Virvontavitsat ilman höyheniä

Siinä missä vanhan blogin puolella kirjoittelin vaikka miten paljon askartelujuttuja on tässä blogissa viimeinen askartelumerkintä vuoden takaa. Eli kaipa se opiskelu sitten näkyy tässä, ettei ole niin aikaa näille DIY-projekteille, mutta onneksi sentään nyt tuli askarreltua lapsen kanssa.


Olen vähän nipo vitsojen koristelija. Meillä ei käytetä höyheniä, koska niiden alkuperää on yleensä täysin mahdoton paikallistaa ja koska tuolla minun askarteluassistentilla ei yleensä riitä kiinnostusta mihinkään pikkusievään ja yksityiskohtaiseen näpertelyyn pitää koristeteema valita tekijöiden jaksanisen mukaan.

Tämän kertainen vitsaidea on yhdistelmä Kodin Kuvalehdestä bongattua langankieputusta ja Pinterestisä bongattua taikasauvaideaa. Me vanhemmat kieputettiin lankaa ja lapsi kiinnitti palloja silkki- ja helmimassasta. Vitsoista tuli minun mielestäni kivoja vaikka itse sanonkin.


Ensin vierastin helmimassaa, koska ajattelin sen näyttävän joltain ötökän kotelolta, mutta onneksi lapsi piti päänsä. Käytössä meillä oli askartelukaupasta ostetut massat ja huomasi, että kun nuo massat oli jo vähän vanhoja oli osa jo tosi jähmeitä käyttää. Kuitenkin askartelukaupan massa oli paljon ketterämpää käsitellä kun eilen Tigerista haettu heidän helmimassansa. Nuo kuvan vitsat kun tuli jaettua virpomisreissulla käyttöön myös osin kaveriperheiden lapsille niin piti vielä illalla koristella meille kotiin pääsiäiskoristeeksi muutamia vitsoja maljakkoon. Tigerin värikartta oli tosin näitä räikeämpi, mutta todettiin, että tuli sitten samalla tehtyä myös vappukoristeet paikoilleen. Johan sitä pääsiäisen jälkeen voi aloittaa opiskeluaikojen muistoksi sen kahden viikon vapun…

Massat toimivat vitsa-askartelussa sekä vitsojen että siivoamisen näkökulmasta. Kevyet massat kestivät hyvinä ohuissakin oksissa ja massa-askartelusta siivottavaksi jöi pari vitsoista varissutta pajunkissaa. Itse oksathan ostettiin kauppakeskuksen kukkakaupasta. Lähialueen pusikot oli varmasti jo koluttu läpi ja toisaalta en myöskään oikein tykkää että pääsiäisen varjolla nuo kaikki polunvieruspusikot raastetaan riekaleiksi. 

Virvon varvon

Isoäitini, pesunkestävä Karjalan evakko, tapasi suhtautua virpomiseen asiaan kuuluvalla vakavuudella. Mitkään noidathan ei karjalaiseen perinteeseen kuuli, mutta ilmeisesti vaikka ruisleivän kuminassa mummo ei taipunut niin virpojien noita-asut sentään pitkin hampain hyväksyttiin vuosien väsytystaistelun jälkeen. Sen verran mummo piti kuitenkin perinteistä kiinni, että perehdytti kaikki ovelleen eksyneet pikkunoidat oikeaoppisen virpomisen saloihin. Ei sitä vitsaa vain kevyesti heilutella vaan virpomisessa pitää olla tunnetta mukana. Pojantyttärenpojan virpomasuoritus ei olisi vanhanmummon katsastusta läpäissyt ja veikkaan myös, että mummovainaalla olisi ollut sanansa sanottavana myös pojantyttärensä vitsaratkaisusta.  

Laiskat vanhemmat nimittäin ostivat perjantaisella kauppareissulla Prismasta kimpun siniseksi maalattuja koivunoksia. Näiden nyt pitäisi olla varmaankin täydellisen allergiaystävällist, tai no tiedä nyt millö lyijymaalilla nuo risut on maalatti, mutta ainakaan tuolta ei mitään hiirenkorvia ala versoa.

Sulka-angstia potevana päädyimme hakemaan koristeet Tigerista ja nyt meiltä löytyy kymmenen vitsan koristelun jälkeen  edeleeen 140 psykedeelisen väristä piippurassia (jostain perinteistä minäkin pidän kiinni, ne on piippurasseja eikä mitään askarteluchenillejä) sekä kolme rullallista huonostiliimautuvaa tiputeemaista paperiteippiä. Silkkipaperikukkien materiaalit löydettiin askartelukaapin perukoilta ja kolmihenkinen työpajamme sai oksat valmiiksi ennätysajassa sen jälkeen kun lapselle kerrottiin, että ainostaan oksia askarrelleet saa syödä palkkakarkit. Kirisitys, uhkailu ja lahjonta – kasvatukseni kulmakivet.

