Kosmoksessa tavataan

Pirullinen flunssa piti otteessaan oikeastaan koko viime viikon ja kun vihdoin keskiviikkona sain paketoitua koko kesäopintokokonaisuuden päätin että nyt tarvitaan jälkiruokaa.


Jälkiruokaa löytyi niin keholle kuin mielelle. Sulatin pakastimesta korvapuustin ja klikkasin tabletille auki Jack Chengin Kosmoksessa tavataan.

Kirja osui tietoisuuteeni kesällä jossain jutussa jossa tätä mainostettiin kirjana joka puhuttelee niin lapsia, nuoria ja aikuisia. Itse sanoisin että kirja ehkä kuitenkin on kahdelle jälkimmäiselle ja että kunnolla tarinan ulottuvuudet saa irti vain kun elettyä elämää on vähän enemmän takana.

Kirja lähtee liikkeelle 11-vuotiaan Alexin nauhoituksilla. Alex aikoo nauhoittaa kultaiseen iPodiinsa viestin ulkoavaruuteen ja lähettää tämän matkaan itse rakentamallaan Voyagerraketilla. Tarinan pihviksi lähtee kuitenkin paljastumaan se mitä ei kerrota. Miten 11-vuotias pääsee lähtemään yksin matkalle ja miten näennäisestä varhaiskypsyydestään huolimatta hän on kuitenkin vain pieni lapsi. Tarina kuljettaa Alexin matkalle, jonka aikana hänelle selviää että moni asia ei ollutkaan niin miten hän oli luullut. Se myös kuvaa taustalla toisen tarinan. Sen että joskus on vaikea olla aikuinen ja ottaa vastaan se vastuu jota ei ole koskaan halunnutkaan.

Tarina oli nopealukuinen ja mukaansatempaava. Täydellinen jälkiruoka  flunssan ja kurssitöiden puuduttamille aivoille. Pikkuvanha ja aikuisten maailmassa kiinni oleva Alex ei tuntunut kertojaäänenä lainkaan myötähäpeää aiheuttavalta ja minä jos joku olen myötähäpeän asiantuntija. Nyt kuitenkin puhutaan ihmisestä joka ei ole eläessään voinut katsoa yhtään Uuno-leffaa, koska häpesin liikaa tuotantotiimi  puolesta. Tämä on selvästi se osa-alue jossa neljänneksen suuruinen varsinaissuomalainen perimäni dominoi yli karjalaisen rempseyden.

Pidin kirjasta, mutta lopulta en osaa sanoa minkä ikäiselle tätä suosittelisin. Epäilen että teinille Alexin kerronta on liian lähellä omaa kokemusmuistoa ja tarina ei välttämättä siksi puhuttele. Toisaalta ei tämä nyt aikuisten kirjakaan ole. Lapselle en missään nimessä tätä vielä lukisi. Toisaalta en osaa sano lukisiko 11-vuotias kirjan eri perspektiivin kautta. Alex ei kokenut kirjassa olevansa heitteillä joten näkisikö lapsi tämän vain tarina suuresta seikkailusta ja tajuaisi vasta myöhemmin tarinan muut tasot. Tai sitten ei tajuaisi koskaan jos on yhtä palikka kirjojen lukijana mitä minä aikanaan.

Karma

Nyt ei puhuta korulauseita siitä miten universumi kyllä antaa oikealla mitalla takaisin vaan nyt puhutaan viikonlopun tärkeimmästä someilmiöstä.

Perjantaina klo 17 Instagramissa pyörähti käyntiin Suomen ensimmäinen kokonaan Instan varaan rakennettu draamasarja. Sarjaa kuvattiin reaaliaikaisena storiesin puolelelle ja kohtaukset myös hävisivät storiesin logiikan mukaisesti vuorokauden sisään. Jos et sarjaa ehtinyt katsoa viikonloppuna on sarja kuitekin nähtävissä myös Youtuben puolella.

