Kesän Ruotsinreissun odotetuimpia vierailukohteita oli tuore Vikingaliv-museo. Lapsi on todella kiinnostunut viikingeistä odotti museolta suuria. Reilua tuntia myöhemmin kävelimme ulos museosta vähän hölmistyneinä ja totesimme kaikki että tässä nyt mentiin pieleen.

Vikingalivin suuri idea oli ilmeisesti seurata yhden viikinkiperheen elämää ja esitellä tarkemmmin tarinaa vielä tarinajunassa. Tarinajuna oli lopulta lapsen mielestä museon parasta antia, mutta tästäkin päädyimme koko perhe antamaan kritiikkiä. Ensinnäkin tarinat oli käännetty vain puoliksi. Suomenkielisessä vaunukuljetuksessa tarinaa kyllä kuljetettiin suomeksi, mutta kaikki dialogi käytiin englanniksi. Dialogia oli esityksessä reilusti kerrontaa enemmän ja nyt sitten käänsimme lennossa lapselle tarinaa.

Itse tarina, jonka suunnitelluvaiheesta ylin kuva on, kertoi tämän keskeisen viikinkiperheen isän matkasta myymään orjia (jotka kuvassa kiskovat venettä). Tarina oli mielenkiintoinen, mutta kuten lapsi huomautti, hän olisi halunnut kuulla kyllä enemmän siitä mitä viikingit tekivät kotikulmillaan. Muutenkin tarina, jossa viikingit kulkevat itäistä reittiä nykyiseen Istanbuliin oli vähän omituinen valinta kertomukselle. Hämmästelemme myös päätöstä olla kääntämättä dialogeja suomeksi. Samalla vaivalla kun nauhotettiin tarinalliset osuudet olisi kyllä tehnyt myös dialogit.

Meille kaikille jäi myös ohueksi tarinan viikinkien taustat, koska itse näyttelytila, joka edelsi junaa ei oikein toimivalla tavalla tuonut esiin tarinan taustoja, koska esityksessä pohjattiin ilmeisesti näiltä osin videoihin eikä lasta kiinnostanut museossa tabletilla ohjailla jotain videopätkiä. Muutenkin täydessä museossa ajatus, että ihmisillä olisi mahdollisuus katsoa edes muutaman minuutin videoita on mielestäni vähän kaukaa haettua.

Perinteisempääkin tutkittavaa museosta onneksi löytyi muutaman esineen verran. Saimme tutustua aseisiin ja tutkia viikinkikodin pienoismallia. Tämä oli sitä osastoa mitä enimmäkseen museolta odotimme. Kuitenkin käytännössä kokonaan museossa oli jätetty kertomatta viikinkien mytologiasta sekä laivojen rakennuksesta. Myös riimut olisi kiinnostanut lasta, mutta niistäkin löytyi tietoa vain niukalti. Toki varmasti jos olisi jaksanut olla jokaisen kosketusnäytön ja seinänäytön edessä olisi tietoa saanut, mutta rehellisyyden nimissä voimme lukea asioita iPadilta myös kotona.

Vaikka laivojen esittely muuten jäi ohueksi pääsimme sentään tutkimaan kartasta retkien kohteita. Tosin tämän kartankin pohjalta olisi voinut kuvitella tarinajunan keskittyvän läntisen reitin esittelyyn.

Toki tuossa museossa myös neliöt tulivat vastaan näyttelyn laajuden pohjalta, mutta uskoisin että neliöt olisi voinut käyttää tehokkaamminkin. Kosketus- ja seinänäytöt olisi voinut vapauttaa perinteisemmin osallistavalle toiminnalle. Lapsille suunnatut kysymys-vastaus aihiot olisi voinut rakentaa rastiradaksi erilaisten teemojen ympärille ja ylipäätään luettavan tekstin määrään perusnäyttelyssä olisi voinut siirtää vaikka mobiilisovellukseen, jonka kävijät voisivat ladata. Tai sitten ihan vain perinteiseen paperimuotoon. Yhtä kaikki tämä on ensimmäinen kerta kun lapsemme koki että museokäynti on pettymys ja tässä nyt puhutaan tyypistä, joka on kokenut museokävijä, jolla oli suuri motivaatio tutkia aihetta. Loppujen lopuksi  alkuvuotinen reissunme British Museumiin oli lapsesta onnistuneempi viikinkisisällöltään.

Täysin hukkaan ei kuitenkaan tämäkään reissu mennyt. Lapsi nimittäin oppi että oikeissa viikinkikypärissä ei ollut sarvia vaan ne on lisätty kypäriin lähinnä puvutuksellisista syistä teatteri- ja oopperamaailmassa 1900-luvulla.

Onko tämä sitten museo johon ei kannata mennä? Vaikea sanoa. Kuten mainittua meillä ei riittänyt kärsivällisyys tutkia kosketusnäyttöjä, joiden äärelle syventyminen ei ollut helpointa ihmisten räplätessä niitä. Meillä alla oli myös vierailu Junibackenissa, joten olimme jo käyttäneet osan paukuista sinne. Toisaalta muuten lapsi kyllä on hyvin suorittanut kaksi museota putkeen, joten sekään ei kaikkea selittänyt. Toivoisin, että osa näyttelyn ongelmista liittyisi käynnistämisvaiheeseen ja että näyttelyä muokattaisiin käyttäjäkokemusten pohjalta. Nykyisellään museo kuitenkin oli huti ja se jos joku hämmästyttää, koska yleensä ruotsalaiset ovat hyviä tekemään osallistavia ja mielenkiintoisia näyttelyitä.