. Tai jos se vaan on jotenkin tosi outo?

Ja samoin kun lapsilla niin tässä on meille aikuisillekin niin monta sellaista asiaa mistä ei tiedetä mitään. Peruskoulu 2010-luvulla on pikkuisen toinen juttu kuin se peruskoulu jossa allekirjoittanut aloitti 1989 elokuussa. Ja miten paljon meidän elämämme ylipäätään muuttuu koulun aloituksen jälkeen. Sen verran meidän perheessä jo tiedetään, että otamme pehmeän laskun tähän koulutaipaleelle siinä mielessä, että minä jään opintovapaalle koulun alkaessa tekemään opinnäytetyötäni ja palaan töihin vasta syysloman jälkeen eli saamme kaksi kuukautta harjoitella tätä uutta arkea vähän normaaliarkea kevyempänä versiona.

Sitten on se iso K. Kaikista Kiva-kouluista huolimatta tarinat kouluista on välillä niin kovin karuja. Entä jos lapsi tulee kiusatuksi ja vielä pahempaa, entä jos tuosta omasta lapsesta kuoriutuu kiusaaja. Kun jonkun lapsiahan ne kiusaajatkin ovat. Ja mitkä on meidän vanhempien mahdollisuudet puuttua asiaan, jos hommat lähtevät menemään pieleen. Kertooko lapsi edes jos asiat menevät pieleen vai paketoiko se huolet sisälleen?

Lopuksi olisi vielä koulumatkat. Meillä koulumatka ei ole pitkä, parisataa metriä ja kaksi tienylitystä. Valitettavasti vain tuo toinen tie on sellainen, että meidän tässä asuessamme siinä on kuollut neljä ihmistä jäämällä auton alle ja kaupunki on vielä kaavailemassa liikennevaloristeysten muuttamista liikenneympyröiksi, jolloin jengi ajaa Kehältä noustessaan keskelle asuinaluetta talla pohjassa. Itse olin jäädä auton alle tuossa tiellä talvella kun minulle suojatien eteen tietä antaakseen pysähtyneen bussin takaa päätti lähteä joku ihmisen roska Audillaan ohittamaan vastaantulijoiden kaistan kautta. Meidän kohdalla tiellä on liikennevalot, mutta noissa valoissa on nähty niin kamalaa liikennekäyttäytymistä, että oikeasti itkettää ajatus, että lapsen pitää mennä siitä yli. Aluksi onneksi minä olen kotona käytännössä joka päivä ja töihin palattuanikin yritämme sumplia varmaan alkuun aikataulut niin, että pääsemme kulkemaan yhtä matkaa, koska lukujärjestyksiin ei pitäisi tulla kuin kasin ja ysin aamuja.

Näiden lisäksi tuntuu, että kouluun liittyy miljoona isoa ja pienempää asiaa joita pitää ratkaista. Veikkaan, että tässä seuraavan puolen vuoden aikana tunniste ”Kun koulu alkaa” tulee vahvistumaan tuolla tunnistelistalla. Ja veikkaan, että Facebook-kaverini tuleva kyllästymään minuun perinpohjaisesti kun joukkoistan siellä milloin minkäkin huoleni kansan pohdittavaksi.

Avaimet maailmaan

7.9.2016 ~ Anu ~ Kommentoi

Eskaria on kohta ensimmäinen kuukausi takana ja joka päivä pysähdyn ihmettelemään sitä miten isoksi tuo minun lapseni onkaan kasvanut. Tänään pyöräilin pojan ja tämän eskarikaverin perässä soittotunnilta kotiinpäin ja ihailin kahta pitkäksi venähtänyttä pellavapäätä, jotka polkivat sulassa sovussa kevyeenliikenteen väylällä. Prisman parkkipaikalla hämmennyin kuunnellessani lapsen mielikuvaa pilvistä. Kotisohvalla surin lapsen purkaessaan epäilystään siitä, että pidetäänkö hänestä aidosti. Kesän aikana tuntui, että lapsi kasvatti jalkoja viisi senttiä, mutta henkisesti venyi vaaksan.

