Minne matkustin: Lontooseen
Matkan järjestäjä: Holly Bourne
Matkaseurana: Tori Bailey
Mikään ei sano loman aloitus samalla tavalla kuin uusi kirja, jonka kanssa voi vetäytyä sohvalle ja lukea koko opuksen yhdellä istumalla.
Olen Holly Bourne-fanityttö. Pari kesää sitten nappasin mökkikirjastosta lainaan ensimmäisen suomennetun nuorten kirjan ja sitten olen hotkinut kaiken mitä Bournelta olen käsiini saanut. Katsokaa miten onnellinen olen on Bournen ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja ja tässä onnistuttiin siirtämään aikuisten maailmaan se mistä olen pitänyt Bournen YA-tuotannosta. Rehellisen kertojaäänen sekä epäsovinnaisten ajatusten kirjaaminen on Bournen vakiosettiä ja tässäkin kirjassa Tori puhuu kaunistelematta myös niistä oman pään sisällä kuuluvista ei niin kauniista puhujaäänistä.
Matkaoppaana tällä Nojatuolimatkalla toimii siis Tori Bailey, kolmikymppinen kirjailija, joka nousi maailmanmaineeseen kirjoitettuttaan 25-vuotiaana kirjan siitä miten elää rehellisesti. Kolmikymppisenä Torilla on paine kirjoittaa uusi kirja, mutta miten se kirjoittaminen onnistuu kun hän huomaa, että ei pysty olemaan rehellinen somessa eikä oikein edes itselleen. Edellisen kirjan myötä syntynyt unelmasuhde ei olekaan enää unelmaa ja kaikki muut ympärillä tuntuvat menevän naimisiin ja lisääntyvän siinä missä Torilla itsellään ei ole edes seksiä.
Lapseton ystäväni luki kirjan ja koki epämiellyttäväksi tavan jolla kirjassa kuvattiin äitiyttä. Bournen kieli on kieltämättä graaffista, mutta sitten taas toisaalta osa siitä äitien puheesta oli suoraan Vauva-lehden AV:sta pahimmalla mahdollisella mutsi on toiselle susi -asenteella ja omia valintoja puoleustetaan välillä hyvinkin (passiivis)agressiivisesti vittuilemalla ja eristämällä. Toisaalta Tori myös itse kieltäessä itseltään oman tarpeensa päätyy itse eristämään itseään muista ihmisistä.
Kirja nostaa myös hyvin esiin sen miten herkästi elämänvaihe voi vaikuttaa siihen millainen on sosiaalinen verkostomme ja toisaaltaa taas myös sitä miten helposti tietyt ihmiset jäävät vain elämänvaiheystäviksi. Ja myös sitä, että miten joku joka joskus on voinut olla sinulle todella tärkeä muuttuukin ihmiseksi joka on sinulle täysin vieras ja ainoa mitä jää jäljelle on se, että jokus ennen jaoit tämän ihmisen kanssa yhteisen historian.
Kaikesta tästä huolimatta kirja kuitenkin on hyvin tyypillinen chick lit-kirjallisuuden edustaja. Sellainen, josta helposti sanotaan, että se hömppää vaikka kirjassa käsitelläänkin lopulta hyvin kipeitä aiheita. Jos pidät Marian Keyes tuotannosta pidät luultavasti myös tästäkin. Kirja on nopea lupea, se nauratti ja se ei taatusti muodostu moderniksi klassikoksi, mutta se oli hyvää viihdettä ja antoi äänen sellaiselle kuvaukselle, joka kirjallisuudessa yleensä jää vähemmistöön ja koska representaatioilla on väliä niin tervehdin ilolla jokaista 30+-vuotiaasta naisesta kertovaa kirjaa jossa käsitellään sitä että elämä ei olekaan vielä kolmikymppisenä valmis.
Nojatuolimatka 