Nyt ei puhuta minun pääkopastani vaan kirjasta jonka poimin heräteostoksona Suomalaisesta kirjakaupasta lähtiessäni törsäämään kanta-asiakasalennuskuponkia.
Cecelia Ahern on minulle tullut tutuksi lähinnä chick litin puolelta, mutta koska en ollut pitkään aikaan lukenut dystopiaa ajattelin, että tämä istuu nyt hyvin siihen tarpeeseen.
Viallinen sijoittuu tulevaisuuden yhteiskuntaan, jossa päättäjien mokattua riittävän lahjakkaasti päätettiin että viallisten ihmisten pääsy johtavaan asemaan pitää estää. Vialliset merkittiin ja heidät pakotettiin käyttämään tunnuksia jotka auttavat muita kansalaisia tunnistamaan heidät ja vartioimaan että he käyttäytyvät asiallisesti. Järjestelmä ei nyt siten kuitenkaan vähemmän yllättävästi toiminut ja lopulta vialliseksi merkityksi saattoi joutua oikeastaan kuka tahansa joka ei sopeutunut riittävästi massaan tai ylipäätään yritti olla inhimillinen.
Niin kävi myös kirjan päähenkilölle, joka itse joutui merkittäväksi autettuaan sairaskohtauksen saanutta viallista. Tämän jälkeen tarina sitten niin sanotusti eskaloitu. Pahiksista tuli pahoja, hyviksistä hyviä ja ilman omaa ansiota teinitytöstä tuli muutoksen ajuri. Kuvioon luonnollisesti sotkettiin myös kaksi nuorta miestä. Eli täydellinen resepti ya-dystopialle.
Tarina pysyi jotenkin paketissa ensimmäisen kirjan ajan ja tämän äjlkeen klikkasin Google Playsta seuraavan osan. Ilahduttavasti tässä oli nyt onnistuttu välttämättän dystopiatrilogioidan tarve, mutta vähemmän iloisesti sitten taas toisessa osassa paljastui että me ei nyt sitten ihan olla Ahernin kanssa samalla tontilla yhden pikku asian suhteen. Toisessa kirjassa Ahern avasi tarkemmin muiden viallisten tarinoiden taustoja ja pääsääntöisesti nuo toimivat kuten kuuluikin. Herättivät lukijan sympatiat viallisten puolelle. Kunnes tuli sitten yksi pariskunta, joista tuli viallisia sen vuoksi että he lääkäreinä halusivat keskittyä rokotevastaiseen tutkimukseen.
Eipä siinä, yhteiskunta ei hyödy mitään siitä rokotevastustajat tungetaan marginaaliin, mutta siinä kohtaa kun kirjassa, joka on suunattu rehelliseti sanottuna puolet minua nuoremmille esitetään samalla viivalla lähimmäisen auttaminen sairaskohtauksessa ja oikeus rokotevastaisuuteen ollaan pahasti hakoteillä. Ilmettelen aidosti miten kustannustoimittaja ei ole tähän puuttunut ja pakko sanoa että tuon jälkeen lähinnä vain luin kirjan loppuun tuntien suurta vastenmielisyyttä. Ja pakko myös sanoa, että tämän jälkeen ei tee vähään aikaan mieli katsoa koko Aherniin päin. Että pitäkööt foliohattunsa päässä vaikka miten tiiviisti, mutta minä myös kuluttajana voin tehdä ratkaisun ja jättää jatkossa rahoittamatta hänen hörhöilynsä.
Että kyllä, tämä meni nyt ihan kunnolla tunteisiin. Ensimmäisen kirjan pohjalta siis aika peruskauraa dystopiana, mutta tarina saatiin vesitettyä toisessa osassa parilla rivillä. Suosittelen jättämään väliin. Keskinkertaista dystopiaa kun löytyy myös muiden kirjailijoiden valikoimista.
Nojatuolimatka 