Henkinen venyminen näkyy myös tavaroissa. Viime viikonloppuna lapsi pyysi kotiavainta ja koska aikanaan lukkojen sarjoituksen yhteydessä olimme pelanneet varman päälle ja tilanneet viisi avainta voitiin lapselle kaivaa avain heti käyttöön. Samaan lenkkiin meni myös polkupyörän lukon avain. Kesän aikana lapsi oppi avaamaan ja sulkemaan kenkun takalukossa olevan kotiovemme ja nyt harjoitellaan pyörän lukkitusts turvallisesti.

Henkinen venyminen näkyy siinä, että yhä useammin lapsi itsenäisesti soittaa meille vanhemmille jos hänelle tulee mieleen jotain mitä kertoa kotoa poissaolevalle vanhemmalle. Ja se näkyy myös siinä, että lapsi haluaisi olla enemmän yksin kotona ja nauttia siitä tunteesta jonka itsekin tunnistan kun käpertyy yksin ollessaan sohvalle ja ottaa käteensä hyvän kirjan tai pistää lempiohjelman pyörimään.

Seuraava askel olisi sitten venyttää henkistä napanuoraa siten että päästämme lapsen yksin maailmalle. Avaimet kädessä maailmalle lähetetyllä lapsella kotiovi on aina auki, mutta vielä sen paremmin lapsi kuin vanhemmmatkaan eivät reviirin laajentamisesta haaveile. Omalla pihalla kyllä lapsi viihtyy ilman meitä vanhempia, mutta kaduille lapsi ei vielä halaja. Ja onneksi tässä ei vielä ole mikään kiire. Koulun alkuun on vielä 11 kuukautta ja siihen asti yksin kulkemiselle ei ole mitään isoa tarvetta. Haluaisin uskoa, että lapsi kyllä sitten itse kertoo kun on asiaan valmis. Siihen asti kuljetaan edelleen tyytyväisenä käsikädestä ja nautitaan tästä vaiheesta kun lapsi on yhtäaikaa niin valtavan iso ja taitava sekä pieni ja oppiva.

Kesäkaverit

27.6.2016 ~ Anu ~ Kommentoi

Lapsi oli loman alussa mummin kanssa mökkeillessään käynyt mökkipaikkakunnan puistoruokailussa ja saanut heti kärkeen itsellen puolentusinaa uutta ystävää. Lomalla on ollut myös aikaa leikkiä niiden naapuruston kavereiden kanssa jotka ovat arkensa viettävät eri päiväkodissa. Ja lomalla voidaan myös kutsua yökylään Turun ystäviä, joista lapselle tuli yllätyksenä, että hänen ystävyytensä perustuukin siihen, että ystävien äidit ovat olleet parhaita ystäviäni viimeiset 20 vuotta.

Ainoan lapsen kohdalla kahdeksan viikon kesäloma voi kuulostaa vähän hasardilta kaverikysymysten vuoksi, mutta lapsi onneksi löytää seuraa. Tarvittaessa vaikka rannan leppäkertuista.

Kahdeksan viikkoa poissa päiväkodin rutiineista on pitkä aika ja ekat pari viikkoa poika ikävöi selvästi päikkykavereitaan. Leikkitreffit bestiksen kanssa taisivat auttaa asiaa ja lapsi myös taitaa viihtyä hyvin ihan vain ylhäisessä yksinäisyydessäänkin. Kun on aikaa olla syntyy kodin ja mökin lattioille mitä mielikuvituksellisempia leikkimaailmoja ja sellaiset lelut joita me vanhemmat olemme olleet jo valmiita roudaamaan kierrätykseen ovatkin päässeet leikkeihin mukaan. Tylsyys taisikin toimia riittävänä muusana mielikuvitukselle kun ne fyysiset kaverit eivät ole menossa mukana.

Hektisen talven jälkeen kesäkaverit taitaakin tehdä lapsellekin hyvää. Päätös porrastaa lomat toimii siis meidän perheessä paremmin kuin hyvin ja vaikka miehen jäätyä lomalle tuleekin meille vähän intensiivisempi kolmiviikkoinen on lapsi saanut latailla akkuja jo siinä kohtaa kolme viikkoa. Ja minun palatessani töihin on lapsella vielä kaksi viikkoa lomaa jälkellä. Viikko isänsä ja viikko mummin kanssa. Eli vielä monta viikkoa ja monia kesäkavereita edessä.