Sarjan taustajoukoista löytyi Ylen lisäksi kimppu lahjakkaita nuoria (täti täällä terve), joista osan kanssa Yle on tehnyy yhteistyötä ennenkin. Yksi kolmesta päänäyttelijästä eli Mimosa Willamo sekä sarjan käsikirjoittanut ja ohjannut Ronja Salmi ovat melko monessa suomalaisessa lapsiperheessä tunnettuja Pikku Kakkosesta ja Galaxista muutaman vuoden takaa. Tosin tässä kohtaa ehkä myös se, että kyseiset naiset ovat minulle tuttuja siltä ajalta kun oma lapseni käynnisteli Pikku Kakkosen katsomisia, kertoo vahvasti siitä, että sarjaa ei nyt ihan ensimmäiseksi ole suunnattu tällaiselle 36-vuotiaalle täti-ihmiselle. Suurena teinidraamojen ja YA-kirjallisuuden ystävänä kuitenkin halusin ehdottomasti sarjan seurata vaikka tunsin luvattoman suurta halua jatkuvasti huomauttaa Allun hahmon kirjoilusta.

Karmaa olisi helppo verrata Skamiin, mutta tavallaan on vähän älyllisesti epärehellistä verrata sarjoja toisinsa. Toisaalta itsekin aikanaan suosittelin yhdelle ystävälle Skamia, että se on vähän kuin My So Called Life, jonka julkaisusta tuli muuten tällä viikolla kuluneeksi 23 vuotta. Että ehkä se on vain niin että nuortentelevisiossa asioita ei edes tapahdu kerran vuosikymmenessä. Noh, mutta takaisin Karmaan. Karman logiikka on jotain täysin uutta. Kohtaukset kuvattiin reaaliaikaisesti. Tämä on se joka tekee sarjasta mielenkiintoisen. Sarjassa kaiken piti mennä maaliin kerralla. Jokainen kuvakulma, valaistus ja asento piti miettiä valmiiksi ja se tekee näyttelijöiden valmistautumisesta melkosen urakan. Sarja piti myös käytännössä leikata jo käsikirjoitusvaiheessa jotta 17 sekuntin pätkät seurasivat toisiaan oikein. Ja sitten on myös se, että Karma on kuvattu pystyssä. Kuten siis kuuluukin. Kuvasuhteen muutos tekee kuitenkin sarjasta erilaisen seurata ja tämä sarja on tarkoitettu luurista seurattavaksi.

Mitä seuraa tämän jälkeen? Luotan ja toivon että saamme lisää Karmaa. Ja uskon että tulemme näkemään myös muita vastaavia tulevaisuudessa. Sosiaalinen media tulee uimaan entistä tiiviimmäksi ilmiöksi fiktion tuotannossa. Tämä tuo myös silloin mediakasvatuksen näkökulmaan uuden ulottuvuuden. Vanhempien pitää olla tästä ilmiöstä kartalla, jotta voidaan käydä läpi se, että mikä ero on  somessa sillä, että joku kertoo totuuden, joku värittää omaa totuuttaan ja joku tuottaa sinne täysin käsikirjoitettua sisältöä. Koska noista videoista ei edes hoksaa välttämättä katsovansa draamaa jos ei osu oikeaan aikaan katsomaan kun lopputekstit rullaavat. Ja tämä myös on ilmiö joka ainakin meillä kiinnosti lasta. Sarjan päätösjaksoa olisi ollut koko ajan kuikuilemassa yksi ekaluokkalainen, jonka tosin passitin pois katsomasta. Ensimmäisen jaksonhan katsoin ylhäisessä yksinäisyydessä perjantain ja lauantain välisenä yönä kun kukuin murehtien naapurissa samaisena yönä tapahtunutta vesivahinkoa.

Koulu alkoi ja vieläkään meillä ei ole ruutuaikaa

Viikko koulua takana ja vielä nyt ei kovin syvälle meneviä linjauksia ole pystytty tekemään mediankäytön suhteen, mutta jotain muutoksia on jo nyt linjattu.

