Avainsana: tv-sarjat

Elämäni TV-sarja

~ Anu ~ Kommentoi

Täytin kymmenen sinä vuonna kun Twin Peaksia alettiin näyttää Suomessa. Vanhempani tyypillisinä kasarilapsen vanhempina olivat ikärajoista kuutamolla kuin lumiukot ja antoivat kymmenvuotiaan katsoa sarjaa. Tiettyjen herätyskellojen olisi ehkä pitänyt soida siinä kohtaa kun sarjan lähetysaika on lapsen nukkumaanmenoaikaa myöhäisempi, mutta sen sijaan isäni tunnollisesti nauhotti minulle jaksot ja koska olin lähetyspäivän jälkeisenä aamuna menossa kouluun vasta kymmeneksi oli torstaiaamujeni viihdettä syödä aamupalaa olohuoneen sohvalla ja matkustaa Twin Peaksiin. Toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna tuo luultavasti piti huolta siitä, että sarjaa sain katsoa koska yleensä kumpikaan vanhemmista ei ollut kotona sen katsomista todistamassa.

Huolimatta siitä, että olin liian nuori sarjaa seuraamaan (Itseasiassa vielä kevään 1995 uusintojenkin kohdalla sarjaa olisi pitänyt katsoa aikuisen kanssa) rakastuin siihen ja Davin Lynchin tuotantoon palavasti. Ja ennen kaikkea rakastuin Dale Cooperiin. Ehkä maailman parhaiten käsikirjoitettuun hahmoon, jonka myötä olen ikuisesti sitä mieltä että tyylikkäintä mitä mies voi päälleen pukea on musta puku kapealla mustalla kravatilla.

Saatan myös joutua tunnustamaan, että nyt kun kolmas kausi on pyöritetty läpi, että itkin valtoimenaan kun originaali Badalamentin teema lähti soimaan ja Dale Cooper lähti kohti Twin Peaksia 25 vuoden jälkeen.

Twin Peaks: Return oli sarja jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Jos olin innoissani Gilmore Girlsien paluusta niin kerro se tunne 25:llä niin päästään lähelle sitä missä tunnelmissa sarjaa odotin. Jaksojen vastaanotto oli ristiriitainen. Originaalisarjan ystävissä näkyy selvästi että osalle jo toinen kausikin meni vähän liian hapokkaaksi ja Lyncin muu tuotanto vasta hapokkaaksi menikin. Return on siis sitä sitä hapokkaimman päädyn Lynciä. Jos odotit että kolmas tuotantokausi paketoi kasaan tarinan niin luultavasti joudut pettymään tai ainakin rakentamaan itsellesi oman totuuden siitä mitä sarjassa tapahtuu.

Tai niin ainakin minä päädyin tekemään. Minulla on oma tulkintani juonesta. Tulkinta mukailee selvästi suurimpia nettispekulaatioita. Sitä, että sarja liikkuu kolmannella kaudella useammassa aikatasossa ja todellisuudessa ja että on vain hyväksyttävä että kaikkeen emme saaneet vastauksia.

Jos et ole Twin Peaksiin vielä tutustunut niin nyt siihen on mahdollisuus Sub näyttää tänäsyksynä ensin alkuperäiset kaksi tuotantokautta ja sen jälkeen nyt kesällä HBO:n näyttämän Return-tuotantokauden. Itse olen sarjan katsonut läpi useita kertoja, mutta epäilen, että minun on taas lähdettävä matkalle Twin Peaksiin. Siitäkin huolimatta, että tarina särkee sydämen ja BOB on pelottavinta mitä televisiossa on koskaan näytetty.

The Good Fight

~ Anu ~ Kommentoi

Minun perheeni miehet päättivät lomanaloituksenaan lähteä viettämään kolmen sukupuolven miesten yhteistä laatuaikaa Turkuun sunnutaina ja ovat edelleen sillä reissullaan, koska päättivät vaihtaa vaarin suoraan lennosta mummoon kulkematta kodin kautta. Olen siis saanut nauttia siitä harvinaisesta herkusta, että olen ollut yksin kotona. Voidaan heti kärkeen todeta, että arjenhallintani on näemmä täysin riippuvaista perheeni miehistä. Välittämästi heidän lähdettyään olen tehnyt kymmentuntisia työpäiviä ja maannut illat sohvalla tuijottamassa telkkaria. Rappioelämä on vielä viimeistelty kyvyttömyydellä mennä ajoissa nukkumaan eli tosiaankin perjantaina työpäivän päättyessä olen loman tarpeessa. Toisaalta joskus parasta lääkettä on vain nollata aivoja viihteen parissa ja nyt löytyi sellainen sarja joka iski täysillä.

