Eilen loppui sitten minunkin kesälomani ja aamulla kun saattelin lapsen kouluun tulin kotiin ihmettelemään elämää. Aamupäivän kotonani kilkutti pianoa virittäjä ja halusin hakea lapsen aikaisin kotiin joten eilinen jäi lähinnä harjoitteluksi, mutta tänään nyt sitten piti päästä kunnolla kiinni arkeen.

Opiskelumateriaalit kaivoin esiin repusta, johon ne kesäloman alussa pakkasin. Luvassa olisi opinnäytetyön ja parin sukupuolisensitiivisen työotteen kurssien työstöä, mutta itseasiassa ennen kuin päästiin siihen olenkin päätynyt työstämään yhtä kakkosduunin projektia.

Kotitoimistolla yksin työskentely vaatii kuitenkin jonkun verran uutta otetatta itsensä johtamiseen, joten olen tässä kakkosduunin kuvioiden lisäksi keskittynyt puitteisiin. Mitään varsinaista työhuonettahan ei meidän 71 neliön tilaihmeestämme löydy joten teen duuneja joko ruokapöydän ääressä, sohvalla tai sängyssä. Ja jotta koko asunto ei olisi täynnä minun kirjojani ja monistani haettiin vinttiin aikaisemmin kesällä toimeettomana viety Ikean PS-metallikorivaunu takaisin käyttöön. Nyt tuo minun liikkuva toimistoni sitten rullautuu neljällä pyörällä pitkin asuntoa.

Yksin työskennellessä menettää myös työyhteisön satunnaiset uudet virikkeet, joten viritin pitkästä aikaa radion paikoilleen. Aikaisemmin avokonttorissa työskennellessäni kuuntelimme aina YleX:ää ja säännöllisesti kitisin työkavereille rasittavista juontajista. Karma on nyt sitten ollut kuulolla, koska ainoa kanava mikä meille kuuluu hyvin on YleX, jossa tosin nykyään tuntuisi olevan enemmän kuin huippuja juontajia työssä. Sitten vielä kun soittolista olisi paria tuntia pidempi niin voisin olla tyytyväinen.

Itseni tuntien tämä yksin työskentely voi helposti johtaa siihen, että en saa mitään aikaiseksi vaan neppailen päivät pitkin ympäri internettiä ja keskityn pöyristymään siitä miten joku taas voi olla netissä väärässä. Itselleni hyväksi itsensäjohtamistyökaluksi on muodostunut erilaisten to do -listojen työstö bullet journalissa.  Toinen minulla toimiva menetelmä on ollut pomodorotekniikka, jossa työtä rytmitetään 25 minuutin työskentelyn ja 5 minuutin  taukojen avulla. Tällä tavalla saan helposti flown päälle. Tämä myös auttaa kummasti tsekkailukulttuurin vangiksi jäänyttä. 25 minuuttia kun painaa työtä voi sitten rauhassa viisi minuuttia ihmetellä niitä netissä väärässä olevia ihmisiä.

Opintovapaani koostuu pitkälti itsenäisestä opiskelusta ja rehellisyyden nimissä minulla ei nyt aivan tolkutonta työkuormaa ole tehtävänä, joten otan tässä opintovapaan aikana myös aikaa muulle hyvinvoinnille. Buukkailin jo torstaille itselleni keskelle päivää Elixiasta Body Balance-tunnin ihan vain siksi että voin. Samoin tarkoituksena on ottaa myös säännöllisesti aikaa ulkoilulle ja liikunnalle. En varmaan koskaan tule pääsemään vuorotteluvapaalle tai muulle pidemmälle lomajaksolle töistä joten nyt otan sitten kaiken ilon irti tästä että saan myös aikaa muuten itsestäni huolehtimiselle.

