Hyvää oloa etsimässä lautaselta

 

Jäädessäni sairauslomalle antoi lääkäri ohjeeksi nukkua, liikkua ja syödä monipuolisesti. Kaksi ensimmäistä on nyt kunnossa ja nyt sitten olen alkanut keskittyä viimeiseen. Eli siihen hyvään ja monipuoliseen ruokailuun.

Teorian tasolla olen aina tiennyt miten syödä hyvin ja monipuolisesti, mutta niin naurettavalta kuin se ehkä kuulostaakin niin yksi uupumusoireistani oli se, että menetin kykyni syödä järkevästi ja tässä on nyt taas yksi asia, jota meidän perheessä opetellaan nyt uusiksi tämän uuden arjen myötä.

IMG_4413

Yhä useammin lautaselle etsiytyykin useampaa erilaista kasvista mahdollisimman helposti lähestyttävässä muodossa. Lapsiparka, joka on seitsemän vuotta kasvanut äidin työmatkojen makuisella makaronilaatikolla ei nyt tästä käänteestä ole ollut vilpittömän iloinen, mutta muuten huomaa, että kuten myös liikunnassa niin tässä on sellainen arkinen tapa, josta pitää yrittää pitää kiinni.

Jossain vaiheessa kun elämä muuttui sellaiseksi että kävin lähinnä kotona nukkumassa tai koomaamassa sohvalla aloin myös samalla palkita itseäni herkuilla. Suklaata junaan pitkän koulutuspäivän jälkeen tai pussi sipsejä hotellille kun ei enää pitkän päivän jälkeen jaksanut lisätä sosiaalista kuormaa ravintolareissulla. Ja tämä on se ruokavalio, josta keho niin kovasti haluaisi pitää kiinni. Kroppa huutaa sokeria, huonoja hiilareita, prosessoituja kovia rasvoja. Ja pää pyrkii vastaamaan kropan huutoon keksimällä hyviä tekosyitä miksi kaupasta pitäisi tulla sen suklaapatukan kanssa.

Tavallaan tässä toipumisprosessissa on kamalinta ollut huomata se, että miten monella tavalla meidän perhe-elämäämme tämä uupumus on vaikuttanut. Kun kynttilää on käytännössä poltettu loppuun viimeiset seitsemän vuotta olemme oppineet koko perhe täysin vinoutuneen käsityksen siitä mitä on sellainen kiva ja hyvinvoiva arki. Joskus lomilla siitä on näkynyt välähdyksiä, mutta viimeisen vuoden aikana en edes jaksanut lomalla skarpata.

Ei ole kovin helppoa myöntää ääneen, että hei, mä olen 36-vuotias nainen, jolla on elämänhallinta ihan sekaisin ja olen myös sotkenut sen vuoksi todella pahasti perheeni elämän. Onneksi miehellä on sentään pysynyt jotenkin tämä meidän laiva kurssissa, ettei olla ihan ajauduttu kivikkoon, mutta aika lailla kaikki meidän on nyt tässä parissa kuukaudessa pitänyt puhua uusiksi. Sen lisäksi, että minä opettelen kokonaan uuden tavan tehdä töitä, opettelemme koko perhe uusiksi sen, että ennakoiva ruoanlaitto ei tarkoitakaan pesuvadillista erittäin juustoista makaronilaatikkoa. Opettelemme uusiksi sitä, että arki-illat eivät tarkoita sitä että äiti makaa sohvalla zombiena tai on reissussa ja isä yrittää pitää kodin asuttavan näköisenä ja puhtaita vaatteita kaapissa. Haluaisin uskoa, että tämä oli nyt viimeinen hetki kun tilanne saadaan pelastettua lapsen kannalta. Koululaisen kanssa se arki pitää joka tapauksessa neuvotella uusiksi, joten nyt tässä on sitten koko perhe yritetty opetella uutta arkea.

