Minun tarinani

Minne matkasin: Chicagon laitakaupungeista huippuyliopiston kautta Valkoiseen taloon

Matkan järjestäjä: Michelle Obama

Matkaseurana: Michelle perheineen ja ystävineen

img_1307

Pakko sanoa, että en ole mikään elämänkertojen ystävä. En myöskään ole mikään varaukseton Michelle Obama -fanityttö, joten kun somevirtani alkoi täyttyä loppuvuodesta suitsutuksesta suhtauduin kirjaan vielä suuremmalla skeptisyydellä. Tartuin kirjaan uuden vuoden aikana kun remontin vuoksi nukuimme hetkellisesti koko perhe samassa huoneessa enkä voinut lukea iltaisin lukulampun valossa. Muutaman sivun jälkeen jouduin myöntämään, että tässä kohtaa on vain todettava, että olin rajusti väärässä.

Teoksen alkuperäinen nimi, Becoming, on mielestäni kuvaavampi kuin käännös, Minun tarinani. Michelle Obama itse kuvaa kirjan nimeä näin:

”Minulla sana becoming tämän teoksen alkuperäisessä nimessä ei tarkoita määränpäähän pääsemistä eikä tietyn tavoitteen saavuttamista. Näen sen pikemminkin eteenpäin suuntautuvaksi liikkeeksi, keinoksi kehittyä, keinoksi kurottaa lakkaamasti kohti parempaa minä.”

Tätä Michelle kuvaa oikeastaan vasta kirjan ihan lopussa, mutta tämä ajatus oli se mikä sai kirjan kolisemaan minulle tunteella. Kirja puhutteli sisälläni asuvaa kahta ammattiminää. Uravalmentajana rakastin sitä Michelle analysoi omaa osaamistaan ja rakentaa omaa kertomustaan. Yhteisöpedagogina hurmaannuin hänen asenteestaan yhteisön ja yhteiskunnan eteen tehtävästä työstä.

Kirjaa lukiessani opin arvostamaan Michelle Obamaa valtavasti ihmisenä ja löysin hänestä ihmisen, jonka työmoraalia ja elämän asennetta voin nyt myöntää fanittavani melkoisesti. Pidin inhimillisestä äänestä, jolla Michelle tarinaansa kirjoitti. Törmästin FB:n kirjallisuusryhmässä kommentteihin, joissa kirjan sävyä pidettiin jaarittelevana. Itse koin sen enemmänkin jutustelevana ja lämminhenkisenä. Erityisesti nautin hetkistä, joissa Michelle kuvaa Barackia.

”Barack Obama oli myöhässä ensimmäisenä päivänä. Itsuin työhuoneessani 47. kerroksessa ja odotin ja toisaalta en odottanut hänen saapumistaan”

Samaisessa kirjallisuusryhmässä nousi keskusteluun epäilys siitä, että kirja on haamukirjoittajien kirjoittama, koska kukaan ei voisi tuollaista tiiliskiveä tulostaa hetkissä. Noh, Michelle Obama on nainen jolla on viimeisen vuosikymmenen ajan ollut puheenkirjoittaja käytössään eli eiköhän kirjassa ole käytetty ammattilaista apua muutenkin kustannuttoimituksen osalta.

Kuitenkin kyseenalaistan sen, etteikö tuollaista tarinaa voisi itse saada kasaan. Michelle Obama on kirjoittanut koko elämänsä ajan ilmeisen tarkkaa päiväkirjaa, joka on prosessissa isona apuna. Muuten tuo oman elämän suuren tarinan kertominen vaatii vain sitä, että osaa poimia sieltä omalta aikajanaltaa ne pointit joiden pohjalta sitä omaa tarinaansa lähtee rakentamaan. Tämä on pitkälti sitä työtä jota itse teen uravalmentajana asiakkaiden kanssa. Yritän saada heidät kirjoittamaan sen oman tarinansa niin, että työnantaja pystyy löytämään heidän elämänsä kultahiput. Ne suuren tarinan kannalta keskeisimmät asiat. Mikä on tehnyt sinusta juuri sen ihmisen, joka olet tässä ja nyt?

Michelle Obamalta näiden hippujen valitseminen onnistui hyvin. Hän toi esiin niitä asioita, jotka ovat toimineet häntä edistävinä tekijöinä. Vanhempien halun mahdollistaa lapsilleen paremman elämän kuin mitä he itse ovat saaneet. Hyvän koulutuksen ja verkostojen arvon. Hän nosti esiin myös rehellisesti sen miten vaikeaa on ollut musta tämän päivän Amerikassa. Erityisesti jäimme muutaman ystäväni kanssa pohtimaan sitä mitä poliittinen optiikka vaati Michellen ulkonäöltä. Toivon aidosti nyt kun hänen ei tarvitse enää välittää valkoisten setämiesten näkemyksistä hän uskaltautuisi luopumaan kaikesta siitä työstä mitä hiusten suorana pitäminen vaatii. Toisaalta mikäpä minä permanenttikiharoineni olen sanomaan, että mikä on kaunista ja mikä ei. Mutta sanonpa nyt vain sen, että melkoinen kaksoisstandardi siinä kyllä piilee, että valkoisena naisena minun permanenttikiharoitani pidetään ihanina samaan aikaan kuin rodullistetun naisen luonnonkiharia sopimattomina ja epäsiisteinä.

Pidin tavasta, jossa kirjan aikajana oli jaettu. Kirjassa keskityttiin enemmänkin kuvaamaan sitä miten Valkoiseen taloon oli päädytty ja miten Valkoisesta talosta jatketaan eteenpäin. Itse Obaman presidenttikausi jätettiin tässä ajanjaksossa paljon pienemmälle osuudelle ja hyvä näin, koska nyt meille kerrottiin enemmän sitä tarinaa, jota emme ole saaneet lukea jo lööpeissä. Sen sijaan jään nyt innolla odottamaan mitä saamme vielä kuulla Michelle Obamasta. Moni odottaa hänestä presidenttiehdokasta, mutta tämän kirjan pohjalta sitä nyt ei taida olla odotettavissa. Ja jälleen hyvä näin. Kyllä kai sieltä isosta maasta löytyy nyt ehdolle ihmisiä joiden perheestä joku ei ole jo istunut presidentin työhuoneessa, ole narsistinen viihdetähti tai pähkähullu aseen kanssa heiluva Raamatulla päähän lyövä kiihkoilija.

Sitä odotellessa kannattaa kuitenkin napata luettavaksi Michelle Obaman Minun tarinani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s