Ihmeelliset vuodet

Lapsen esikoulu on päiväkodin yhteydessä ja tänään päiväkodilla oli järjestetty koko talon vanhemmille Ihmeelliset vuodet -teemainen vanhempainilta. Olin otsikkotasolla tuttu  tämän positiivisia kasvatusmenetelmiä hyödyntävän järjestelmän kanssa, mutta päätin nyt mennä kuitenkin paikalle ihan osin ammatillisen kehittymisen näkökulmasta. En siis itse tee lasten kanssa työtä, mutta osin lapsuudesta ja siellä opituista rajoittavista uskomuksista monien asiakkaitteni ongelmat kumpuaa. Ja toisaalta aina sitä on välillä hyvä myös selvittää missä mennään oman vanhemmuuden suhteen.

Siinä kohtaa kun minä tulin ruttuisen vanhemmuuspyramidini kanssa kotiin oli mies oli lapsen kanssa jo toteuttanut ensimmäistä porrasta ja tehneet yhteistyössä pannukakkua.

Perusidea lähtee siis siitä, että lapselle pitää antaa aikaa. Ajatus esiteltiin meille vanhemmille ajatuksena että lapsen kanssa pitäisi leikkiä sellainen vartti päivässä. Ajatus, joka oli itselle vieras, koska me olemme aina lähteneet siitä, että me vanhemmat emme leiki, mutta tarkemmin kun aihetta avattiin niin tuo leikki oli ehkä vähän väärä sana sille mitä haetaan. Idea on se, että vartin verran päivässä lapselle taataan se, että vanhempi on kiinnostunut siitä mikä lapsella on milläkin hetkellä mielenpäällä. Tavalla vahvistetaan vuorovaikutusta, kiintymystä, ongelmanratkaisua ja tuetaan lapsen itsetunnon kehittymistä. Luodaan siis se pohja sille, että tuo tyyppi toivottavasti puhuisi asioistaan vielä teini-ikäisenäkin meille vanhemmille. Ja aivan pienillä se leikki on usein se paras keino sanottaa sitä mitä lapsen päässä liikkuu.

Seuraavalla portaalla pyritään vahvistamaan lapsen sosiaalisia taitoja, kehittää ajattelua ja motivoitumista. Eli kehutaan kun aihetta on, rohkaistaan yrittämään ja kehutaan vielä vähän lisää päälle. Palkitaan lasta. Ylistetään ja opetetaan lapselle, että hän on vallan mahtava tyyppi ja kannustetaan häntä rohkeasti laajentamaan sitä omaa mukavuuskuplaansa sekä harjoittelemaan tavoitteellisuutta. Tässä kohtaa ehkä selkeimmin nousi esiin teorian jenkkitaustaisuus. Teoriassa ne lapset, jotka eivät osaa ottaa kehuja ja kiitosta vastaan linkitettiin vahvasti käytöshäiriöihin ja siihen, että lapsi oli tottunut negatiivisiin viesteihin. Toki varmasti tuokin, mutta jotenkin tuntuu, että täällä kursailijoiden kansakunnassa kasvaneilla on myös tosi hyvin jo lapsena malliopittu se ei tehdä tästä nyt numeroa -asenne. Toki tuo voi olla myös kouluttajan omaa tulkintaakin.

Seuraavassa vaiheessa varmistetaan lapselle asioiden ennustettavuutta ja tuetaan sillä vastuullisuuden ja tottelevaisuuden kasvua. Tosin itse en tykkää tottelevaisuus-sanasta. Tottelevaisuus ja kilttiys on kaksi ominaisuutta, joita minä en juurikaan arvosta defaultominaisuutena. Ihmisen on syytä oppia olemaan empaattinen ja ihmisen on syytä oppia noudattamaan yhteisön sääntöjä, mutta tottelevaisuudessa ja kilttiydessä minusta kaikuu liikaa se ylhäältä annettu roolitus, mutta tämä nyt voi olla vain minun omaa kilttityttö angstiakin. Joka tapauksessa tämä tarkoittaa selkeitä rajoja, kodin sääntöjä, joissa kaikki perheenjäsenet ovat huomioitu sekä näiden rajojen ja sääntöjen johdonmukaista noudattamista. Eli pidetään perheessä säännöllisesti kutosluvun YT:t. Tosin sitä ennen vanhempien pitää ehkä pitää perheen Visio, Missio, Stratgia ja Arvot -työpaja, koska tämähän vesittyy heti alkumetreillä jos perheen aikuiset pelaa eri säännöillä. Eli tässä ei enää voida käyttää sitä hyvä ja paha poliisi -jakoa ja tämä myös vaatii kompromisseja. Meillä tämä nousi selvästi esiin pari vuotta sitten kun jouduin puhekieltoon. Vietin sen viikon enimmäkseen heitellen miestä kevyillä asioilla, koska mielestäni mieheni olisi pitänyt huomauttaa lapselle herkemmin asioista. Eli meillä oli hyvin erilainen käsitys siitä missä kulkee älähdyskynnys.