Vaikka minä olen vielä aamuisin kotona kellokalleilemassa ollaan otettu nyt selkeä linja siitä, että aamuisin ei pelata. Ei vaikka miten pädillä se Minecraft huutelisi houkuttelevasti niin nyt ollaan sovittu, että aamut ovat pelitöntä aikaa, koska ne helposti vievät ajantajun.

Toinen uusi sääntö on se, että kotona ei pelata ennen kuin läksyt on tehty. Tätä sääntöä varmasti muokataan siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tulla yksin kotiin, mutta nyt vielä kun me vanhemmat olemmet kotona ottamassa tyypin vastaan niin kotiintulon jälkeen tehdään läksyt ensin alta pois. Yritämme siis opetella sitä, että ensin hoidetaan velvollisuudet ja sitten siirrytään vasta niihin kivempiin hommiin. Oppi joka toimii sitten toivottavasti myös muussa elämässä.

IMG_7891

Olemme myös päätyneet moderoimaan lapsen kuluttaman viihteen sisältöjä. Itseasiassa digitaalisten pelien tilalle olemme uittaneet perinteisempää pelaamista, käyneet iltaisin pyöräilemässä ja tutustuneet pianon soittoon. Toki siinä sivussa lapsi on sitten pelannut joka päivä vähän Pokemon Go:ta ja katsonut YouTubesta videoita, mutta olemme aktiivisesti harhauttaneet lasta tekemään muita asioita, koska koulun alku on ollut lapselle kuormittavaa ja tässä tilanteessa se koko perheen yhdessä touhuaminen on tärkempää kuin se että lapsi pääsee eristäytymään laitteen äärelle.

Eli etenemme edelleen tilanteen mukaan vaikka onhan tämä nyt aika paljon työlämpää kuin se että olisi tiukat rajat ajoille. Näissä hetkissä meidän vanhempien täytyy tunnistaa missä ovat ne tilanteet joissa tarvitaan enemmän tilaa ja aikaa. Silti sille että lauantaina väännettäisiin munakello pirahtamaan pleikkaripelin yhteydessä, ei ole tarpeen. Tässä kohtaa meidän vanhempien tehtävä on tukea lasta löytämään tapoja palautua koulupäivästä.

Eli edelleen samat perussäännöt toimivat: Käytettyä aikaa merkityksellimpää on se mitä sisältöä lapsi kuluttaa. Pelaamisen vuoksi ei saa tulla ongelmia arkisten velvollisuuksien noudattamisessa ja tilanteita tulee tarkkailla yksilöllisesti. Toisinaan pelaamista ja muuta viihdekäyttöä tulee rajoittaa, mutta sitten taas toisina hetkinä voidaan ottaa enemmän löysin rantein.

 

Kun lapsi lähtee coniin, mitä vanhemman tulee tietää?

Olen hikoillut viimeiset kaksi päivää Hartwall Areenalla Tubeconin merkeissä. Tämä on nyt toinen vuosi kun olin vapaaehtoisena talkoolaisena Tubeconissa ja siinä missä vuosi sitten kirjasin artisteja tapahtumaan olin nyt keskellä tapahtuman pahinta tungosta, pääsisäänkäynnin viereisellä infopisteellä töissä. Päivän aikana todistin tuhansia ihan kohtaamisia ja iloisia ihmisiä, mutta myös jonkun verran surulliempia kohtaamisia. Näin suruihin ja harmeihin pääsääntöisesti liittyi vahvasti se, että vanhemmat olivat jossain kohtaa mokanneet tai eivät olleet selvittäneet etukäteen mitä tapahtumassa tapahtuu.


Tähän  alle olen koonnut omia vinkkejäni, jotka huomioimalla vanhempi voi omalla osallaan olla auttamassa, että tapahtuma menee oman lapsen osalta maaliin.