Paluun arkeen tiesi myös uutta ryhdistäytymistä perheen ruokien suhteen. Olemme eläneet kesän lähinnä ravintolaruoalla ja kaikki pitkäjänteisyys on huutanut poissaolollaan. Nyt sitten aamulla ne kaurapuurot ja iltaruoaksi keitetyt sosekeitot ovat maistuneet tolkuttoman hyvältä. Harvoin odotan yhtä vesi kielellä  makaronilaatikkoa mitä tänään.

Eilen päättyi ensimmäinen lukuvuoteni monimuoto-opiskelijana. Aloitin viime elokuussa opinnot motivoituneena, mutta myös äärettömän epävarmana. Jos wikipediasta etsii juttua huijarisyndroomasta, löytyy kuvituskuvana todennäköisesti tärähtänyt selfie minusta. Olin aivan varma että opintojen myötä kaikki huomaavat, että olen viimeiset kymmenen vuotta esittäyny vain olevani asiantuntija alalla, jota nyt päädyin opiskelemaan. Noh, ei siinä nyt sitten ihan niinkään käynyt.

Opiskelen yhteisöpedagogiksi ja suuntaudun järjestöjen kehittämiseen. Pääsin viime talven aikana suorittamaan nyt syksyllä ensimmäistä kertaa starttaavan työyhteisöpedagogi, koulutuksesta 20 opintopisteen siivun jo koulutuksen pilotointikokeilussa. Kokonaisuus oli enemmän kuin mielenkiintoinen ihmiselle, joka on paiskinut viimeiset kymmenen vuotta töitä ammattijärjestössä.

Ja tuliko opinnoissa sitten turpaan? No ei tullut. Odottelen vielä arvosanoja yhdestä kurssista, mutta edellyttäen että kurssi menee kuten muutkin olen suorittanut kuluvan talven aikan 61 opintopistettä hyvillä arvosanoilla. Tästä jatkan lapsen aloittaessa koulutiensä viimeistelemällä vielä kymmenen opintopistettä kesäopintoja ja jatkan syksyyn opinnäytetyön ja viimeisten parin kurssin voimin. Tulevaisuudesta kuitenkin myöhemmin lisää. Tehdään nyt ensin tiliä menneestä.

Monimuoto-opiskelut ovat työssäkäyvälle mielekäs tapa suorittaa korkeakouluopintoja. Lähiopiskelupäiviä minulla oli yleensä noihin perusopintoihin liittyen kolme kuukaudessa ja sen päälle tuli vielä työyhteisöpuolen lähiopetuspäivät. Neuvottelin tai no rehellisyyden nimissä kouluttautumiseen positiivisesti suhtautuva esimies tarjoa diilin, jossa joka toinen löhiopetuspäivä oli minulle työaikaa ja joka toinen meni omasta pussista. Tosin meillä kun on töissä käytössä tuntipankki ja noita ylitöitä tulee koulutusten kanssa tehtyä en joutunut olemaan päivääkään palkattomalla.

Suurin haaste opinnoille oli välimatka. Kampuksen sijaitessa Nurmijärvellä kirjaimellisesti korpikuusen kannon alla on liikkuminen vähän haastavaa ihmisille, joka ei halua ajaa autolla. Tuosta läheltä menisi kyllä bussi, mutta onneksi löysin jo ensimmäisenä opiskelupäivänä itselleni mahtavan kimppakyytijengin. Näitä minun kimppakyytiläisiäni sekä meidän kanssa samaan pedagogiseen pienryhmään valikoituneita naisia saan kiittää siitä, että opinnot ovat menneet näinkin sujuvasti. Olemme tehneet valtavasti töitä yhdessä ja samanhenkisessä porukassa on helppo ollut sparrata omia ja muiden opintoihin (ja usein muuhunkin elämään) liittyviä ongelmia.

