Tammikuun puolella näin yhden valmentajakollegan tekemän päivityksen siitä miten vuosi 2018 on alkanut ihanalla energialla ja miten voi vain tuntea että tämä on mahtava vuosi. Tuijotin päivitystä ja en keksinyt edes mitään kyynistä sanottavaa. Itse kävin tammikuun kunniaksi kellottamassa työterveyspsykologilla 60 pistettä työuupumustestistä ja pakko sanoa, että energiat on jota täällä meidän suunnilla liikkuu on kaikkea muuta kuin hyviä.
Olen nyt tehnyt kohta kaksi kuukautta yksin töitä joita normaalisti tekee kolme. Tässä puuhassa keho ei pääse palautumaan ja keho ei palaudu ollaan siinä pisteessä, että tässä ei poltella kynttilää molemmista päistä vaan ihan joka paikasta. Toki tässä on nyt tehty aika paljon sen eteen etten olisi näin kuormittunut. Olen saanut itselleni takapäivystäjän jolle siirtää asiakkaita ja kalenterista vedettiin henkselit yli muutamille koulutuksille, mutta kyllä tässä huomaa, että en ole lähelläkään vielä normaalitilaa.
Koska normaalisti en esimerkiksi ala itkeä kun uudet kengät hajoavat käteen ensisovituksella
Että en nyt tiedä mitä universumi minulle yrittää puhua. Ehkä sitä että ei pitäisi harrastaa ostosterapiaa, mutta nuo Parikan tossut nyt vaan oli niin hurmaavat ja reilussa alessa. Mutta onhan tämä nyt helvetin ironista. Sitä yrittää hemmotella itseään ostamalla designtossut ja lopputuloksena päätyy itkemään olohuoneen lattialle kun noista kengistäkin on vain lisää stressiä ja kuormitusta tilanteessa jossa ei tarvita yhtään lisää stressiä ja kuormitusta. Verkkokaupasta sain viimeisen omaa kokoani joten vaihtaa noita ei voi, en millään jaksaisi alkaa lähettää niitä takaisin Italiaan, mistä kengät minulle lähetettiin ja vaikka saisin kengät liikkeelle ja rahat takaisin niin olisin ilman kenkiä koska mokomia ei enää mistään minun koossani saa. Ja rehellisesti sanottuna nyt vähän meni maku siihen, että kengät varmasti ehjänä pysyvät jos laatu on tuota kamaa että metallisen lenkin saa katkeamaan kiristämällä tarranauhaa.
Tai sitten vaihtoehtoisesti olen tässä stressaantuneena alkanut kanavoida jotain sisäistä mutanttiani. Ehkä kaikki vuosien saatossa juomani cokis on muuttanut minut supersankariksi (tai no antisankarin puolelle tämä saattaa valua) joka saa maagiset voimat työstressin kivutessa pilviin.
Niin tai näin, lisätään nyt sitten tämäkin asia sinne to do listalle lapsen koulun helmimarkkinoiden, tiliöitävien kuittien, vastausta odottavien asiakkaiden ja deadlinea odottavien opintojen kanssa.
Nojatuolimatka 
Tuttua! Itse yritän rämpiä univejeessa tätä arkea läpi. Eilen itketti mm. se, että en saanut varattua autohuoltoa puhelimessa, koska puhelu kaikui molemmin puolin. Samoin se, että ruokailuun jäi vain 15 minuuttia aikaa. Yhtään ei auttanut, että a) järki toki sanoi, että saan huollon varattua myöhemminkin ja b) ehdin kuitenkin syödä. Nyt olisi hyvä sanoa, että tsemppiä meille, mutta…Kuormitus ei oikeasti ole hyvästä. Tsemppiä ja armollisuutta? Apua?! Ja jaksamista. ❤
TykkääTykkää