Avainsana: minä itse

Nojatuolimatka alkaa

~ Anu ~ Kommentoi

Huhtikuussa blogi meni kuin huomaamatta koteloon. Alkuun meni viikkoja, lopulta kuukausia kun en edes muistanut blogin olemassaoloa. Kaikki energia meni ensin loppukeväästä uuden työarjen opetteluun. Kesä meni hyvinkin pienellä liekillä vielä eläen ja elokuussa palasin sitten vihdoin tekemään täyttä viikkoa töihin ja pystyin jatkamaan opintojakin. Uupumuksen ollessa pahimmillaan en edes pystynyt keskittymään lukemiseen, mutta kesällä löysin jo vanhan lukurytmini ja heinäkuussa sain tämän vuoden osalta jo Helmet-lukuhaasteen maaliin. Syksyn mittaan alkoi tulla fiilis, että haluaisin kirjoittaa varsinkin lukemistani kirjoista. Päädyin vuodattamaan Instan puolelle liian pitkiä kuvatekstejä ja mietin, että voisihan tästä blogiinkin kirjoittaa. Jotenkin vaan se kirjoittaminen tuntui sopimattomalta ja jahkasin koko sivuston kohtaloa.

Perjantain WordPress lähetti minulle muistuksen, että käyttäjätilini on erääntymässä ja että minun pitäisi käydä vahvistamassa haluanko edelleen jatkaa tilausta. Hetken mielijohteesta painoin tilausnappia ja seuraavaksi törmäsin LitAdvisor-haasteeseen, jossa kannustettiin vaihtamaan yksi lentomatka lukumatkaan ja totesin, että tässä ollaan nyt sen minun ydinjuttuni äärellä.

Eli tervetuloa Nojatuolimatkalle, matkablogiin, jossa ei juurikaan matkusteta omaa olohuonetta kauemmas!

IMG_2849

Jos tänne nyt eksyy joku uusi niin lyhykäisyydessään olen siis Anu. Siitä asti kun lukemaan opin olen lukenut kaiken käsiini saaman oli kyse sitten maitotölkin kyljestä tai tiiliskiviromaanista. Olen myös kaikkiruokainen kirjojen formaattien suhteen eli luen paperilla, ereadirillä, tabletilla ja nyt tämän vuoden olen opetellut kuuntelemaan äänikirjoja. Olen kasvanut perheessä jossa on luettu aina paljon ja jossa aina keksittiin hyviä syitä ostaa toiselle kirja oli kyse sitten pikkujouluista, ystävänpäivästä, kesäloman alusta tai toisen nimen nimipäivästä.

Jaan kotini puolison ja lapsen kanssa. Aikaisemmin meillä eli maailmanvalloituksesta haaveileva kissa, jolle kävi kuten usealle muullekin wannebe-diktaattorille eli kuolema korjasi karvakorvan lokakuussa ennen maailmanherruutta tai kissan tapauksessa rouvuutta. Jos minun ei tarvitsisi murehtia elannosta haluaisin toimia mediakasvattajana, mutta koska asuntolainamme saldo ei vielä ole asiasta samaa mieltä vietän päiväni järjestössä valmentaen ihmisiä kohti uusia tai mielekkäämpiä työuria ja sivutoimisesti sitten vielä koulutan ja valmennan muista teemoista ystävieni kanssa perustamassa osuuskunnassa.

Tästä siis alkaa nyt uusi matka, jonka ensimmäinen reissu on vienyt minut tähän asti jo syvälle Afrikkaan, muinaiseen Japaniin ja Pohjois-Amerikkaan. Palataan asiaan kun olen reissuni saanut pakettiin.

Halu olla yksin

~ Anu ~ Kommentoi

Lomailu on ihanaa. Itseasiassa jos ei tarvitsisi murehtia mistään niin triviaaleisra asioista kuin asuntolainan lyhennyksistä ja yhtiövastikkeesta voisin hyvinkin ottaa tätä lomailua kalenteriini nykyistä enemmänkin vaikka työni pääsääntöisesti kivaa onkin. Yhtä asiaa kuitenkin arjessa kaipaan ja se on yksinolo. 10 minuuttia aamulla päiväkodilta junalle, junalla kolmessa minuutissa Pasilaan ja siitä viidessä minuutissa toimistolle. Ja iltapäivällä toistetaan harjoitus. Yhteensä puoli tuntia kävelyä sekä muutamia minuutteja junamatkustusta ja odottelua. Ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta sitä ne vaan ovat. Olen hyvin mustasukkainen varsinkin noista minun kymmenistä minuuteistani. Ne ovat ne hetiet päivässä kun voin laittaa musiikin korville ja kävellä. Kuunnella rauhassa ajatuksiani.

Lomalla tämä rutiini luonnollisesti puuttuu ja yleensä noin 48 tunnin kohdalla alkaa ohimossa tykyttää siihen malliin, että yleisen perhesovun ylläpitämiseksi on parempi lähettää talouden rouva lenkkarit jalassa metsäpolulle.


Sillä jos joku keljutti vielä pari kilometriä sitten, niin tässä kohtaa ei kyllä keljuta enää mikään muu, kuin niskassa pyörivät verenhimoiset hyttyset.

En ole meditoivaa tyyppiä, mutta olen huomannut, että jalan liikkuminen kummasti kirkastaa ajatteluani. Nuorempana lenkkipolulla on tuulettu päässä niin läheisten kuolemat, riidat poikaystävien kanssa kuin omat tulevaisuudensuunnitelmatkin. Jos vaan saan itse valita niin lähden liikkeelle kävellen. Paremman puutteessa fillarikin kelpaa, mutta silloin en pysty kuuntelemaan musiikkia ja se on puolet elämyksestä.

Tänään lenkkipolulle lähti Musen tuoreimman kiertueen set list -soittolista ja vaikka takana oli pitkä päivä jalan kaupungilla niin lenkkipolulla jalat kulkivat kuin itsestään. Usein lenkillä olen täysin omassa kuplassani, mutta sen verran tässä kuplaani onnistuin raottamaan että havaitsin naapurustoon muuttaneen liudan koiranpentuja. En ole ikinä ollut oikein koiraihminen, mutta taas löysin itseni ajattelmasta, että koira olisi minulle kyllä täydellinen lemmikki. Tuli lähdettyä kävelemään  vaikka missä koiranilmassa ja olisipahan mukana joku mörönsyötti kun mielikuvitus lähtee pimeillä metsäpoluilla marraskuussa laukkaamaan.