Muutoksen sanotaan syntyvän parhaimmillaan jo kuukaudessa. Meillä on nyt neljä kuukautta siihen, että minun ns normaali työarki lähtee ensi syksynä pyörimään. Nyt sitten nähdään meneekö neljässä kuukaudessa uudet opit esimerkiksi syömisestä selkärankaan vai tipummeko takaisin pesuvadinkokoisten makaroonilootien maailmaan.

Arkiruokien äärellä

Olin jotenkin kuvitellut kirjoitelleeni blogin puolelle meidän arkiruoista, mutta joko en ole osannut niitä laittaa oikeiden tunnisteiden alle tai sitten olen vain kuvitellut kirjoittavani niistä. Tai sitten olen sotkenut päässäni instakuvat blogiteksteiksi. Yhtä kaikki, nyt puhutaan siitä mistä meidän perheemme arkiruokien runko koostuu.

Arjen helpot pelastajat

IMG_0660

Nämä ovat ruokia jotka eivät yleensä kuvauksellisuudellaan loista.

Perusarkiruokalistamme vakioita ovat erilaiset laatikkoruoat. Lapsen lemppareita on makaronilaatikko, joka meidän perheessämme tehdään valkoisiin papuihin. Me vanhemmat taas tykätään tuosta kuvassa näkyvästä maailman helpoimmasta kasviskiusauksesta, jossa uunivuokaan lykätään pussillinen peruna-sipulia, toinen pussillinen herne-maissi-porkkanaa ja perään kipataan tölkillinen papuja. Näiden molempien ruokien valttia on se, että uuni hoitaa kypsennyksen ja itse pitää vain nähdä se vaiva, että sekottaa raaka-aineet. Teemme makaronilaatikonkin keittämättömistä makaroneista ja kun papuja ei tarvitse valmistella ei siinäkään itse valmisteluun mene aikaa.

Uuniruoat ovat vielä sellaisia että ne usein vain paranevat levättyään yön tai pari jääkaapissa. Hyvin usein nämä valmistetaankin jo edellisenä iltana odottamaan

IMG_6363

Laatikkoruokien rinnalla arkisen ruoanlaiton kulmakiviä ovat erilaiset sosekeitot. Lapsi perferoi kelta-oranssia värimaailmaa, jota me vanhemmat terästämme vielä yleensä inkiväärillä. Pyöreyttä keitot yleensä saavat kaurakermasta. Ennen laitoin myös tuorejuustoja, mutta on pakko myöntää että kroppani voi paremmin kun maltan pitää maitomäärät minimissä, joten kaurakermalla mennään.

Jos ei jaksa itse keitellä soppaa on paras ja edullinen ratkaisu kävellä lähimpään K-kauppaan. Pirkan lihaton luomuhernari on parasta. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana kaupoilla. Pirkalla on myös lihallinen luomuhernari, jota myydään liki identtisessä tölkissä.

IMG_2005

En ole lisäkesalaatti-ihminen. Tämä on puhtaasti lapsuudenkodistani opittu tapa. Kasvikset tuodaankin pöytään yleensä tällaisessa pureskele itse muodotta. Kurkkua, tomaattia ja etenkin syksyisin ja talvella porkkanaa kuluu tässä reiluja määriä.

Arjen pientä hemmottelua

IMG_4286

Joskus arjessakin on syytä hemmotella. Usein perjantaisin listalla onkin jotain vähän tavallisesta poikkeavaa. Leivotaan pitsaa (ja ette varmaan ikinä arvaa kuka on valinnut muodon). Täytteenä minimalistisella lapsella on juusto ja tomaattisossi. Tosin eipä me vanhemmatkaan usein sinne laiteta kuin jotain erikoisempia juustoja.

IMG_3360

Vohvelirauta toimii myös muuten kuin makeiden herkkujen kanssa. Itseasiassa parhaimmillaan vohveliraudan kanssa lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun ensin paistetaan alle suolaisten täytteiden kanssa syötävää ja sitten jälkiruoaksi herkutellaan makeilla. Oma suosikkini makeisiin vohveleihin on Alpron GoOn soijarahka, pensasmusikat, banaani ja vaahterasiirappi. Lapsi taas sporttaa kermavaahtoa ja mustikoita. Mies on kaikkiruokainen.

