Aamut eivät ole ihmisen parasta aikaa sen paremmin minulle kuin lapselle. Jos minä saisin päättää kukaan ei puhuisi minule ja minä puhuisin vielä vähemmän muille. Kuulostaa täydelliseltä yhtälöltä lapsiperheeseen, jossa aamut ovat käytännössä aina minun vastuunakkini. Varsinkin kun ne aamut eivät ole sen lapsenkaan kulta aikaa. Heräämisen jälkeen kaikki aistit käyvät täysillä kierroksilla ja aamuäreän mutsin lisäksi jälkeäistä tuppaa jurppimaan milloin mikäkin vaatteissa. Yksi vakkarivääntö on kenkien istuvuus ja tänään sitten lapsi oli kiskonut talvikenkiään niin kireälle, että kengät oli todennut, että palvelusaika taisi olla tässä. Näin maaliskuussa ei talvikenkiä tee mieli enää uusia, joten kaapista kaivettiin välikausikengät ja niihin laitettiin arkiaamujen pelastus.

Silikoniset kengännauhat. Optimoitu täydelliseen muuttumattomaan kenkien kireyteen. Esittäisin mielelläni Nobelin rauhanpalkintoa näiden nauhojen keksiälle.

Palkintoja voisin esittää myös Reimalle näistä runsaasti rakastetuista välikausikengistä. Ollaan jo ostettu seuraava koko alennusmyynneistä odottamaan jalkaan pääsyä. Kun kerran ollaan löydetty hyvät niin niissä pysytään kunnes kasvetaan mallistosta ulos. Seuraavaksi voidaan sitten panostaa uusien välikausisormikkaiden metsästämiseen. Vai voitaisiinko vain sopia että voimme siirtyä suoraan neulesormikasaikaan?