  • Selvitä, että mikä tämä juttu ylipäätään on. Conit ovat fanikokoontumisia, jotka järjestetään jonkun tietyn teeman ympärillä. Tällä kertaa Helsingissä pyöritetään poikkeuksellisesti kahta conia rinnakkain kun Tubeconin lisäksi Messukeskuksella on Worldcon, jossa tubettajien asemasta kokoonnutaan scifin ja fantasian tiimoilta.
  • Ole ennakkoluuloton. Tämä on nyt aihe, josta se sinun lapsesi on kiinnostunut, joten kuuntele lastasi ja etsi itse lisää tietoa. Esimerkiksi Tubeconin sivuilta löytyy hyvin tietoa myös aikuiselle tapahtumasta. Osaan fanikulttuurista liittyy omia erityispiirteitään ja niitä on hyvä ymmärtää edes otsikkotasolla.
  • Tutustukaa ohjelmaan kaikessa rauhassa: kaikki tubettajat eivät ole tavattavissa 24/7 ja osa Meet & Greet -tapaamisista on sellaisia, että niihin ei vain kävellä vaan sitä omaa idolia pääsee treffaamaan vain jos arpaonni on ollut kohdillaan. Jonkun tietyn tubettajan kohdalla vasta neljäksi tullut fani voi olla jo auttamattomasti myöhässä. Ja jonkun kohdalla järkevää on on tulla paikalle vain toisena päivänä.
  • Mieti kaksi kertaa ennen kuin päästät lapsesi yksin tai keskenään tilaisuuteen. Varsinkin tuo Areenan ympäristö on niin sokkeloinen, ettei lapsen ole siellä helppo suunnistaa ja kun tulet hakemaan lastasi voit olla varma, että olette täysin eri puolilla aluetta. Alueella autoilua on rajoitettu turvallisuussyistä ja myös osa Areenan tiloista on vain tapahtumatuotannon ja -tekniikan käytössä. Mieti myös siitä näkökulmasta, että miten mukavaa sille esikoisellesi on ottaa vastuu itsestään pienemmästä sisaruksesta, joka väkimassassa singahtaa johonkin ensimmäisen tilaisuuden tullen ja hävittää samalla puhelimensä sekä kaiken muun maallisen omaisuutensa. Tapahtumassa myös voi tapahtua jotain, joka estää toimimasta ennalta sovittujen kuvioiden mukaan. Eilen Helsinkiin iski ukkosmyrsky ja osa pihan tapahtuma-alueesta otti kovasti osumaa itseensä. Tilanne oli usealle lapselle pelottava.
  • Osta itsellesi lippu ja tule Aikuisparkkiin. Pääset mukaan lapsesi kiinnostuksenkohteisiin ja samalla saatat myös itse löytää tubettamisesta aikuista puhuttelevia ulottuvuuksia aikuisparkin ohjelmistosta. Sovi lapsen kanssa myös että miten löydätte toisenne. Koska todennäköisesti jommalta kummalta teistä loppuu kännykästä akku juuri kun pitäisi löytää toinen. Pakkaa mukaan varavirtalähteitä. Ja pakkaamisesta puheenollen. Käy lukemassa tapahtuman sivuilta mitä sinne saa ottaa mukaan ja mitä ei.

Salaman paluu

Salama McQueen. Tuo viimeiset vuodet taaperoiden suussa ties miksi muotoutunut punainen kilpa-auto on palannut.

Ensimmäisten teaseritrailerien pohjalta oli syytä odottaa, että Disney Pixar ei oppinut mitään Autot 2 -elokuvan epäonnistuneesta väkivaltaisuudesta, mutta onneksi netin mutsiraati oli virallisesti väärässä. Teattereihin leffa tuli S-merkittynä, mutta en kyllä alle kolmevuotiasta veisi leffaa katsomaan, koska siinä sitten kärsii koko sali kun kaksivuotiaalla ei nyt ihan vielä ole edellytyksiä istua paikallaan ja osa teemoista on tuollaiselle pikkuihmiselle myös turhan hurjia.