Isoin haasta työn yhteydessä opiskelulle tuo ajan käyttö. Aika on resurssi jossa ainakin meidän perheessä on aina puutetta. Meillä työt aloitettiin usein niin että lähdetiin juoksuttamaan palautuspäivästä kalenteria taaksepäin ja sitten lyötiin lukkoon ne harvat hetket, jotka aidosti on tilaa opinnoille. Ja sitten oli pakko aina varata puskuria vähintään viikko kun aina jollain oli lapsi kipeänä, töissä paniikki tai muuten vain tilanne päällä. Menetelmä kuitenkin toimi ja kertaakaan en näissä opinnoissa tuntenut aikaisemmissa opintoviritelmissä tuttua seinät kaatuu päälle -tunnetta.

Aivan kevyt tämä vuosi ei kuitenkaan ollut. Sen huomasin oikeastaan vasta kun jäin kesälomalle. Huomasi, että aivot surrasivat täysillä ja olenkin tämän loman aikana lukenut ennätyspaljon viihdekirjallisuutta, jotta saan aivot off-asentoon. Nyt kun lomalla on oltu kolme viikkoa alkaa akut sitten ollakin täynnä. Syksyn opintojen pariin paluu siinäkin mielessä mielekäs että tällä kertaa saan ottaa opinnoille ihan rauhassa aikaa jäädessäni opintovapaalle. Lapsen lähtiessä kouluun onkin tarkoitus, että minä vietän kuukaudet perehtyen nyt ensin moninaisuuden kohtaamiseen ja sukupuolisensitiivisyyteen, sitten pedagogisiin menetelmiin ja siinä sivussa pitäisi edistää myös työhyvinvointiin liittyvää opinnäytetyötäni. Jos kaikki menee putkeen on minulla tutkinto kädessä jossain vaiheessa ensi talvea. Sitten onkin hyvä miettiä että mitä tekisi sen jälkeen. Nyt kun se mörkö siitä, että osaanko tai pärjäänkö on saatu nitistettyä haluaisin kyllä haastaa itseäni vielä lisääkin.

Viimeiset pari vuotta perheemme ruuhkavuosiarkeen on kuulunut työn ja kodin lisäksi myös tiivinä osana minun opintoni. Lähdin ensin suorittamaan osaamistani laajentaakseni työvalmennuksen erityisammattitutkintoa ja kun nyt opintojen suhteen saatiin vauhti päälle hain vuosi sitten yhteishaussa opiskelemaan yhteisöpedagogiksi ja tulin vielä valituksi.

Kaikkien liikkuvien osien sovittaminen yhteen ei aina ole helppoa, mutta ainakaan tähän mennessä en ole kokenut opiskeluja töiden ohessa mitenkään työlääksi opintojeni rakenteen ja muutaman mahdollistajan vuoksi. Opiskelen monimuoto-opetuksessa eli lähiopintoja on kuukaudessa kahdesta kuuteen ja muuten opintoja suoritetaan omassa tahdissa joko yksin tai ryhmissä. Välillä aikataulujen sumpliminen ottaa tiukille, mutta toisaalta opintoja varten otetut pankkivapaapäivät tarjoavat myös arkeemme joustoja.

Eilinen aamupäivä meni luennolla, iltapäivä pienryhmässä kehittämistehtävää työstäen ja  kolmen jälkeen olinkin jo poimimassa eskarin eteisestä matkaani yhtä pientä miestä ja neljältä kun mies tuli kotiin oli pihalle kohonnut jo lumiukko.

Tästä päästäänkin sitten siihen ensimmäiseen asiaan, joka toimii opintojeni mahdollistajana. Eli mieheeni (ei siis lumiukkoon). Opinnot vievät minut säännöllisesti illoiksi pois kotoa ja kun se minun työnikin on mitä on niin kyllä meillä tällä hetkellä kodin pyykkihuolto ja moni muu arkinen asia pyörii täysin miehen varassa. Tiedostan, että tilanne on monella tapaa epäreilu ja vaikka maailma olisi puolillaan opintoja joita haluaisin tämänkin jälkeen suorittaa on seuraavaksi miehen vuoro päästä päivittämään osaamistaan. Ihan siitäkin syystä, että se osaamisen säännöllinen päivittäminen on käytännössä tämän päivän asiantuntijalle ainoa mahdollisuus pitää kiinni omasta työmarkkinakelpoisuudestaan ja laajentaa omaa horisonttiaan.

