Presidentti Koivisto oli aina minuun lapsuuteni presidentti. Kekkonen luopui vallasta minun ollessani vielä lähinnä kiinnostunut neuvolasta tulleesta keltaisesta pallopääjulisteesta ja kun Koiviston toinen kausi päättyi olin jo teini-ikäinen. Manun kuolema kosketti monella tasolla, mutta tässäkin tapauksessa oli pakko todeta, että jälleen kerran kävi niin, että joidenkin asioiden arvon tajuaa vasta kun sen menettää.
Kun on saanut kasvaa maailmassa, jossa presidentti istuu Pikku Kakkosen käsinuken haastateltavana, on politiikka ollut jo lapsuudesta asti asia, joka on meistä jokaisen ulottuvilla. Lapsuudessani oli normaalia haaveille, että aikuisena on presidentti oli oman perheen tausta millainen tahansa. Toki Koiviston toimissa kaikuu edeltäjänsä ja aikakautensa teemat, mutta yhtä kaikki hän tarjosi myös lapsille tarttumapintaa politiikkaan.
Koiviston kuolema nostikin kiusallisen selvästi esiin sen, että tältä osin maailma on muuttunut. Omalla lapsellani ei ole edes mitään lapsentasoista tarttumapintaa politiikkaan. Hänellä ei ole edes käsitystä siitä kuka on Suomen presidentti vaikka neillä kotona päivänpolitiikka pysyy puheissa usein lapsenkin kuullen. Politiikka on lapselle vähän kuin viinipullot. Jotain sellaista jonka hän on niputtanut täysin aikuisten maailmaan kuuluvaksi. Eikä hän tunnu olevan ainoa.
Pidän kehityssuuntaa huolestutavana. Jos politiikka ja sen tekijät eivät tule lapselle tutuiksi on kynnys aikanaan lähteä äänestämään korkealla. Kynnyksen ollessa korkealla ihmiselle voi helposti tulla myös mielikuva siitä että politiikka ei tapa vaikuttaa hänen elämäänsä. Näissä tilanteissa ihminen helposti nukkuu vaaleissa ja populismi nauttii suosiosta. Näissä tilanteissa se valta myös helposti lähtee keskittymään jollekin tietylle homogeeniselle ryhmälle, joka on usein vielä kapea otanta kansasta. Tämä on tilanne, jossa häviäjiä ovat sekä yksilö että yhteiskunta. Yhteiskunnan tasapainon vuoksi meidän tulisi voida elää yhteiskunnassa jossa satamatyöntekijä voi nousta maan presidentiksi. Se on sitä oikeaa aitoa mahdollisuuksien tasa-arvoa ja sitä tulisi jokaisen meistä vaalia ja ennen kaikkea sitä tulisi vaalia niiden, jotka tällä hetkellä maassamme vallankahvassa istuvat.
Että kun nyt kerran pääministeripuolueen kansanedustajatkin siteeravat Hämähäkkimiestä niin siteeraan nyt sitten minäkin. Suuri voima tuo mukanaan suureen vastuun. Ja tämä vastuu kantaa yli tämän vaalikauden. Sen lisäksi että niitä päätöksiä tehdään tässä ja nyt tulisi myös miettiä miten varmistetaan, että jatkossa jokainen lapsi ja nuori kokee, että politiikka on myös heitä varten ja heillä on tilaa sielä. Ollaan aidosti läsnä eikä suhtauduta ihmisiin vain lukuina budjeteissa tai viivoina fläppitaululla.
Nojatuolimatka 