Uusi elokuva jätti agenttimeiningit taakseen ja siirtyi käsittelemään minun töissä asiakkaitteni kanssa jatkuvasti työstävää teemaa. Mistä johtuu että keski-ikäinen ei enää kelpaa työmarkkinoille? Miten löytää se oma fokus uusiksi ja tunnistaa ne kokemuksen kerryttävät siirrettävät ominaisuudet. Hieman omalaatuinen teema lastenleffalle, mutta valmentaa pilttejö hyvin siihen, että yllättävän nopeasti työntekijöiden kohtelun kertakäyttökulttuuri saattaa tavoittaa myös heidän vanhempansa. Siinä kohtaa lapsilla toivottavasti on viisautta kertoa vanhemmilleen että Salamakin löysi itselleen tavan toimia,

Salaman lähimmäksi aisapariksi leffaan tuodaan kilpa-auton urasta haaveillut Cruz Ramirez. Cruzin hahmon merkityksellisyys ei oikein aukea näille meille pohjoismaalaisille lapsille. Jenkeissähän Cruz on jotain mullistavaa. Latinotaustaiselle tytölle oli aina sanottu ettei tyttöjen paikka ole kilparadalla ja tyttö päätyi valmentamaan. Jenkeissä Cruzien tarina on merkityksellinen. Latinonaiset ovat kaikista ihmisryhmistä pahiten palkkakuopassa olevia ja ura- ja tulevaisuusnäköalat olemattomia. Suomessa tuo osa tarinaa ei ehkä niin aukea, mutta hyvä että tässä nyt tuodaan kuitenkin esiin sitä, että tytötkin voivat ajaa.

Kaikkien Autot elokuvien kantava teema on ollut Salaman kasvu henkisesti. Nyt kolmennessa osassa kasvu vie lopulta Salaman reitille pois kilparahoilta ja tukemaan Cruzin nousua kilpa-ajajaksi. Pidin tarinasta nyt niin paljon kuin ylipäätään Autot -leffasta voi ihminen tykätä. Eli ei tämä nyt mikään suuri tarinankerronnallinen klasikko ollut, mutta enemmän kuin mitä odotin. Itseasiassa sekä tämän että Itse Ilkimys 3:n valossa päätös siitä että jatkossa talot keskittyvät enemmän originaalitarinoihin on tylsä. Koska niin kauan kun tilalle tarjotaan mitä tahansa Emoji-leffan tasoa menisin ilomielin ennemmin katsomaan neljännen osan kummasta tahansa leffasarjasta. Siinä missä Ice Age -sarjassa ideat on ammennettu selvästi tyhjiin oli kumpikin tämän kesän jatko-osaleffa onnistunut ja leffat toimivat myös itsenäisinä.

Huuruisan aamun pähkinät purtavaksi

Heräsin jotekin kummallisen aikaisin siihen, että lapsi sovitti kantapäätään kylkeeni ja kännykkää hapuillessa katoili unet silmistä. Ylen Uutisvahti varotti Turun Orikedolla olevasta palosta ja ilmoitti yksikantaan, että tässä olisi nyt syytä pysyä täällä lapsuudenkodissani sisätiloissa.

Sittemmin tuuli on hieman kääntynyt, mutta siitäkin huolimatta huurut ilmeisesti istuvat tämän alueen päällä sitkeästi. Pahin palo on kai saatu jo kuriin, mutta sammutustyöt tulevat jatkumaan vielä pitkään. Tässä nyt sitten meni samalla sitten uusiksi päivän ohjelma. Tai no, uusiksi se meni jo eilen kun miehelle tuli töistö kysely, että pääsisikö se lähtemään maanantaina Saksaan. Nyt se huuruja väistellen lähti käymään Turun toimipisteellä ja sillä välin me olemme lapsen kanssa sitten yrittäneet keksiä itsellemme ohjelmaa.


