Näin se ensimmäinen viikko ekaluokkalaisena tuli täyteen perheenä ja tässä kohtaa uskaltaa tehdä jo ensimmäistä yhteenvetoa tunnetiloista, joita koulunaloitus, uudet käytännöt ja uusi rytmi ovat herättäneet.
Ilahduttaa: Lähdetään liikkeelle positiivisesti. Koulun alussa on ollut monia ilahduttavia asioita. Lapsi on löytänyt hyvin oman luokkansa, tuntuu pitävän opettajastaan ja on ollut pääsääntöisesti myönteisen innostunut koululainen. Päivähoidon puolella ollut ongelma siitä että uskonnoton erottuu ei oikeastaan ole kun tuossa meidän koulussa kaikki istuvat katsomusopetuksessa aina samalla tunnilla eli ryhmät vain jaetaan eri uskontokuntien ja ET-oppilaiden mukaan. Aivan mahtava järjestely. Eli tältä osin kaikki menee hyvin.
Toisaalta niitä muitakin tunnetiloja on herännyt.
Ärsyttää: Ärsytys on enemmän äidin päässä kuin lapsen, mutta yhtä kaikki minua myös ärsyttää yllättävän moni asia. Ensimmäinen ärsytyksen teema on tiedon kulku. Moni asia, josta meitä olisi pitänyt tiedottaa jo keväällä jäi tiedottamatta. Miten vaikeaa olisi toukokuussa antaa jo kotiin lista, jossa kerrotaan että millainen kirjoitusalusta tai vastaava luokkaan tarvitsee hankkia. Toinen ärsytyksen aihe on se, että vanhempainilloiss ja muissa keskitytään kyllä kertomaan meille mihin aikaan lapsen pitää mennä nukkumaan, mutta siellä ei anneta meille sitä tietoa mitä tarvitsemme lapsen siirtymien tukemiseen. Varmasti tämä osin johtuu siitä, että kouluissa itse työskenteleville tämä on arkea, mutta silti olisi kiva jos vaikka olisitte muistaneet kertoa meille perheille tai edes noille lapsille että kellon soidessa välitunnilta on tapana mennä jonoon.
Yllättää: Kotitehtävien määrä oli minulle yllätys. Ilmeisesti lapseni luokan opettaja on melko tiukka ja vaativa, mutta mitä on keskustellut naapureiden kanssa niin meidän luokalla läksyjä tulee reilusti enemmän ja ainakin ensimmäisenä perjantaina läksyjä myös tuli viikonlopuksi, joka on käsittääkseni alkuopetuksessa hyvin poikkeuksellista. Toisaalta tuolle meidän luonnostaan haasteita kaihtavalle lapselle voi tehdä ihan hyvää että häntä nyt haastetaan pois omalta mukavuusalueeltaan. Ja siis tähän mennessä läksyihin ei ole mennyt varttia pidempään eli ei täällä nyt vielä minkään akateemisen kuorman alle olla jäämässä.
Raivostuttaa: Iltapäiväkerho, jonka aikuiset olisivat ensimmäisenä päivänä jättäneet lapsen kavereineen pihalle jos yksi vanhemmista ei olisi mennyt väliin huomattuaan ettei pojilla ole aikuista vastassa. Samoin raivostuttaa käytännössä joka-aamuinen näky, jossa joku reipas yksityisautoilija jättää lastaan pois kyydistä seisten keskellä portin edessä olevaa suojatietä. Se on varmasti sille omalle lapsellesi turvallisinta, mutta voisitko ottaa pääsi pois perseestä ja huomioida myös meidän muiden lapset.
Huolestuttaa: Eilen lapsi nyt sitten tuli ensimmäistä kertaa iltapäivällä kotiin. Aamulla vielä saatan koululle ihan mielelläni, koska muuten en saisi aamuisin yhtään liikuntaa, mutta iltapäivisin on jo syytä alkaa harjoitella sitä itsenäisesti kulkemista niin ei sitten loka-marraskuun-mustuudessa tule yllätyksenä miten koululta tullaan takaisin kotiin. Ja toki tässä huolestuttaa ne kaikki kiusaamiskysymykset. Ihan puolin ja toisin. Monessa blogissa on kyllä kerrottu viisauksia siitä miten hyvä itsetunto estää kiusaamista puolin ja toisin, mutta kun tuo minun lapseni on aika epävarma ja se sitten voi purkautua monin tavoin.
Jännittää: Positiivisesti jännittää se että miten tämä koulu nyt lähtee liikkeelle. Miten nopeasti se rutiini ja luottamus läksyjen tekemiseen löytyy. Vielä ainakin tuo oma lapseni on kovin huolissaan osaako hän tehdä riittävän hyvin ja oikein tehtävänsä. Nyt läksyjä on tullut vasta matikasta ja äidinkielen harjoitusvihosta. Ensimmäisiä lukuläksyjä odotellessa ja sitä että perjantaina on lapsella ensimmäinen ET-tunti, josta emme myöskään tiedä vielä yhtikäs mitään. Emme edes minkälaisessa ryhmässä lapsi ET-opiskelee. Ja sitten on varmaan vielä aika monta muutakin asiaa joita ei edes osaa jännittää vielä lainkaan.
Nojatuolimatka 