Muumien maailma

Eräänä sateisena kesänä 80-luvun puolen välin kieppeillä olin isäni kanssa mökkeilemässä. Lähdimme kirjastosta hakemaan luettavaa ja seuraavat pari päivää vietimme tiukasti vaakatasossa sateen ropistessa katoon ja isäni lukiessa Muumipappaa ja merta. Muumien maailma oli minusta hurmaava ja yksi suurimmista haaveista ja toiveista  oman lapsen kohdalla oli päästä toistamaan tuo oma lapsuuden muistoni ja vihdoin viime kesänä aika oli kypsä Taikurin hatulle.

Lapseni ei ole koskaan perustanut Muumi-animesta. Siis siitä Kakkosen ties kuinka moneen kertaa näyttämästä piirrossarjasta, jonka seurauksena lukuiset minua nuoremmat ikäluokat ovat traumatisoituneet Jääkuningattaresta. Itsehän olin Muumien tullessa vähän liian vanha, mutta kyllä niitä silti piti katsoa. Lopullisesti Muumeilla minut kyllästettiin niinä kolmena kuukautena, jotka paiskoin töitä Vilijonkkana Muumimaailmassa. Kymmenen vuotta myöhemmin lapsen kanssa Muumimaailmaan palaaminen tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta ja muumeja katsomattomalle lapselle Muumimaailmasta muodostui jokakesäinen pyhinvaelluskohde, jonka ainoa huono juttu on se, ettei siellä saa halailla Mörköä. Viime kesäisen reissun jälkeen lapsi kuitenkin halusi saada lisää tietoa Muumeista ja niin kirjat muuttivat meille. Taikurin hattu on lapsen lempitarina Mörön vuoksi ja siitähän ilo repesikin kun lapsi löysi kirjastosta DVD:llä kirjoille uskollisia Muumitarinoita.

Vuosina 1978-1982 tehdyt puolalaiset pala-animaatiopätkät ovat saaneet kritiikkiä lapsia pelottavasta ulkonäöstä ja synkästä kerronnasta, mutta meillä se upposi lapseen täysillä, koska tarinat ovat erittäin uskollisia alkuperäisille kirjoille. Ilo olikin melkoinen kun huomattiin, että Netflixistä löytyy myös näitä restauroituina versioina, joissa tunnuslaulun esittää ihana PMMP. Netflix esittää jakso kahteen tuotantokauteen jaettuna ja ainakin Wikipediassa esitettyyn listaukseen verrattuna myös hyvin sattumanvaraisessa järjestyksessä. Pätkissä käydään läpi Taikurin hattua, Taikatalvea ja Vaarallista juhannusta, jotka ovat minun ja lapsen lempitarinoita. Seuraavaksi yritetään väijyä miten päästäisiin näkemään Muumi ja punainen pyrstötähti -elokuva.

Muumien maailma -pala-animaatio ainakin tällä hetkellä Netflixissä.

Halinallet ja serkut

Netflix on päättänyt ilmeisesti profiloitua koko perheen viihteentuottajana ja valikoimaan on tullut yhä enemmän lapsille suunnattuja Netflix Original-sarjoja. Netflixillä on myös hoksattu selvästi se, ettö mikään ei myy niin hyvin kuin nostalgia joten oli suorastaan viisautta uudelleen lämmittää 80-luvun onnittelukorteista animaatiosarjaksi ponnistaneet Halinallet omaksi uudeksi sarjakseen.

Hallinalle ja serkut -sarjaa löytyy Netflixista kaksi kuuden jakson tuontokautta ja sarjassa on onnistuttu tekemään ilmeisesti lasta puhutteleva, koska viime pöivinä lapsi on käyttänyt kaikki tv:n katseluhetkensä Halinallejen parissa. Halinallejen viehätys ei kuitenkaan jotenkin aukea meille vanhemmille. Animaatiojälki on ihan siistiä ja dubbaus laadukasta, mutta aikuiselle katsojalle sarja ei juurikaan anna mitään viihdearvoa. Lapsi kuitenkin tykkää sarjasta ja siteeraa meille vanhemmille parhaita paloja. Pisteitä sarjalle pitää antaa siitä, että sarjan teeman mukaisesti se on melko rauhallinen ja sarjassa tarinaa kuljetetaan enimmäkseen eteenpäin dialogin eikä kainalopieruhuumorin avulla.

