Töihin paluu muutti perheemme dynamiikkaa. Jotenkin koulun aloitus yhdistettynä opintovapaaseeni oli nopeasti synnyttänyt meille kokonaan uusia rutiineja, joiden nyt sitten tarvitsi muuttua. Paluu töihin toi mukanaan vielä ikävän uutisen työkaverini terveydentilasta ja yhtäkkiä olimme tilanteessa, jossa kalenteri näytti uhkaavasti siltä, että perheemme siirtyy vahvaan Dinojuna-arkeen. Dinojunassahan esiintyy kerralla vaan yksi vanhemmista ja olemme epäilleet että se johtuu kustannussyistä. Tässä meidän dinojuna-arjessa vanhemmista toinen siirretään kustannussyistä yleensä työmatkalle.
Viime viikolla vedin ensimmäisen 50+-tuntisen työviikon ja torstai-iltana istuessani lähijunassa Lahdesta kotiin sateessa kastuneena olin varma, että suosta en ihan äkkiä nouse tai ainakaan en seuraavasta kolmesta viikosta ihan helpolla selviä. Sitten tuli viikonloppu. Ja sitten tuli nuo mun elämäni tyypit.
Leffareissu, brunssi, kävely metsässä ja eteen osuneen puiston tyyppailua. Aikaa olla yhdessä. Tämä oli juuri sitä mitä tähän tilanteeseen tarvittiin. Edelleen tässä ollaan nuoralla tanssien etenemässä jaksamisen suhteen, mutta ainakin tiedän, että on olemassa se vastapaino joka vetää minut takaisin pinnalle. Ja lupasin sille pienemmälle vastapainolle, että kunhan nyt vaan selvitään jouluun niin elämä muuttuu. Ei tästä nimittäin mitään tule että teen kuukaudessa käytännössä viiden viikon työt.
Nojatuolimatka 