Loman paras hetki on se kun tajuaa ettei suoraan muista mikä viikonpäivä on kyseessä. Emme ole avanneet televisiota kertaakaan mökillä. Olemme pitäneet radionkin kiinni ja oikeastaan ainoa minkä vuoksi on tarvinnut ponnistella viikonpäiviå mieleen oli se, että alueen kaatopaikka on auki vain keskiviikkoisin ja meidän piti tähdätä sinne. Muuten olemme eläneet kuin pellossa. Syöneet kun on nälkä, menneet nukkumaan kun väsyttää ja heränneet kun se sopivalta tuntuu. Kello ja sormukset ovat jääneet pöydälle, joka tarkoittaa sitä, että rannekellon osalta aika tosiaankin on pysähtynyt.

Mökkipaikkakunnalla välillä tuntuu muutenkin, että aika on pysähtynyt, mutta tarkemmin kun katsoo se onkin vain minä joka olen pysähtynyt ja muut jatkaneet menoaan. Meidän mökkihän ei ole aina ollut meidän mökki. Vielä kymmenen vuotta sitten se oli minun mummolani ja itseasiassa ensimmäiseen 24 elinvuoteeni en ollut tässä talossa yötä kuin muutaman hassun kerran. Tämä johtuu siitä, että mummolan lisäksi paikkakunnalla, vähän syrjemmässä tästä kirkonkylältä, oli myös mammala, jota kutsuin mökiksi silloin. Nykyisin äitini lapsuuskotia asuttaa enoni ja me siirryinne kirkonkylälle. Isoäitien vuoksi olen kuitenkin viettänyt paikkakunnalla aikaa myös perinteisten mökkeilykuukausien ulkopuolella. Talvilomalla mamman ja mummon luokse tultaessa ohjelmassa oli hiihtoa ja pitkästymistä. Turussa kun talvilomat olivat aina viikkoa aikaisemmin kuin Uudellamaalla lapsuudessani ja pikkuserkkuni olivat päivät koulussa. Tylsistymisen ja hiihtämisen vastapainoksi usein tarjottiinkin reissua paikkakunnan kylpylähotelliin ja koska myös Päiväkummussa on 25 vuodessa tultu eteenpin oli tänään aika lähteä kokeilemaan miltä uusittu kylpylä näytti.

Rehellisyyden nimissä olin skeptinen. Nettisivujen kuvaus kuulosti kyllä kivalta, mutta karu uima-allas lapsuuden uimareissuilta oli selkeänä mielessä. Ilokseni kuitenkin sain todeta, että uudistus oli onnistunut. Kylpylän uudistuksessa kantavana teemana oli Topeliuksen satu Koivu ja tähti (kuten nyt suunnilleen kaikessa muussakin Karjalohjalla, paitsi huoltoaseman baarissa, jota kutsutaan Unkaksi edelleen vaikka Unionin asemia ei ole vuosikymmenniin ollutkaan). Vanha 25 metrin uima-allas oli remontin yhteydessä saanut seurakseen pari poreammetta, kylmä- ja kuuma-altaat sekä terapia-altaan hierovine suihkuineen. Näiden lisäksi oli elämyssaunat eli Koivu ja Tähti sekä suola- ja höyrysaunat. Jälkimmäiset ovat juuri sitä miltä kuulostavatkin. Koivussa tarjolla on toisinaan vihtoja ja aina koivuntuoksua ja Tähdessä löylyjä nautitaan linnunratakaton alla. Elämyssaunat ovat unisex joten niihin pääsi kivasti oman perheen kanssa (saunoissa saa pitää uima-asut päällä).

Allasosasto toimi hyvin lapsen kanssa. Siinä missä esim. Caribiassa lapsen kanssa on turhauttavaa jos tämä on ylittänyt kahluuallas iän, muttei ole vielä kovin varma uimari tarjosi täällä altaat lapsen kanssa paljonkin vaihtoehtoja. Ensinnäkin lastenallas toimi myös äänialtaana eli kun kelluit tai sukelsit altaassa kuulit vedenalaisiara kaiuttimista musiikkia. Altaassa oli eri syvyyksiä ja meidän uimataitoinenkin intoutui kellumaan ja kuulemaan musiikkia. 25 metrin altaan toisessa päässä syvyys oli metrin ja toisessa 170 cm. Allas oli juuri meidän lapsen uimataidoille sopiva ja erityisen kiva oli altaan yhteen seinään kiinnitetty kiipeilyseinäke, josta pääsi hyppäämään altaaseen. Tuo osin asetti vähän haasteita, jos halusi kuntouida. Altaassa ei ollut ratoja ja kaikki lilluivat siellä enemmän tai vähemmän sikinsokin. Saimme kuitenkin miehen kanssa vuorottelemalla uitua kumpikin myös pienen treenin yleisen lillumisen lisäksi.

