Aamulla päiväkodilta junalle kiiruhtavaa toimistokalkkuunaa tervehti ihana valo. Tuo ihana valo ilmeisesti sai myös joko minut leijumaan ilmassa tai aktiivisuusmittarin lamautumaan oudon valoilmiön äärellä. Toimistolle tultaessa mittari näyttö 500 askelta ja ekat askeleet oli rekisteröitä vasta sillä kellonlyömällö kun hyppäsin junasta Pasilassa.  

Tästä päästäänkin suuren kysymyksen äärelle? Enää ei tarvitse pohtia kuuluuko puun kaatumisesta metsässä ääni, jos kukaan ei ole kuulemmassa. Nyt voi pohtia sitä, että onko askelia oikeasti kävelty jos ne eivät kirjaudu aktiivisuusrannekkeen tietoihin?

Toimistolla juoksin kieli vyön alla palaveriin. Närkästyneenä jo pohdin, että misä muut palaverikumppanit ovat kunnes tajusin tarkistaa kännykästä, että kokous pidettiinkin kaksi kerrosta alempana. Sain myös köytettyä pari tuntia tappeluun dokumentinhallintajärjestelmän kanssa sekä ministerihenkisesti onnistuin lukemaan 10 % sadaksi ja mietin, että jossain on pakko nyt olla jotain mätää. Samalla lukemisen lahjakkuudella onnistuin myös saamaan illalla bussipysäkillä paniikin aikaiseksi kun näytti ettei bussia enää kuljekaan. Niin, ei kulje ei, jos lukee tiistai-iltana aikatauluja lauantain kohdalta.

Eli toivotaan nyt, että olen onnistunut tänään säätämään koko rahalla. Huomenna kun pitäisi ihmisen tehdä päiväpyrähdys Kööpenhaminaan ja vähän epäilen, että näinköhän sitä ikinä kotikatkalle päästään jos tekninen osaamiseni ja lukutaitoni on tällä tasolla…