Hyvää joulua

Tänä vuonna joulutoivotukset meidän perheen puolesta toimitti hieman hönön näköiset pingviinit

Idea korttiin löytyi sieltä mistä muutenkin eli Pinterestissä ja toteutus oli helppoakin helpompi.

Korttien tekemiseen tarvitaan korttipohjien lisäksi askartelumaalia, peruna, pumpulipuikko ja pyöreä vaahtomuovisivellin (voisi varmaan käyttää myös porkkanaa). Toteutus onnistui helposti eskari-ikäisen kanssa ja onnistuu varmasti myös pienempien kanssa. Työ toteutetaan vaiheittain eli ensin mustalla keho, sitten valkoisella ja oranssilla yksityiskohtia. Askartelija improvisoi vielä lumisateen pikkupingviinin ympärille.

Samala periaatteella voidaan toteuttaa myös muita askarteluja. Lapsi itse kaavaili tekevänsä pöllöjä, koska Harry Potterin myötä myös pöllöt ovat nousseet arvoon arvaamattomaan meidän taloudessa.