Luin Emily St. John Mandelin Station Elevenin jo viime vuoden puolella, mutta jostain syystä en tullut kirjoittaneeksi kirjasta. Kirjaan kannattaa kuitenkin tutustua jos dystopiakuvaukset ovat mieleen.
Station Elevenissä tappava virus leviää Maapallolla ja vain harvat selviävät. Tarina kulkee sekä infektiohetkessä että 20 vuotta infektion jälkeen. Kirjan lopussa oli kirjakerhotyyliseen keskusteluun apukysymyksiä ja yksi kysymyksistä olikin kenet lukija mieltää kirjan keskushahmoksi. Tarjolla olisi oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Heti tarinan alussa kuoleva legendaarinen näyttelijä Arthur Leander tai 20 vuotta myöhemmin romahtanutta yhteiskuntaa teatteriseurueessa kiertävä Kirsten, joka tienaa elantonta näyttelemällä Shakespearea. Tavallaan tarina pyörii Arthurin ja niiden ihmisten ympärillä, jotka hän tunsi, mutta itselleni Kirsten oli helpoiten samastuttava hahmo ja koin kirjan tarinan hänestä kertovana. Pitäisi laittaa puoliso lukemaan kirja myös jotta saisi tehtyä perheen sisällä kokeen vaikuttaako sukupuoli tämän mieltämiseen.
Kirja palkittiin Arthur C. Clarke Awardilla 2015 eli tietynlainen laaduntae löytyi jo kannesta, mutta itse suurena dystopianystävänä tervehdin ilolla aina uusia tarinoita. Maailma 20 vuotta viruksen iskemisen jälkeen muistuttaa monelta osin Revolution -sarjan maailmaa, joka on tervetullutta vaihtelua genren totalitaarista hallinnoista kertoviin versioihin. Station Elevenin maailma oli itseasiassa vielä Revolutioniakin kiinnostavampi, koska Station Eleven kuvaa maailmaa, jossa ihmiset 20 vuotta katastrofin jälkeen elävät edes suunnilleen rauhallista rinnakkaiseloa. Diktaattorimaiset kusipäähallitsijat kun tuppaavat olemaan kirjallisuudessakin vähän kulunut juttu. Ja ilmeisesti myös tämä olisi siitä metka tarina, että tarina onnistuttiin kertomaan yhdessä kirjassa ja ilman raastavaa kolmiodraamaa. Jälkimmäistä helpotti myös ehkä se, että kirjassa kerrotaan kolmikymppisestä naisesta teinitytön asemasta.
Kirjassa oma mielenkiintoinen ulottuuvuutensa tuli myös siitä mitä meidän nykyisestä elämästämme jää jäljelle kun sähkö ja tekniikka poistetaan kuvioista. Mikä tavara tai mitkä ilmiöt tuovat lisäarvoa. Siinä missä älypuhelin muuttuu turhakkeeksi säilyy Shakespearen näytelmät yhä edelleen.