Koska oma virpomaperinteeni pohjaa vahvasti sotien jälkeen syntyneeseen karjalaisen virvonnan ja pohjalaisen trullittelun hybridiin oli selvää etten edes avaa keskustelumahdollisuutta sille, että asu olisi jotain muuta kuin noitateemainen. Kaupat eivät selvästi olleet kartalla noitarekvisiitan myynnissä, mutta onneksi Prisma pelasti tässäkin suhteessa ja löysimme mustan noitahatun. Itse olin kaavaillut hatun seuraksi viittaa, mutta Pinterestiä sujuvasti selannut lapsi ilmoitti, että sen pitää kylläkin olla kaapu ja musta sellainen. Materiaaliaihioksi valittiin miehen poistoon menossa ollut musta t-paita, joka oli pesujen saatossa leventynyt ja lyhentynyt. Lopulta paidalle ei tehty mitään koska lapsesta hyvä noita-asu tuli kun sen vain kiskaisi mustien leggareiden ja tähtikuvioisen hupparin päälle. Naapureille kiitos siitä, ettei kenelläkään ilme värähtänyt pienen Beetlejuicen varustevarastosta karanneen virpojan kohdalla. Tosin me yhdistimme virpomisen kaveriperheiden brunssiin, joten kahdeksan pikkuvirpojaa muodostivat riittävän söpön kokonaisuuden vaikka yksi tosiaan näyttikin enemmän nuorelta Winonalta noitavermeissään.

Meillä tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsi oli virpomassa. Tähän asti olemme olleet todella usein palmusunnuntaina ulkomailla tai muuten liesussa ja sopivaa hetkeä ei ole tullut muutenkaan. Vaikka me olemme uskonnoton perhe on virpominen meistä ihan meillekin sopivaa puuhaa (ja ihan kaikille muillekin, että terveisiä vain Tampereen suunnalle) ja nykyisellään osa kotimaista kultuuriperintöä. Mielestäni esimerkiksi mitään karkki vai kepponen -kierroksia ei Suomeen tarvita, koska meillä on jo yksi tällainen päivä, joka on vakiintunut ihmisten käytäntöön. Meidän taloyhtiössämme vielä kivasti oli virpojat tervetulleksi toivottavat laittaneet oveen tipukoristeita jotta virpojat löysivät perille joten ei tullut epämukavaa voikohan sitä ovikelloa soittaa vai ei -fiilistäkään vastaan.

Niin ja höveli nuorimies osti vanhempien perustelut, että vain vitsoja askarrelleet saavat syödä herkkuja ja jakoi saaliinsa mukisematra meidän vanhempien kanssa. Tai sitten se ei vain itse tykännyt saamistaan Hopeatoffeista…

DIY: Pokedex

Lapsi on löytänyt uuden kiinnostuksenkohteen Pokemoneista. Saamiaan kortteja ja muutamaa lelufiguuria säilötään kuin kruununjalokivia ja hiljattain lapselle selvisi, että on myös olemassa Pokedex-leluja. Pokedex on siis skeneä tietämättömille jokaisen itseään kunnioittavan pokemonkouluttajan apuväline, jolla saadaan skannattua pokemoneista lisää tietoa. Moista lelua ei kuitenkaan ole tullut vastaan ja noin muutenkaan en nyt ihan ollut vakuuttunut lelun tarpeellisuudesta, joten olin ehdottanut että askartelisimme itse leikkeihin sopivan pokedexin.

  
Sairastelun edelleen jatkuessa kaivoimme helmiaskarteluideoita Pinterestistä ja sieltä löytyi idea pokepalloon. Tuosta lapsella sitten se ajatus lähti. Kaivoimme esiin pimeässä loistavia helmiä ja miehen tullessa kotiin hän löysi perheen muut jäsenet pohtimassa miten helmillä pokedexin saisi parhaiten toteutettua. Suunnittelu oli lapsen käsialaa ja toteutus tehtiin yhdessä. Mallina toimi Kalos -alueen pokedex, mutta yhdennäköisyys on ilmiselvä lähinnä viisivuotiaan silmissä. Ja muullahan ei ole väliä. Kyllä tulla pokedexillä kelpaa nyt leikkiä ja se on visusti pakattu reppuun loppuviikon mummolareissua varten.  Meillä siis taas yhdistetään työtä ja perhettä tällä kertaa miehen toimesta ja me jäämme kissan kanssa kahdestaan kotia pitämään pystyssä. Mitähän kaikkea sitä ihminen iltojensa ratoksi keksikään. Pyykkitelineellä olisi kyllä kutistettuja kankaita kuivumassa ja lukulaitteessa kaksikin kirjaston ekirjaa ja Girlsin uusi kausikin on tullut HBO:lle.