Kun aikaa on puoli tuntia

IMG_5181

Kun aikaa on puoli tuntia käännytään usein riisi- ja pastakastikkeiden puoleen. Proteiinina kastikkeissa on usein nyhtökauraa, härkistä tai tofua. Broileria saatamme ostaa harvoin ja toisiaan myös jauhelihaa, mutta oikeastaan se arkiruoka on käytännössä aina kasvispohjaista. Meidän perheen suunmukaista ovat kermaiset kastikkeet, mutta yritän nyt että söisimme niitä vähemmän kun ei ne nyt varsinaisesti mitään terveysruokaa ole. Lapsi vierastaa tomaatikastikkeen makua, mutta luotan sinnikkyyteen tässäkin asiassa.

Kun aikaa on 10 minuuttia

Ja sitten joskus on niitä päiviä kun aikaa on vain kymmenen minuuttia ja edellisenä iltana ei ole jaksettu tunkea sitä surullisen kuuluisaa makaronilaatikkoa uuniin. Silloin hyvä ystävämme pinaattiletut tai luottopakkimme tuorepasta astuu kehiin. Kumma kyllä nämä ovat myös niitä päiviä jolloin jälkeläinen syö parhaalla mahdollisella ruokahalulla.

Näinä päivinä myös turvaudumme usein monikansallisen riistäjäyhteyksisen ystävämme kultaisin kaarin koristellun ravintolan autokaistalle. Olisi ihanaa olla sellainen ruokaprepperi joka aina viikonloppuisin valmistaa koko viikolle esikypsennetyt sesonkivihannekset, mutta se ei nyt vaan ole arjen reaaliteettia. Helppoa ja yksinkertaista on yleensä se kaava jolla meidän perheessä eletään. Viikonloppuisin sitten yleensä keittiössä viihdytään pidempään ja kokataan reseptienkin avulla. Nuo perusarkipöperöt kun menevät jo täysin hihavakioilla. Yleensä tuolla taktiikalla saavutetaan syötävää ruokaa 2/3:n mielestä. Se 1/3 varmaan elätttelee toiveita että me vanhemmat tajuaisimme diilata palmialta jonkun aromivahvenne pönikän, jonka vuoksi ne niiden kiusaukseen kaatamat herne-maissi-porkkanat ovat paljon parempia kuin minun täällä kotona uunivuokaan kaatamat.

Sen seitsemää sorttia

On hetkiä, jolloin karjalainen perimäni nousee pintaan selvemmin. Yksi tällainen hetki on juhlat. Päätän joka kerta, että nyt kyllä mennään todella minimalistisella linjalla ja seuraavassa hetkessä lisään viisi ruokaa tarjottaviin. Alta seitsemän sortin ei vain pitopöytää saada kasaan.


Tällä kertaa mies uhkasi minua väliintulolla kun mietin, että pitäisikö vielä hommata jotain pientä purtavaa lisää siinä kohtaa kun listalle oli jo kirjoitettu vihersalaatti, tofu-quinoasalaatti, punajuurihummus, porkkanan naatti-basilika pesto, paria erilaista leipää ja äitini leipomat korvapuustit. Ujutin kuitenkin pöytään vielä kuvasta suurimmalta osin ulos rajautuneet suolaiset naposteltavat, jotka sain perusteltua miehelle sillä, että lapsi tykkää niistä ja senhän juhlista tässä on kyse.


Näiden lisäksi pöytää kun kannettiin lisäksi kesäjuhlien paras kakku eli lajitelma jäätelöitä koristeltuna pakastekuivatuilla mansikoilla ja marengilla sekä suklaakastikkeella. Niin ja tuoreita marjoja. 

Että tällä kertaa tämä minimalstinen tarjoilu toteutettiin kymmenkunnalla tarjoiluasialla. Eikä edes aloiteta siitä, että sunnuntaiaamun rääppiäisbrunssille näiden lisäksi pöytään kannettiin myös avokaadolevitettä, smoothieta, kahta erilaista keksiä sekä irtokarkkeja. Taidan olla parantumaton, mutta en vain osaisi tarjota vähempää.