Ja tästä päästäänkin sitten seuraavaan vaiheeseen eli siihen, että oikeasti usein ärsyttävän käyttäytymisen paras vähennyskeino on vain se, että asiaan ei kiinnitetä mitään huomiota eli miehen linja oli tässä sitten ehkä kuitenkin se oikeampi. Itse olen valinnut tosin omalla logiikallani tähän myös kaksi suositeltavaa keinoa eli harhauttamisen ja huomion ohjaamisen toiselle. Että ihan muina mallivanhempina tässä mennään ja toimitaan.

No ei ihan…

Nimittäin sitten on vielä se pyramidin huippu. Miten saadaan aggressiokäyttäytyminen vähisemmäksi? Ei ainakaan polttamalla pääreensä. Mutta niin siinä vain käy, että ne päreet palavat. Kiihdyn nollasta saatanaan alle kuuden sekuntin ja jopa se maailman kärsivällisin puolisoni pärähtää lapsen temppuiluun. Oikeaoppinen lähestymistapa olisi seuraamukset, joista ensimmäisenä tulee aikalisät. Ei siis jäähyt koska ne ovat negatiivisia rangaistuksia vaan aikalisät, joiden aikana rauhoitutaan ja pistetään pelikuvio uusiksi. Toinen seuraamus on etuoikeuksien menettäminen eli se klassinen pleikkari ylähylylle, mutta tätä pitää käyttää hyvin harkiten ja tarjota myös lapselle mahdollisuus yrittää uudestaan ja sitten siitä yrittämisestä kehutaan. Ja punainen lanka on se, että seuraamukset ovat luonnomukaisia ja johdonmukaisia. Tähän kuvioon ei siis kuulu se kitapurje heiluen karjuva vanhempi. Vanhempi siis kyllä saa näyttää suuttumusta ja surua, mutta vanhempi ei saa raivostua. Tosin tämä raivostuminen on asia, josta ei myöskään ole yleisesti soveliasta puhua missään. Tästä sai karusti osansa myös esim. Valeäiti viime viikkoisen podcastinsa jälkeen. Tätä ajatusta varten laitoin kirjastosta varaukseen Ihmelliset vuodet kirjan. Olen nyt onnekas varausnumero 143 eli tovi tässä vielä odotellaan, mutta jotainhan tässä pitäisi tehdä jotta sitä oppisi löytämään sen sisäisen zenin kun taloutemme lyhyin kaksijalkainen temppuilee nukkumaanmenosta vielä 50 minuuttia nukkumaanmenoajan jälkeen, koska ajatus huomisista kurahousuista keljuttaa.

1,5 tuntiin saatiin siis mahtumaan aika kattava tietopaketti aiheesta, joka omaan korvaan kuulostaa hyvinkin järkevältä ja joka itselle on tässä kuudessa vuodessa valikoitunut yrityksen ja erehdyksen kautta meille hyväksi tavaksi toimia. Mutta ei tässä tosiaankaan valmiita olla. Ja sehän tässä on, että tuolla yhdellä tutisevalla huipulla helposti romutetaan koko vaivalla rakennettu pyramidi. Tällä hetkellä kirjaimellisella tuntuu, että lapsen lisäksi myös vanhemmat kaipaisivat meillä aikalisää. Sitä aikalisää ei vain taida tässä kohtaa olla tulossa ennen kuin tuo yksi angstinen uneton lastenhuoneessa on matkannut höyhensaarille.