Sarjan nimen mukaisesti tarinassa mukana kulkevat myös serkut eli videossa esiintyvät muut eläimet. Jaksojen teemoissa tuntuu toistuvan luottamus, anteeksianto, auttaminen sekä osaamisen tunnistaminen sekä tunnustaminen. Varsinkin jälkimmäinen noista on sellainen, että tuosta aiheesta voisi enemmänkin olla juttua lastenohjelmissa. Turhan usein törmää vähän sarkastiseen tai vähättelevään asenteenseen lastenohjelmissakin vaikka tärkeää olisi opettaa lapsille sitä miten omaa osaamista tunnistetaan ja myös sitä miten annetaan muille tunnustusta heidän osaamisestaan.

Halinallet ja serkut löydät Netflixistä ainakin toistaiseksi kahden kauden voimin. Kolmannesta kaudesta odotellaan tietoa.

Helinä-keiju ja Merirosvokeiju

Pääsimme aikanaan pojan kanssa katsomaan Helinä-keiju ja Mikä-mikähirviön arvoitusta Bellablogien piffaamana. Leffa ei varsinaisesti kuulostanut meidön tyyliseltä. Vaikka itse olen suuri roskaviihteen ystävä olin pistänyt Disneyn keijuteeman kahden markan surkileleffat -kategoriaan. Onneksi sentään osaan tunnustaa olleeni väärässä. Keijut nimittäin ovat ihan pirteällä otteella tarinoissa esiintyviä sankareita ja elokuvat yllättävän huolella tehtyjä. Tällä kertaa katsottavaksi valikoitui Merirosvokeiju -leffa Netflixistä ja tarina oli itseasiassa lapselle jo päiväkodista tuttu, koska olivat lukeneet sadun siellä jossain vaiheessa.

  

Merirosvokeiju alkaa väärinkäsitysasetelmasta, jonka seurauksena nuori keijupölytaiturikeiju,  Zarina, päätyy lähtemään keijupoukamasta ja päätyy merirosvojen alukselle kapteeniksi. Vuotta myöhemmin Zarina palaa Keijupoukamaan ja onnistuu vaivuttamaan käytännössä koko keijupopulaation uneen. Elokuvan tarina kertookin siitä miten Helinä ystävinään lähtee selvittämään tilannetta ja kuten arvata saattaa päätyvät myös pelastamaan Zarinan (sori, jotenkin en nyt tohdi pistää spoilervaroituksia keijuanimaatioihin).

  

Merirosvokeiju yllätti leffana parissakin suhteessa. Tämä toimii itseasiassa aika hyvänä esiosana Peter Panille ja elokuvassa esitellään muuan merirosvo, joka tulevaisuudessa tunnetaan Kapteeni Koukkuna. Sekä myös muuan krokotiili, joka myöhemmin tunnetaan krokotiilina, joka nielaisi herätyskellon.

 

Disneyn keijubrändi on muutenkin mielenkiintoinen. Helinähän oli alunperin osa prinsessabrändiä, mutta siirrettiin Helinäleffojen myötä omaan keijubrändiinsä vetäjäksi. Olen nyt itse katsonut kolme keijubrändin elokuvaa ja sanoisin, että näihin kannattaa tutustua useammastakin syystä. Törmäsin juuri taas Facebookissa keskusteluun Frozenista ja prinsessaroolien kapeudesta. Itse koen että Frozen on kaikkea muuta kuin kapea-alainen, mutta turhan usein ihmiset eivät tunnu näkevän kuin kapean uuman ja liehuvat helmat alkaessaan kritisoida hahmoja. Tässäkin keskustelussa lääkkeeksi tarjottiin Peppiä, Pikku Myytä ja Viisikon Paulia. Ihan kaikki kunnia tuollekin kolmikolle ja niiden pätevyydelle hahmoina, mutta koko kolmikolta puuttuu yksi oleellinen asia. Niissä ei ole tippaakaan glamouria ja useimmille lapsille tuollaisena vähän paatin tappia pidempänä tulee jonkun näköinen harakkavaihe, jolloin kaikki mikä kiiltää on kaunista. Turhan usein populaarikulttuuri tarjoaa joko kauniita hahmoja tai omaa tietään kulkevia hahmoja, mutta kun me tarvittaisiin niitä molempia. Vahvistusta sille, että on ihan ok laittaa tyllihelmat päälle ja lähteä pelastamaan siskoa tai ystävää hädästä. Tähän vastaa Frozen, mutta tähän vastaa myös tämä Keijubrändi. Varmasti tiukimman mahdollisen seulan läpi tarkasteltuna keijuissa on palkonkin ongelmia, mutta keijut ovat sentään kampittaneet isoimpia. Keijuja on eri etnisillä taustoilla ja kehotyypeillä ja keijut myös rikkovat käsitystä siitä, että suutarin pitäisi pysyä lestissään (tai tässä tapauksessa puutarhurikeijun kauniissa asioissa).