Onneksi on pelejä. Ostinne Tukholmasta Mastermindin matkaversion ja eilen lapsi sai ystäväni perheeltä lahjaksi niin ikään matkakokoisena Othellon. Kumpikin peli on selvästi lapsen mieleen ja matkakokoisia pelejä mielellään kuljettaa mukana reissuissakin jotta kulkuvälineissä ja hotelleissa on muutakin tehtävää kuin iPadin tuijottaminen.

Samoin meillä on nousussa tällä hetkellä erilaiset korttipelit. Unoa meillä on pelattu jo pidempään ja nyt lapsi on ihastunut pelaamaan Skip-Boa. Tukholman hotellista saimme perinteisen korttipakan ja googlasinne heti muutaman helpon korttipelin ohjeet. Illat ja aamut hotellilla menikin pelaillen Seiskaa ja jatkossa meidän vanhempien on syytä ottaa haltuun myös useampia pelejä.

Lapsella on selvästi kehittynyt oma pelimaku ja se onneksi on aika yhtenevä varsinkin minun kanssa. Lapsi pitää peleistä joita rakennetaan yhteistyössä, strategisesta pohdinnasta ja peleista joissa pitää ratkaista ongelmia. Varsinkin nyt kesällä on huomannut myös sen miten paljon lapsi kehittyy strategisessa ajattelussaan kun pelejä pelataan. Siinä missä aikaisemmin peleissä lapsi teki ihan hölmöjä, usein lyhyttä hyötyä tavoittelevia siirtoja on nyt huomattavissa paljon monimutkaisempaa ajattelua.

On myös ollut kiva huomata, että tällä kertaa pelit eivät ole jääneet kesäksi tauoille. Tähän asti pelaaminen on ollut meillä enemmän talvikuukausien hommaa. Ehkä se on nyt sitten tämä sateinen sää joka kannustaa palaamaan. Tai sitten se, että nyt lapsen kanssa voi pelata palkon monipuolisemmin.

Toisaalta siitä huolimatta saisivat nyt pian saada sen palon kuriin, tässä olisi vielä yksi rippilahja ostettavana ja jääkaappikin näyttää kovin tyhjältä.

Miksi meillä ei ole peliaikoja?

Hyvin usein pienten lasten vanhempien kanssa puhuessa juttu kääntyy ruutuaikaan ja vähän isompien lasten vanhempien kanssa peliaikaan. Molemmissa keskusteluissa yleensä tuppaamme miehen kanssa jäämään aika yksin mielipiteemme kanssa kun kerromme, että meillä ei ole ruutuaikaa, eikä itseasiassa peliaikaakaan. Itseasiassa emme vielä ole keksineet yhtään hyvää syytä sille miksi meillä pitäisi moisia rajoituksia olla.


Median käytön rajaamattomuus saattaa johtaa siihen, että viikonloppuna kukon laulun aikaan pirteänä hereillä oleva lapsi tulee pelaamaan Pokemonia sänkyysi, mutta vapaa median käyttö ei kuitenkaan tarkoita yleistä holtittomuutta ruutuajassa automaattisesti.

Itselleni ajatus lapsen pelaamisen rajoittamiselta tuntuisi suunnilleen yhtä omituiselle kuin olisi tuntunut se, että vanhempani olisivat ilmoittaneet minulle että saan lukea kirjoja ainoastaan lauantaisin ja silloinkin vain 20 minuuttia kerrallaan. Tai että mieheni vanhemmat olisivat kertoneet hänelle että jalkapalloa saa pelata vain maanantaisin kolme varttia, mutta lopun aikaa pallon pitää pysyä vanhempien vaatekaapin päällä. Kumpaakaan ei tapahtunut,  minä luin kirjoja ja mies pelasi jalkapalloa. Tosin minulla oli jossain kohtaa sääntö, etten saanut lainata kirjastosta yli kymmentä romaania kerralla, mutta sekin taisi olla lähinnä sitä varten etten nääntynyt kirjastokassini painon alle. Logiikka, jota meidän perheessä noudatetaan on siis se, että pelaaminen on harrastus muiden joukossa ja juuri siksi rajoitusta ei tarvita. Yritämme siis opettaa, että niin kauan kun pelaaminen ei häiritse muuta elämää saa lapsi pelata. Rajoituksia meillä on nyt siinä, että lapsen oma huone on iltaisin älylaitevapaata aluetta ja sellaisena se tulee pysymään pitkään. Pädi ja puhelin saavat yöksi jäädä olkkariin. Pelaamisen vuoksi ei jätetä väliin sosiaalisia tapahtumia ja koululaisena läksyt pitää tehdä ja muihin harrastuksiin kuuluvat velvollisuudet hoitaa. Rajoittamaton peliaika ei tarkoita rajatonta mahdollisuutta pelaamiselle.

