Töissä, kotona ja koulussa

Viimeiset pari vuotta perheemme ruuhkavuosiarkeen on kuulunut työn ja kodin lisäksi myös tiivinä osana minun opintoni. Lähdin ensin suorittamaan osaamistani laajentaakseni työvalmennuksen erityisammattitutkintoa ja kun nyt opintojen suhteen saatiin vauhti päälle hain vuosi sitten yhteishaussa opiskelemaan yhteisöpedagogiksi ja tulin vielä valituksi.

Kaikkien liikkuvien osien sovittaminen yhteen ei aina ole helppoa, mutta ainakaan tähän mennessä en ole kokenut opiskeluja töiden ohessa mitenkään työlääksi opintojeni rakenteen ja muutaman mahdollistajan vuoksi. Opiskelen monimuoto-opetuksessa eli lähiopintoja on kuukaudessa kahdesta kuuteen ja muuten opintoja suoritetaan omassa tahdissa joko yksin tai ryhmissä. Välillä aikataulujen sumpliminen ottaa tiukille, mutta toisaalta opintoja varten otetut pankkivapaapäivät tarjoavat myös arkeemme joustoja.

IMG_6342

Eilinen aamupäivä meni luennolla, iltapäivä pienryhmässä kehittämistehtävää työstäen ja  kolmen jälkeen olinkin jo poimimassa eskarin eteisestä matkaani yhtä pientä miestä ja neljältä kun mies tuli kotiin oli pihalle kohonnut jo lumiukko.

Tästä päästäänkin sitten siihen ensimmäiseen asiaan, joka toimii opintojeni mahdollistajana. Eli mieheeni (ei siis lumiukkoon). Opinnot vievät minut säännöllisesti illoiksi pois kotoa ja kun se minun työnikin on mitä on niin kyllä meillä tällä hetkellä kodin pyykkihuolto ja moni muu arkinen asia pyörii täysin miehen varassa. Tiedostan, että tilanne on monella tapaa epäreilu ja vaikka maailma olisi puolillaan opintoja joita haluaisin tämänkin jälkeen suorittaa on seuraavaksi miehen vuoro päästä päivittämään osaamistaan. Ihan siitäkin syystä, että se osaamisen säännöllinen päivittäminen on käytännössä tämän päivän asiantuntijalle ainoa mahdollisuus pitää kiinni omasta työmarkkinakelpoisuudestaan ja laajentaa omaa horisonttiaan.

Toinen mahdollistaja on työnantajani, joka suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti siihen, että yksi asiantuntijoista viuhtoo milloin töissä ja milloin koulunpenkillä ja jonka kanssa olen saanut sovittua erittäin joustavan diilin muutenkin ajankäytöstä. Hyvä esimerkki siitä, että kun kumpikin osapuoli joustaa niin hommat toimivat. Toki työnantaja myös suoraan hyötyy siitä, että saavat käyttöönsä minun kokemukseni päivitetyillä tiedoilla. Tämä muuten oli asia, jonka kirjoittaminen auki oli yllättävän vaikeaa, mutta yritän nyt opetella tässä sanomaan edes toisinaan ääneen sen, että työpanoksellani on merkitystä.

Miten tämä kaikki sitten näkyy minun ja lapsen arjessa?

Rehellisesti sanottuna vähentyneinä aikaresursseina. Eli jos haluat olla se vanhempi joka lukee joka ilta iltasadun, pakkaa eskarirepun ja on iltapäivällä esikoulun portilla joka päivä ennen neljää, niin tämä kombo ei vain toimi. En ole kotona edes sitä vähääkään mitä aikaisemmin, mutta tosiaalta myös sitten kun olen kotona pyrin lapsen ollessa hereillä pysymään kaukana opiskelujutuista ja hyödynnän esimerkiksi työmatkojen hotelli-iltatoja kirjoitustyöhön tai otan kirjoituslomaa itselleni niin, että perheen miehet lähtevät käymään esim. isovanhempia moikkaamassa. Silti uskallan väittää ettei opiskeluni pelkästään lapselta pois. Ensinnäkin opintojen myötä olen laajentanut näköalaani ja olen aika paljon rennompi ja elämääni tyytyväisempi tapaus kuin se leipäntynyt paikoin hyvinkin näköalaton kiukkuperse, joka vielä muutamia vuosia sitten olin. Annan myös lapselle arvokasta esimerkkiä siitä, että me aikuisetkaan emme ole valmiita ja että meidänkin pitää jatkuvasti opetella uutta ja venyttää mukavuusalueemme rajoja.