Edellisviikonloppuna veljentyttäreni rippijuhlissa puhuimme juhlatarjoiluista kahvittelun aikana. Tarjolle oli tehty hyvin herkullinen voileipäkakku. Siis noin voileipäkakkujen mittakaavassa herkullinen. Mutta kuten veljenpoikani totesi on voileipäkakussa jotain syvästi luonnotonta. Siinä on ikäänkuin yhdistetty kaikki voileivän ja täytekakun huonot ominaisuudet. Minun ja veljenpojan kohdalla voisi puhua kai tottumuskysymyksestä, koska me emme tule voileipäkakkusuvusta, mutta mieheni kumosi tämän teorian. Anoppini on suuri voileipäkakkujen ystävä ja ruoanvalmistuksen ammattilaisena hän on voileipäkakkuja vääntänyt suunnilleen kaikkiin juhliin koska pitää niistä. Tässä kohtaa vain omena on tippunut aika kauas puusta.

Juhlatarjoiluissa muutenkin huomaan, että vaikka tarjolla on modernia ja täysin esimerkiksi omille isoäideilleni vieraita ruoka-aineita on tarjoiluissa tietty tuttuuden kaava. Jos ei muuten niin ruokaa pitää olla paljon ja tietyillä ruoilla on väliä. Makeiden tarjoilujen suhteen huomaan olevani selvästi konservatiivisempaa koulukuntaa. Tosin kun lapsen lempileivonnainen on mummin leipomat korvapuustit on helppo myös näissä suhteessa.

Olen kuitenkin yrittänyt yrittänyt löytää tapoja olla itselleni armollinen tässä tarjoilujen kanssa. En ole mikään huippukokki ja olen vielä huonompi leipuri. Jäätelö pöytään kakun tialle ja leivät lähiprisman yhteydessä olevasta leipomosta kummasti helpottaa tarjoiluja. Pesto ja hummus valmistettiin pitkälti oman viljelylaarin aineksista ja myöhäisen satokauden ansiosta kerrankin oli vielä tarjolla ihan siedettävää mansikkaa. Tämän jälkeen olisi vielä tarkoitus juhlia lapsen kaverisynttäreitä kunhan nyt saadaan koulu ensin alkuun. Siellä pöytään kannettaan taas jäätelöä kakun tilalle ja suolaiseksi purtavaksi taidan poksauttaa lähinnä popcornia ja leikata pari kurkkua ja porkkanaa tikuiksi. Sen kun on myös tähän mennessä oppinut että ei ne lapset tule juhliin syömään vaan tekemään kaikkea muuta.

Vegaanihaaste

Olen vuosia flirttaillut ruokavaliossa kasvisruoan suuntaan. Kotona ruoka on myös ollut jo muutamia vuosia hyvinkin vegaanista, koska olen lievästi maitoproteiinille allerginen ja kun kotona elää kurinalaisesti niin kylillä on voinut syödä vapaammin. Koskaan en ole kuitenkaan elänyt pidempää periodia vegaanisesti, joten päätin että nyt on aika sitäkin kokeilla joten kirjasin itseni mukaan tammikuun vegaanihaasteeseen. Tässä esimerkkiä siitä mitä olen syönyt tänään.


Nyt vielä nautitaan näistä aamupaloista kun päivän ainoa ohjelma oli vaeltaa luennolle ysiksi ja lapsikin oli vielä yökyläilemässä. Ensi viikosta alkaen jääkaapista yritetään kaivaa aamuisin vastaan todennäköisesti tuorepuuroja, jotka tosin pitäisi muistaa laittaa muhimaan aina edellisenä iltana. Eli listalla oli Maalahden limppua avokadolla ja tomaatilla, persimonia sekä smoothieta mangosta, puolukasta, Alpron Go on -soijarahkasta ja omenatuoremehusta. Hyvä paketti aloittaa päivä. Teen pakkasin matkaan luennolle ja kun palasin puolilta päivin kotiin niin teki jo mieli lounasta, mutten ollut vielä valmiina murhiin.