Rajoittamaton peliaika ei myöskään tarkoita rajoittamattomia pelejä. Me vanhemmat prooffaamme pelit. Jos peli ei ole tuttu googlaamme, tsekkaamme Common Sense Median tai kysymme tutuilta. Noudatamme ikärajoja, emme osta mitään Lego-pelejä sotaisampaa. Play Station on olohuoneessa ja sitä pelataan vanhempien silmien alla. Kaikki lapsen käytössä olevat laitteet on säädetty niin ettei lapsi voi ladata sisältöä ilman meidän lupaamme. Ja sitten se tärkein pointti. Järjestelmä perustuu luottamukselle. Lapsella on vapaat kädet tasan niin kauan kun hän on luottamuksemme arvoinen. Sopimuksen rikkomisella on seurauksensa. Kyllä meillä on välillä iPad lähtenyt hyvinkin vikkelään jäähylle jos lapsi on rikkonut sovittuja sääntöjä tai ei ole huolehtinut laitteista riittävän huolellisesti.

Yksi pelaamiseen olennaisesti, kuten muuhunkin nörtin populaarikulttuurin  käyttämiseen, liittyvä asia on myös purskeisuus. Kun sen uuden pelin, kirjan tai tv-sarjan saa käsiinsä ei välttämättä seuraavaan päivään juuri muuta mahdu, mutta toisaalta yhtä lailla se jalkapalloilija voi viettää koko viikonlopun turnauksessaan. Kyse on taas siitä ajankäytön opettelusta ja sen tasapainon etsimisestä. Ja tässä taas me vanhemmat olemme isossa roolissa. Meidän tehtävä on huolehtia siitä, että lapsella on elämässä riittävästi muitakin elementtejä. Uusia pelejä ei osteta edes kuukausittain, mutta sitten jos ostetaan niin emme koe että maailma kaatuu siihen, että yksi sunnuntai menee pyjamassa. Näin kohta seitsemän vuodn kokemuksella voin sanoa että järjestämä toimii ainakin meidän lapsellamme. Pelaamiseen ei liitty mitään tunnelatausta eikä kielletyn hedelmän houkuttelevuutta. Tosin lapsi ei myöskään vaikuta herkästi koukuttuvalta. Osalla pelaaminen koukuttaa ihan eri tavalla ja silloin rajoituksien kanssa on ehkä syytäkin olla tarkempi. Toisaalta siinä riskinä on se kielletyn hedelmän houkuttelevuus ja se, että vanhempien valvonnasta vapauduttuaan lapsi ei muuta tekisikään kuin pelaisi ja olisi kykenemätön suunnittelemaan edes mitenkään omaa ajankäyttöään.

Toki tässä kohtaa varmasti joudumme lapsen kanssa useampaan otteeseen säätämään sopimustamme uusiksi kun lapsi kasvaa ja voihan olla, että joskus meilläkin päädytään munakellon kanssa säätelemään peliaikaa, mutta tässä ja nyt se kuulostaa vieraalta. Nykyinen malli on säädetty paitsi minun ja miehen omien kokemuksien pohjalta niin myös siten mitä olemme seuranneet omien sisaruksiemme lasten median käyttöä. Ja onneksi näitä ei ole tarvinnut hakata kiveen niin voidaan näitäkin säätää sitten kun se ikätasoisesti tai muuten on tarpeellista.