Ja sitten nämä opinnot antoivat option myös yhdelle asialle, jonka järjestäminen olisi muuten mennyt hyvin hyvin vaikeaksi. Syksyllä kun lapsi menee kouluun olen minä aluksi kotona. Siis jos mitään maata mullistavaa ei tapahdu. Jään opintovapaalle työstämään opinnäytetyötä samalla kun lapsi lähtee koulutielle eli isken kaksi kärpästä ellen jopa useampaa yhdellä iskulla. Saamme poistettua monta stressitekijää kalentereistamme pois, saamme rauhoitettua lapsen elämän toista merkittävää nivelvaihetta ja samalla tulee toivottavasti varmistettua myös se, että minä saan nämä opinnot pakettiin. Koska tunnen myös itseni niin hyvin, että vaikka kurssitehtävät saan rämmittyä läpi töiden ohella niin opinnäytetyötä en saisi. En ainakaan kovin kaksisilla arvosanoilla.

Eli onhan tämä melkoista jonglööraamista. Onneksi minulla on tässä sirkuksessa tukenani tuo maailman paras esiintymispari. Näin aikuisempana opiskellessa huomaa myös miten se sisäinen motivaatio on nyt kohdillaan. 15 vuotta sitten opiskellessa kun mihinkään ei maailmassa ollut kiire ei toiminnalla usein ollut myöskään suuntaan. Nyt se suunta on olemassa ja se myös näkyy tuloksissa ja samalla se myös palkitsee.

En itsekään tiedä mitä tapahtui

Mutta niin vaan sitä on täällä vietetty pari viikkoa hiljaisuutta. Blogiparka joutuu kilpailemaan olemassaolonsa kanssa hyvin rajalliista aikaresursseista. Sinäönsä sääli, koska listalla olisi vaikka mitä juttuja. Tosin epäilen että aika on ajanut niistä pian ohi…

Otsikon teemaan sopien en myöskään aivan tiedä mitä tänään tapahtui minulle ruotsin tentissä. Sain suullisesta tentistä viitosen. Siis minä, joka olen aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan suunnilleen kaiken mitä toisesta kotimaisesta olen koskaan osannut. Minä joka kirjaimellisesti olen osannut puhua vain Moominsvenskaa kiitos Muumimaailmassa aikanaan lusitun kesän. Edellisen kerran tämä ihme nähtiin armon vuonna 2004 tai 2005 kun vastoin kaikkia ennakko-odotuksia sain tilastomatematiikan tentistä viitosen. Ilmeisesti minulla on piileviä kykyjä ruotsinkieliseksi SPSS-asiantuntijaksi.

Ruotsiteema jatkui kotonakin. Lapsella dinosaurukset vaeltavat pitkin taloa taas öisin ja tänään teemana oli Lucia.


Siinä missä ilmeisesti loistan ruotsin ja matikan kohdalla häviän kynttiläaskarteluissa. Hienosti tussilla värittämiäni pumpulipuikkoja ihaillut lapsi kysyi silmät kiiluen, että kumman korvista, minun vai isänsä, on tullut näin paljon vaikkua? Ilmeisesti lapseen voisi hyvinkin vedota takavuosien ARS-näyttelyiden tyyli…

Mutta takaisin ruotsiin. Nykyisiin opintoihin kuului melko kunnianhimoinen ruotsinkurssi. Sanajärjestysten asemasta olemme koko syksyn käyttäneet aktiivisesti alan asiantuntijatermistön haltuunottoon ja toisin kuin aikanaan insinööritutkinnon virkamiesruotsin jälkeen, tunnen jopa, että tiukan paikan tullen tai viimeistään jos minua aseella uhataan saattaisin jopa suoriutua ruotsista työtehtävissäni. Tiesin jo heti syksyn alussa että pasiivinen sanavarastoni on ihan hyvällä tolalla, mutta aktiivinen oli onnettomassa kuosissa. Vieläkin koen kirjallisen ilmaisun todella haastavana ja en tosiaankaan uskonut saavani suullisesta näin hyvää arvosanaa. Tässä tosin taisi turkulaisuus tulla apuun. Sain kiitosta että puheessani on oikea intonaatio. No kai se nyt on kun takavuosina Riikassa humalaisen natiiviruotsinkielisen korvaan minun suomeksi miehelleni puhuva lause kuulosti aivan varmasti ruotsilta. Ja itseasiassa tänä vuonna työreissulla Tanskassa yhteistyökumppani kysyi kuultuaan minun puhuvan suomea, että olenko ruotsinkielinen äidinkieleltäni.

Syksyn opinnoissa parasta antia oli varmaankin opettaja, joka pisti käyttämään kieltä. Sen asemasta että olisimme aukkotäydentäneet jouduinme tuottamaan tekstiä ja tässä lajissa vain toimii se totuus, että mitä enemmän yrität sitä luontavampaa kielen käyttäminen loppujen lopuksi on. Nyt vaan pitäisi muistaa käyttää kieltä. Bookbeatista jos sillä silmällä katselin ruotsinkielisiä romaaneja ja joulun jälkeen olemme menossa lapsen kanssa Tukholmaan. Pitäisikin varmaan haastaa itseni hoitamaan kaikkia asiakaspalvelujakohtaamiset ruotsiksi vaikka englanti kuinka tulisi sujuvammin.