Pari vuotta sitten kuokimme kirjaimellisesti naapurin viljelypalstalla ja kasvatimme taimia. Silloin esikasvatukseen laitetuista kurpitsansiemenistä iti lopulta vain kaksi. Oman viljelylaatikon kanssa lähdimme liikkeelle myöhässä ja lapsi latasi kovat odotukset sadolle, joten ängimme siemeniä reilulla kädellä mullan alle ja skeptisenä uumoilimme ett joudunme vielä tekemäön retken taimitarhaan. Yllätys olikin suuri kun pintaan alkoi puskea vihreä alku toisensa jäljeen. Lopulta oli pakko myöntää, että harvennuspuuhat ovat välttämättömät ja tänään mökille lähti kertakäyttökuppeihin pakattuna joukko siirtolaisia muhevampien multien perässä.

Täytyy toivoa, että siirtolaisemme selviävät siirrosta. Kaksi talvea muhinut kompostin pääty ainakin oli hyvässä mullassa ja paikkasin tilannetta myös äidin multasäkin lopuilla. Vähän israelhenkiseksi tämä kasvisiirtolaisuus kuitenkin meni, koska kompostia kääntäessäni onnistuin hajottamaan muurahaispesän. Ilmeisesti komposti oli enemmän luvattu maa kuin olisin koskaan arvannutkaan.

Näin aikuisiällä viljely on kivaa ja yllättävän hyvässä mielessä minulla on lapsuudessa opitut keittiöpuutarhaviljelytaidot edelleen. Toinen isoäideistäni kasvatti paljonkin juureksia omalla maallaan, joten harvennus ja perunnoiden multaus on ihan tuttuja juttuja. Lapsena tosin olisin ennemmin istunut pihakeinussa nenä kiinni kirjassa kuin kykkinyt mamman kasvimaalla. Isompiin viljelmiin ei nyt kuitenkaan riitä mahdollisuudet. Emme oli mökillä riittävästi, toisaalta emme myöskään ole kesällä kaupungissa riittävästi jotta kannattaisi hakea viljelypalstaa. Onneksi sentään on viljelylaatikot ja tunkio. Ovat neki tyhjää parempia.