Ilmaistahan tämäkään lysti ei ole. Käytimme miehen ja lapsen sisäänpääsyyn Cityshopparikortin tarjousta, jossa lapsi pääsee ilmaiseksi ja maksoimme minusta opiskelijahinnan ja silti reissu kustansi 40 euroa. Ilman alennuskuponkia uinti maksaisi 51 euroa eli tosiaankaan ihan joka mökkiviikonloppu tuonne ei tulla menemään, mutta näin sateisena ja viileänä lomana tuo oli hyvää vaihtelua mökilläoleiluun. Päiväkummun majoitustiloista meillä ei ole käryä. Mökkimme sijaitsee kilometrin päässä hotellista, joten majoitukselle ei ole tarvetta. Muista palveluista laajennetulle perhekunnallemme on tutuksi tullut lähinnä tanssiravintola, joka toimii erinomaisesti, jos olet paritansseista nauttiva eläkeläinen. Tuo perheen paritansseista nauttiva eläkeläinen osasi myös vinkata, että paikallisen ravintolan pitsat ovat hyviä, joten nappasimme uinnin jälkeen kotiin vietäväksi vielä ruokaa, koska 2,5 tunnin allasrupeaman nälkä alkoi olla sillä tasolla että pian olisi itkenyt sekä lapsi että äiti.

En sitten tiedä oliko nälkä paras mauste, mutta tältä näytti pöydässä vartti kotiintulon jälkeen. Paritansseista nauttiva tietolähteemme tiesi myös kertoa, että pitsoja saa vegaanisena. Mausta en kyllä mene sanomaan mitään, mutta ainakin kummityttö oli jämät ottanut foliossa matkaansa eli ei se kai jäätävän pahaa voinut olla.

Muista Päiväkummun fasiliteeteista voin kertoa vielä sen, että heidän pihaltaan löytyy myös Karjalohjan ainoa Pokemon Go sali sekä toinen kunnan stopeista. Me tosin itse käytämme kirkon stoppia, koska sen vierestä löytyy myös mökkiä lähinnä oleva roskis. Se on tätä mökkielämäglamourin huipentumaa kun lyllertää Crocsit jalassa kirkolle viemään roskia ja hakemaan päivän pokemonin ja stopin. Kirkko noin muuten on myös mielenkiintoinen jos tuntee kiinnostusta moisia kohtaan. Silloin minun lapsuudessani kirkko oli vielä raunioina sen tuhouduttua tulipalossa 70-luvulla. 80-luvun lopulla kirkon korjaamiseen alettiin kerätä rahaa ja nykyään kirkko on katettu ja ikkunat uusittu. Ennen tulipaloa kirkossa oli parvet, mutta nyt sisustus on hyvinkin karu, mutta kirkko on monella tapaa viehättävä ja siellä järjestetään kesäaikaan varsinkin säännöllisesti konsertteja.

Että itseasiassa kun tarkemmin miettii niin kyllähän täällä on kaikki muu muuttunut ympäriltä paitsi se Unkan baari. Kirjastoonkin tuli täksi kesäksi laajennetut itsepalveluajat, joka on kyllä parasta maailmassa. Se hyötyä kylän keskellä olevasta mökistä on, että kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä ja kirjasto on kohde jossa olemme käyneet useita kertoja viikossa jo ennenkin. Nyt itsepalveluaikojen myös pystymme paremmin hyödyntämään palvelua myös loma-aikojen ulkopuolella, koska aikaisemmin viikonloppuisin oli turha haaveillakaan visiitistä kirjastoon.

Huomenna kuitenkin taitaa olla aika pistää tältä erää mökin ovi säppiin ja palata toviksi kaupunkiin. Tuntuu hullulta että tässä ollaan oltu koko perhe lomalla vasta vajaa viikko. Jotenkin sitä on päässyt niin täysin lomailuvireeseen että hetken aikaa piti pysähtyä miettimään että tässä on kuin onkin sitä yhteistä lomaa vielä kaksi viikkoa edessä viikon asemasta.

Maailmassa ei ole viisivuotiaalle montaakaan pelottavampaa asiaa kuin mökin vintti.

Mökkimme ei varsinaisesti ole mökki. Talo on vanha hirsitalo, joka on 70-luvulla siirretty nykyiselle paikalleen ja isovanhempani muuttivat taloon jäätyään eläkkeelle maanviljelystä. Kaksi eläkeläistä ei juurikaan tilaa tarvinnut joten talon vintti jätettiin rakentamatta ja veljeni rakensi kymmenisen vuotta tilaan lattian ja siitä asti vintti on toiminut suvun suurena yhteisenä siskonpetinä.

Tila on kuitenkin edelleen keskeneräinen ja onhan se aikuisellekin aika pelottava paikka. Itsekään en siellä kovin mielelläni yksin nuku (paitsi kun olin huonounisen lapsen kanssa valvonut 10 kuukautta ja pääsin nukkumaan yksin vintille. Nukuin 12 tuntia välittämätä nastasta joka oli pystyssä sängyssä). Siksi lapsen mennessä nukkumaan tarvitaankin paikalle mörönsyötti.

Siellä puolihämärässä pitää valita huolella mitä aikoo lukea. Tai katsoa. Hyllystä löytyisi miehen yhdeksänkymmentäluvulla nauhottamat X-Filesit ja sängyn päädystä VHS-soitin. Niiden jälkeen tosin mörönsyötti voisi tarvita oman mörönsyötin.

Ensi kesän suurena tavoitteena olisikin tarttua noihin vintin mörköisiin nurkkiin, jotta pääsisimme nauttimaan kunnolla tuosta noin 60 neliön ”loftistamme”. Tämä isovanhempien eläkemökki kun tätä nykyä on majasija parhaimmillaan yhdeksälle hengelle niin olisi kivaa että tila myös olisi kunnolla käytössä.