Rakastin varsinkin alkupään The Good Wife -sarjaa ja osasin odottaa, että The Good Fightkin minua puhuttelee. Sarja lähtee liikkeelle vuosi GW:n päättymisestä ja marssittaa ruutuun liudan tuttuja näyttelijöitä, mutta myös kokonaan uusia hahmoja. Siinä missä GW:llä oli omat ongelmansa moninaisuuden suhteen GF näyttää että televisioviihteessä todellakin on tilaa hyvinkirjoitetuille vähemmistöille. Sarjan tunnistaa monella tapaa tekijöidensä tuotteeksi. On oivaltavaa dialogia, ajankohtaisia teemoja oikeusjutuissa ja unelmien prinssinä pitkä tumma kapeakasvoinen juristi, jollaisia tottui näkemään GW:ssäkin Alician kiinnostuksenkohteina. The Good Fight on monella tapaa poliittisempi kuin edeltäjänsäkin, mutta niin myös aika on politisoitunut. Kritiikin kohteena on Trumpin hallinto, esiin nostetaan rakenteellinen rasismi, terrorismin monimuotoisuus ja vihapuhe. Teemoja käsiteltiin tuoreesti ja asiat harvoin olivat mustavalkoisia.

The Good Fightin ehdottomasti huonoin puoli oli se, että jaksoja on vain kymmenen. Eli minun käytössäni sarja tuli maaliin kahdessa illassa. Tai eihän se sarjan vika ole. Se minun holtittomuuteni ja tämän suoratoistopalvelun vika. Siinä missä ennen olisin kärvistellyt 42 viikkoa odotellen toista kautta on nyt edessä 51 viikkoa ja viisi päivää odottelua. Tuo tuo myös uuden haasteen viihdeteollisuudelle. Siinä missä ennen hitaammalla esitystahdilla hypeä kerättiin viikkoja ja kuukausia on nyt keskustelu pahimmillaan ohi viikonlopussa. Tuossa kohtaa eloon jäävät vain sarjoista parhaat ja itse tosiaankin toivon, että palaamme The Good Fightin vahvojen naisten pariin.

Riverdale

~ Anu ~ Kommentoi

 

Näinhän siinä sitten kävi, että sain lapselta vatsataudin. Eilinen päivä meni sängyssä maaten ja vessaan hoippuen ja ei puhettakaan, että olisin kyennyt keskittymään lukemiseen. Päädyin selaamaan Netflixin tarjontaa ja työkaverien vinkkaamana tartuin Netflix Original -sarjoista Riverdaleen.

Riverdale perustuu kohtalaisen ikoniseen Archie-sarjakuvaan, jota on julkaistu 1940-luvulta lähtien. Kuten trailerista voi päätelä on toimintaa tuotu tälle vuosituhannelle melko isolla siveltimellä maalaten.

En itse ole lukenut Archie-sarjakuvia, mutta pikaisen googlailun perusteella kaikki sarjakuvien ystävät eivät ole sarjaa ilolla ottaneet vastaan, koska osaa hahmoista on viety sellaiseen suuntaan, josta he eivät ole pitäneet. Tähän on minun sarjakuvia lukematta vaikea sanoa mitään, mutta täysin ongelmaton sarja ei ole.

Trailerissa vahvasti esiin tuotu juonikuvio, jossa keskushenkiksi kuvattu Archie näytetään suhteessa opettajaansa on kaikkea muuta kuin ongelmaton. Otetaan mikä tahansa lehtijuttu, jossa kerrotaan naisopettajan suhteesta teinipoikaan ja luetaan kommentteja niin päästään kiinni siihen mikä asiassa ongelmallista. Teinipoika kuvataan herkästi aina seksiin valmiina panokoneena, jolle tärkeintä on päästä panemaan ja jolle suhde vanhemaan naiseen on meriitti. Äärettömän harvoin tuodaan esiin sitä, että vaikka teini itse pitäisi suhdetta molemminpuolisena tulisi aikuisen tajuta, ettei se ole sopivaa ja pitää rajoista kiinni. Toki liki täysi-ikäisen suhde kymmenen vuotta vanhempaan voi olla myös tasavertainen, mutta opettajan ja oppilaan kohdalla asia ei ole näin. Että lähdetään nyt siitä olettamuksesta, että tasavertaiseen suhteeseen ei kuulu se, että toinen osapuoli joutuu rouvittelemaan toista.

Kuitenkin sarjaa ei kannata tuomita vain tästä näkökulmasta, koska tämä juonenkäänne käsitellään eikä mitenkään ihailevassa näkökulmasta, mutta silti pidän halpamaisena sitä, että juonikuviolla kalastellaan sarjalle katsojia, koska tässä sarjassa on paljon muutakin annettavaa.

