Perikato

Minne matkasin: Staycationille kotikaupunkiin, nopeille kaupunkipyrähdyksille Keski-Eurooppaan, Yhdysvaltojen itärannikolle

Matkan järjestäjä: Ilkka Remes

Matkaseurana: Robert Forsten ja hänen epätoimiva perheensä

IMG_1159

Jos joku asia on jouluissa varmaa, niin se, että miehen paketista löytyy anopin ostamana uusin Ilkka Remes. Ja varmaa on myöskin se, että perheen nopeimpana lukijana nappaan kirjan itselleni ensimmäiseksi ja luen yleensä kirjan yhdellä istumalla vielä joulunpyhien aikana.

Eilenkin siis anopin luona paketista löytyi uusi Remes ja kun pääsimme takaisin äitini luokse kaivoin kaapista loimulohen ja kotijuuston rääppeet ja kaadoin viimeiset tilkat punaviinipullosta lasiin ja lähdin katsomaan mitä Remes tällä kertaa on saanut aikaan.

Suhteeni Remekseen on hyvin kaksijakoinen. Luen mielelläni ja jopa innoissani hänen kirjansa, mutta varsinkin viimeiset vuodet olen koko ajan ajatellut, että kirjoista ei jää mitään käteen. Nauroin jo nyt kirjan nimeä. Eihän tuosta saa mitään tolkkua ja kirja on omiaan sekoittumaan ainakin puoleentusinaan Remeksen aikaisemmin kirjoittamaan kirjaan, jotka tapaan myös sotkea Taavi Soininvaaran tuotantoon. Molempien kirjoihin kun on tuntunut tulevan yhä vahvempana piirteenä epäuskottavan nopeat juonenkäänteet, joissa lennnellään ympäri Eurooppaa milloin minkäkin rikollisjengin perässä. Että tavallaan voisi olla hyvä välillä vain pysähtyä ja miettiä miten voisi uudistua kirjalijana ja pitää vaikka vuosi rehellisesti taukoa.

Noh, jostain syystä silti näitä luen aina ja tällä kertaa kiinnosti millaisen hahmon Remes on kirjaansa kehittänyt. Tartuin kirjaan vähän skeptikkona, koska kirja käsittelee vahvasti maahanmuuttoteemoja ja suoraan sanoen en oikein jaksa Remeksen ”te muut ootte ääliöitä ja minä olen täällä yksinäni viisas”-asennetta tiettyihin yhteiskunnallisiin teemoihin. Ilokseni tässä nyt kuitenkin maahanmuutto oli oikeastaan vain aika pieni sivujuoni ja enemmän tarina keskittyi suureen kokonaisuuteen alt-right -kuvioiden osalta. Ja koska Remes nyt on yhden sortin danbrown on kirjassa luonnollisesti odotettavissa myös mehevä salaliittoteoria.

Robert Forsten on päähenkilönä  hyvin tyypillinen lajinsa edustaja. Monikulttuurinen tiedusteluammattilainen, jolla on hyvin kummallinen perhe, joka ei tietenkään ole sitä miltä se ensivaikutelmaltaan näyttää. Perikato avaakin kokonaan uuden sarjan ja vähän pakostakin kirjaa lukiessa tuli mieleen, että tässä on nyt selvästi kirjoitettu kirjaa se mielessään ja tarina jäi lopulta aika irralliseksi introksi, jonka aikana esiteltiin tulevien osien keskeiset näyttelijät eli Forsten sukulaisineen sekä tämän sisaren miesystävä. Ja kuten edellisessäkin sarjassa niin tässäkin hallitaan sen verran mainiot cliffhangerit, että miehen on parasta saada ensi joulunakin uusi kirja ja perun jo tässä vaiheessa toiveen siitä että Remes malttaisi pidentää julkaisuväliä ja keskittyä enemmän originaalien juonikuvioiden kehittämiseen.

Toivoisin Remekseltä enemmän malttia tehdä hahmoistaan inhimillisempiä. Nyt kirjat keskittyvät pitkälti kuvailemaan teknisiä yksityiskohtia ja niin insinööri kuin olenkin niin jään kaipaamaan enemmän ulottuvuutta kirjan hahmoihin. Luin kirjan eilen ja nyt oikeastaan vasta tajusin, ettei lukemastani jäänyt mieleen juuri mitään yksityiskohtia kirjan hahmoista tarinan ulkopuolelta. Vaikka onkin kliseistä, että Soininvaaran hahmoilla on mieltymyksensä alkoholin ja autojen suhteen ja Lehtolainen kirjoittaa naisilleen karkkihimoa ja punkbändejä, auttavat nuo kuitenkin muodostamaan monipuolisemman kuvan hahmoita. Ja ilman tuota monipuolista kuvaa hahmoihin on vaikea kiintyä. Ja kun hahmoihin ei kiinny, niin eipä sitä kyllä liikoja välitä silloin heidän kohtaloistaankaan.

Eli kuten huomata voi, niin ristiriitaisille tunteilla tässä mennään. En pidä Remeksestä enkä hänen hahmoistaan, mutta en osaa olla lukemattakaan. Mikä on hölmöä kun lukujono on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia kirjoja. Remekset kuitenkin toimivat täydellisesti siinä, että ne auttavat aina täydellisesti pääsemään lukujumista eroon ja sitä olen taas potenut tässä parisen viikkoa kun sain Yönaiset luettua. Nyt kun Remeksellä saatiin tulppa poissa edestä niin epäilen että tulen tämän syysloman aikana ottamaan useammankin äkkilähdön.

Yksi vastaus artikkeliiin “Perikato

  1. Mulla on sama Patricia Cornwellin Kay Scarpettojen kanssa. En millään oikein enää jaksaisi lukea niitä, mutta kun on yli kaksikymmentä vuotta uskollisesti sarjaa seurannut, niin luen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s