Helinä-keiju ja merirosvokeiju saatavilla Netflixissä ainakin toistaiseksi.

Kuvat: Disney Fairies

Seikkailija Dora

  
Tuttavaperheemme lapsi alkoi puhua viime kesänä englannilla maustettua suomea ja paljastui, että tyttö oli ihastunut Seikkailija Dora -piirrossarjaan. Nick Jr:n pitkäikäisimpiin sarjoihin kuuluva piirrossarja niittää suosiota lasten keskuudessa kautta maailman. Alkuperäisarjassa opitaan espanjaa, mutta muualla maailmassa paritettu kieli on yleensä ollut englanti. Lapselle Dora oli aikaisemmin tuttu kaapelikanavien mainoksista, mutta nyt iloksemme huomattiin, että Dora on tullut maikkarin viikonloppuaamuihin.

Sorruin epäilemään (onneksi ääneti) että Dora ei välttämättä ole enää lapsen makuun. Lapsi on melkoinen populaarikulttuurin suurkuluttaja ja Doraa ei parhaalla tahdollakaan voi väittää kovin visuaaliseksi kokemukseksi ja tarinat ovat simppeleitä. Ilmeisesti kuitenkin halua oppia sanomaan englanniksi muutakin kuin ”no” toimi ja lapsesta Dora on ihan paras. Tosin Dora osin ammentaa samoista elementeistä osallistavuudessaan mitä Mikki Hiiren Kerhotalo ja Pikku Kakkosessa näytetyt Touhukkaat eli lapset otetaan ruudun läpi viemään tarinaa eteenpäin ja nuo ohjelmat ovat olleet lapsen mieleen. Aikuisen silmään vaan tuollainen lattea tietokoneanimaatio näyttää tylsältä.

Dorassa pirteää kuitenkin on se, että sarjan keskushahmoksi on valittu tyttö. En oikein pidä populaarikulttuurissa olevassa oletuksesta, jossa tyttö ostaa helpommin pojan päähenkilönä kuin poika tytön. Lapsia opettavien tv-sarjojen, kuten Dora, tai vaikkapa liikuntaa tukevien tv-sarjojen, kuten Touhukkaat ja Puu fu Tom, tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Tyyliin on niitä asioita ennenkin opittu kirjoista ja liikunta saatu juoksemalla pitkin metsiä. Mediakasvatuksen näkökulmasta on kuitenkin hyvä, että mediaa esitetään myös muuna kuin pelkästään viihteen lähteenä. Pienillä lapsilla oppiminen tapahtui leikin varjolla joten luontevaa on myös se, että mediassa tätä hyödynnetään. Ei diginatiiviksi synnytä vaan aitoon välineiden soveltamiseen tarvitaan esimerkkiä. Onkin ihan hyvä pohtia miten lapset oppivat hyödyntämään mediaa ja teknologiaa oppimisen välineenä.

Seikkailija Doran seitsemännen kauden jaksot MTV 3:lla lauantaisin 8.40 ja sunnuntaisin 8.35. Jaksot näyttäisi myös löytyvän Katsomosta.

Kuva: Nick Jr