Tarinan perusjuoni on Twin Peaksin ja Gossip Girlin jälkeläinen. Tarina lähtee liikkeelle Riverdalen rikkaimman perheen kaksosia kohtaavasta onnettomuudesta, jossa toinen kuolee ja siitä se tarina lähtee kehittymään.  Siinä sivussa sarja tartuu muutamaan muuhun ongelmaan, joita populaarikulttuurissa ei ole totuttu näkemään. Slut shaming tuomitaan yksiselitteisesti. Sarja tuo voimakkaasti esiin sen miten valkoinen poika saa asioita helpommin kuin rodullistettu tyttö.

Tällä hetkellä Netflixissä tarjolla on seitsemän jaksoa ja lisää saadaan maaliskuun lopussa. Sarja kuulu Neflixillä niihin, joita julkaistaan yksi viikossa eli jos nauttii sarjojen bingeämisestä niin sitten pitää malttaa taas odottaa useampi viikko, jos haluaa katsoa useita jaksoja putkeen. Itse katsoin kaikki julkaistut seitsemän kun eipä tuossa eilen muutakaan tekemistä ollut.

Kolmen viikon katoaminen

~ Anu ~ Kommentoi

Näemmä onnistuin pitämään kolme viikkoa huomaamattani blogitaukoa. Voisin perustella tauon kamalalla flunssalla. Kolmen viikon kurimus, joka aaltoilee, muttei nosta kunnollista kuumetta. Keuhkot vinkuvat ja kroppa on kuin piesty säkillisellä appelsiineja. Voisin perustella ne sillä, että aloitin opinnot ja niihin on liittynyt kaikkea säätöä. Tosin säätö ehkä kannattaa kun ensimmäisen päivän jälkeen opintorekisteriote näytti 65 opintopistettä. Voisin kertoa käyneeni Prahassa, vaikka olin siellä vain yhden yön. Voin kertoa fasilitointikoulutuksesta jonka kävin ja vähän vielä lesota pojan pianotunneilla. Rehellisyyden nimissä viimeiset kolme viikkoa olen kuitenkin käyttänyt kaiken normaalisti esim. blogin kirjoittamiseen käyttämäni ajan aivan muissa merkeissä.


Katsoin nimittäin seitsemän kautta Gilmore Girlsejä.

Ystäväni on hillitön Gilmore Girls -fani ja tulin aikanaan katsoneeksi jakson sieltä ja toisen täältä. Tiesin, että sarja olisi ns minun sarjani, mutta se vain osui huonoon saumaan elämässä. Ja lähetyskohta osui huonoon saumaan viikossa. Nyt sitten kuitenkin oli aikaa. Lopulta sitten katsoin kolmessa viikossa sarjan kaikki 153 jaksoa.

Gilmore Girls oli tähän väliin juuri sitä mitä tarvitsin. Naurua, itkua ja suuria tunteita. Roskaruokaa, populaarikulttuuria ja ihmissuhteita. Erityisesti pidin Gilmore Girlseistä siitä, että sarja oli äärettömän inhimillinen. Ihmiset tekivät sarjassa virheitä, osa heistä otti niistä myös opikseen ja monen hahmon kohdalla nähtiin aivan mahtavia kehityskaaria. Nautin myös erityisesti siitä, ettei tarinoissa takerruttu yhteen oikeaan rakkauteen vaan myönnettiin, että niitä elmän suuria rakkauksia voi olla monia ja että myös toisinaan vaikka miten ihmistä rakastaisi niin hetki on totaalisen väärä.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sarja aikanaan siinä iässä kun Rory olisi ollut lähempänä omaa ikää, koska Rory vaikutti hahmolta johon samastua. Lorelai oli minusta läpi sarjan lähinnä lapsellinen ja ärsyttävä, mutta yllättävän paljon pidin Lorelaista silti. Ja kun nämä jaksot katsoi putkeen niin ehdin muodostaa myös vankkoja mielipiteitä Gilmoren naisten miessuhteista. Rorylle toivon tulevan minisarjan tuovan kokonaan uuden rakkauden, mutta näistä olemassa olevista poikaystävistä olen ehdottomasti Team Logan. Tai no Jess kyllä aikuistui hahmona kivasti myös. Loreille en taas pysty näkemään muita kuin Luken. Chris kun juuri on sitä väärä hetki -tyyppiä. Uusia jaksoja kuitenkin odotan nyt kipeästi. Epäilen, että miehellä on sopivasti tuona iltana pikkujoulut, joten pitänee ottaa illan sotasuunnitelmaksi saattaa lapsi ajoissa nukkumaan, ottaa sohvalle pesuvadillinen poppareita ja pitää maraton.

Siihen asti voisin sitten taas kokeilla elämä Netflixin ulkopuolella. Kännykkä piippasi juuri merkiksi että kahdessa e-lainassani on alkanut laina-aika. Opintoka varten pitäisi kirjoitella ensimmäiset paperit palautuskuosiin ja sitten olisi vielä niitä töitä, soittotunteja ja muutakin elämää elettävänä.