Sen seitsemää sorttia

On hetkiä, jolloin karjalainen perimäni nousee pintaan selvemmin. Yksi tällainen hetki on juhlat. Päätän joka kerta, että nyt kyllä mennään todella minimalistisella linjalla ja seuraavassa hetkessä lisään viisi ruokaa tarjottaviin. Alta seitsemän sortin ei vain pitopöytää saada kasaan.

Tällä kertaa mies uhkasi minua väliintulolla kun mietin, että pitäisikö vielä hommata jotain pientä purtavaa lisää siinä kohtaa kun listalle oli jo kirjoitettu vihersalaatti, tofu-quinoasalaatti, punajuurihummus, porkkanan naatti-basilika pesto, paria erilaista leipää ja äitini leipomat korvapuustit. Ujutin kuitenkin pöytään vielä kuvasta suurimmalta osin ulos rajautuneet suolaiset naposteltavat, jotka sain perusteltua miehelle sillä, että lapsi tykkää niistä ja senhän juhlista tässä on kyse.

Näiden lisäksi pöytää kun kannettiin lisäksi kesäjuhlien paras kakku eli lajitelma jäätelöitä koristeltuna pakastekuivatuilla mansikoilla ja marengilla sekä suklaakastikkeella. Niin ja tuoreita marjoja. 

Että tällä kertaa tämä minimalstinen tarjoilu toteutettiin kymmenkunnalla tarjoiluasialla. Eikä edes aloiteta siitä, että sunnuntaiaamun rääppiäisbrunssille näiden lisäksi pöytään kannettiin myös avokaadolevitettä, smoothieta, kahta erilaista keksiä sekä irtokarkkeja. Taidan olla parantumaton, mutta en vain osaisi tarjota vähempää.

Edellisviikonloppuna veljentyttäreni rippijuhlissa puhuimme juhlatarjoiluista kahvittelun aikana. Tarjolle oli tehty hyvin herkullinen voileipäkakku. Siis noin voileipäkakkujen mittakaavassa herkullinen. Mutta kuten veljenpoikani totesi on voileipäkakussa jotain syvästi luonnotonta. Siinä on ikäänkuin yhdistetty kaikki voileivän ja täytekakun huonot ominaisuudet. Minun ja veljenpojan kohdalla voisi puhua kai tottumuskysymyksestä, koska me emme tule voileipäkakkusuvusta, mutta mieheni kumosi tämän teorian. Anoppini on suuri voileipäkakkujen ystävä ja ruoanvalmistuksen ammattilaisena hän on voileipäkakkuja vääntänyt suunnilleen kaikkiin juhliin koska pitää niistä. Tässä kohtaa vain omena on tippunut aika kauas puusta.

Juhlatarjoiluissa muutenkin huomaan, että vaikka tarjolla on modernia ja täysin esimerkiksi omille isoäideilleni vieraita ruoka-aineita on tarjoiluissa tietty tuttuuden kaava. Jos ei muuten niin ruokaa pitää olla paljon ja tietyillä ruoilla on väliä. Makeiden tarjoilujen suhteen huomaan olevani selvästi konservatiivisempaa koulukuntaa. Tosin kun lapsen lempileivonnainen on mummin leipomat korvapuustit on helppo myös näissä suhteessa.

Olen kuitenkin yrittänyt yrittänyt löytää tapoja olla itselleni armollinen tässä tarjoilujen kanssa. En ole mikään huippukokki ja olen vielä huonompi leipuri. Jäätelö pöytään kakun tialle ja leivät lähiprisman yhteydessä olevasta leipomosta kummasti helpottaa tarjoiluja. Pesto ja hummus valmistettiin pitkälti oman viljelylaarin aineksista ja myöhäisen satokauden ansiosta kerrankin oli vielä tarjolla ihan siedettävää mansikkaa. Tämän jälkeen olisi vielä tarkoitus juhlia lapsen kaverisynttäreitä kunhan nyt saadaan koulu ensin alkuun. Siellä pöytään kannettaan taas jäätelöä kakun tilalle ja suolaiseksi purtavaksi taidan poksauttaa lähinnä popcornia ja leikata pari kurkkua ja porkkanaa tikuiksi. Sen kun on myös tähän mennessä oppinut että ei ne lapset tule juhliin syömään vaan tekemään kaikkea muuta.