Kirjoitin tämän jutun jo ties miten monta päivää sitten, mutta en sitten muistanut julkaista tätä. Kertoo ehkä sekin oman tarinansa…
Maanantaisesta psykologikeikasta alkaen olen pohtinut yhtä asiaa ja se on minun haluni suorittaa asioita ja nyt olen huomannut että ulotan tuon saman tunnollisuuden, tai no kaipa tässä kohtaa voi myös puhua typeryydestä, myös tähän sairastamiseen.
Tarkemmin kun asiaa mietin niin olen itseasiassa suorittanut tätä uupumustani jo aika pitkään. Olen koko talven kouluttanut ajanhallintaa ja siinä sivussa yrittänyt esittää että minulla on hommat täydellisesti hanskassa. Olen lukenut Joustavaa mieltä ja puhunut resilienssistä. Käytännössä kuitenkin tuo on yhtä viisasta kuin yritykset korjata luumurtumaa laastarilla. Tässä kohtaa pitäisi nyt vain hyväksyä, että en kyllä nyt tästä itseä itseäni valmenna ylös.
Toisaalta sitten tässä vieläkin väijyy se toinen suorittamisen peikko hengittämässä niskaan. Lääkäri suositteli tässä kohtaa hoidoksi asioita jotka tuovat energiaa ja pidän melko todennäköisenä, että löydän itseni seuraavaksi mittaamassa aktiivisuusmittarilla sitä olenko nyt varmasti kävellyt riittävästi ja excelöimässä lukemiani kirjoja siitä näkökulmasta, että olenko tässä nyt sentään edes onnistunut ylläpitämään lukuharrastustani riittävän monipuolisena.
Että kuten psykologi totesi, että tässä nyt on vielä aika pitkä matka kuljettavana jotta tästä päästäisiin siihen pisteeseen, että en niin intohimoisesti suorittaisi kaikkea. Alkaen tämä sairaus.
Nojatuolimatka 