Toinen mahdollistaja on työnantajani, joka suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti siihen, että yksi asiantuntijoista viuhtoo milloin töissä ja milloin koulunpenkillä ja jonka kanssa olen saanut sovittua erittäin joustavan diilin muutenkin ajankäytöstä. Hyvä esimerkki siitä, että kun kumpikin osapuoli joustaa niin hommat toimivat. Toki työnantaja myös suoraan hyötyy siitä, että saavat käyttöönsä minun kokemukseni päivitetyillä tiedoilla. Tämä muuten oli asia, jonka kirjoittaminen auki oli yllättävän vaikeaa, mutta yritän nyt opetella tässä sanomaan edes toisinaan ääneen sen, että työpanoksellani on merkitystä.

Miten tämä kaikki sitten näkyy minun ja lapsen arjessa?

Rehellisesti sanottuna vähentyneinä aikaresursseina. Eli jos haluat olla se vanhempi joka lukee joka ilta iltasadun, pakkaa eskarirepun ja on iltapäivällä esikoulun portilla joka päivä ennen neljää, niin tämä kombo ei vain toimi. En ole kotona edes sitä vähääkään mitä aikaisemmin, mutta tosiaalta myös sitten kun olen kotona pyrin lapsen ollessa hereillä pysymään kaukana opiskelujutuista ja hyödynnän esimerkiksi työmatkojen hotelli-iltatoja kirjoitustyöhön tai otan kirjoituslomaa itselleni niin, että perheen miehet lähtevät käymään esim. isovanhempia moikkaamassa. Silti uskallan väittää ettei opiskeluni pelkästään lapselta pois. Ensinnäkin opintojen myötä olen laajentanut näköalaani ja olen aika paljon rennompi ja elämääni tyytyväisempi tapaus kuin se leipäntynyt paikoin hyvinkin näköalaton kiukkuperse, joka vielä muutamia vuosia sitten olin. Annan myös lapselle arvokasta esimerkkiä siitä, että me aikuisetkaan emme ole valmiita ja että meidänkin pitää jatkuvasti opetella uutta ja venyttää mukavuusalueemme rajoja.

Ja sitten nämä opinnot antoivat option myös yhdelle asialle, jonka järjestäminen olisi muuten mennyt hyvin hyvin vaikeaksi. Syksyllä kun lapsi menee kouluun olen minä aluksi kotona. Siis jos mitään maata mullistavaa ei tapahdu. Jään opintovapaalle työstämään opinnäytetyötä samalla kun lapsi lähtee koulutielle eli isken kaksi kärpästä ellen jopa useampaa yhdellä iskulla. Saamme poistettua monta stressitekijää kalentereistamme pois, saamme rauhoitettua lapsen elämän toista merkittävää nivelvaihetta ja samalla tulee toivottavasti varmistettua myös se, että minä saan nämä opinnot pakettiin. Koska tunnen myös itseni niin hyvin, että vaikka kurssitehtävät saan rämmittyä läpi töiden ohella niin opinnäytetyötä en saisi. En ainakaan kovin kaksisilla arvosanoilla.

Eli onhan tämä melkoista jonglööraamista. Onneksi minulla on tässä sirkuksessa tukenani tuo maailman paras esiintymispari. Näin aikuisempana opiskellessa huomaa myös miten se sisäinen motivaatio on nyt kohdillaan. 15 vuotta sitten opiskellessa kun mihinkään ei maailmassa ollut kiire ei toiminnalla usein ollut myöskään suuntaan. Nyt se suunta on olemassa ja se myös näkyy tuloksissa ja samalla se myös palkitsee.