Lounaan kaivoin jääkaapin tähdepurkeista. Tortillaletun täytteenä on soosia, joka on niellyt maustamatonta nyhtökauraa, ruskeita papuja, tomaattimurskaa, limen mehua ja chiliä. Kokonaisuus kruunattiin kaura fraichella ja korianteriruukun jämillä. Nyhtökaura-papu-mössö on ruokaa jota voisin syödä suunnilleen joka päivä ja maut sen kuin paranivat kun soosi sai huilata yön yli jääkaapissa.


Päivällisen kanssa turvauduttiin myös nyhtökauraan. Nyhtökaurasta, banaanista ja kaurakermasta tehty soosi olisi istunut paremmin riisiin kuin pastaan, mutta koska lapsi toivoi pastaa syötiin nyt sitten pastaa. Päälle basilikaa ja tomaattia sekä maullisista ja kuvauksellisista syistä. En ole oikein mitään lisäkesalaattikoulukunta, joten usein kotona lämpimän ruoan kanssa tuoreannokset kuitataan vain rouskuttamalla pesty ja paloteltu porkkana tai muutama tomaatti. Tapa joka on jäänyt elämään lapsuudenkodistani. Kyllä minä lounaspaikoissa sen salaatin mätän lautaselleni, mutta kotona en vain jotenkin osaa.

Tänään tosiaan poikkeuksellisesti syötyä kahteen otteeseen nyhtökauraa, tosin hyvin erityylisissä kastikkeissa. Nyhtökaura on nykyään ihan lempparini näistä lihakkeista, joiden käytöstä on käyty tiivistä keskustelua myös hankkeen keskusteluryhmässä. Itse kuulun koulukuntaan, jonka mielestä nämä ns korvikkeet ovat rikkaus ruokalistoilla. Suosin mielelläni kasvisruokaa, mutta rehellisesti sanottuna nirsoan isoa osaa kasviksista kypsinä. Pähkinöitä en taas voi syödä allergiani vuoksi, joten nyhtökaura, härkis ja kumppanit helpottavat kummasti arkiruoan kokkailua. Ja toisaalta minä ihan tykkään lihasta ruokana, joten lihamainen suutuntumakin on plussaa.

Miten muu perhe sitten asiaan suhtautuu? Perheemme kriittisimmin liharuokiin suhtautuva lapsi palasi yökyläilemästä mummin luota matkassa rasiallinen nakkisoppaa (koska nakit eivät muistuta lihaa koostumukseltaan eli olemme lapsen kanssa tässä eri ääripäissä). Mies taas kiltisti syö samoja pöperöitä kuin minäkin paitsi leivän päälle se vuolee juustoa kuten myös lapsi. Arjen punkiessa kunnolla niskaan pitää vielä miettiä muutamien jo vakituiseen ruokalistalla majailevien ruokien veganisointia. Makaronilaatikko ilman munaa nyt ainakin pääsee listalle, sitähän me olemme jo vuosia muutenkin valmistaneet pavuista. Samoin erilaisia sosekeittoja pitää kokeilla ja voisin yrittää palauttaa ruokalistalle riisivuoan joka on ollut nyt muutaman vuoden sieltä pois kun lapsi päätti lopettaa tofun syömisen. Haluaisin myös haastaa itseäni löytämään jonkun sellaisen kasvispihvin/pullan/kroketin ohjeen, joka toimisi koko perheellä. Samoin listalla on kokeilla vegaanista lasagnea vaikka olenkin suhtautunut vuustoihin lievällä skeptisyydellä. Mielenkiinnolla odotan myös miten treenaaminen ja ruokavalio istuvat yhteen ja tähän vastausta saadaan jo huomenna kun lupasin roudata lapsen pulkan kanssa uimahallille uimaan. Kaavailen myös porkkalareseptin edelleenkehittelyä, koska en ihan tällä nykyisellä avokadonsyöntitahdilla halua jatkaa. Mies muuten ihmetteli miksi näillä vegaanisafkoilla pitää olla Brangelina-henkiset kutsumanimet…