En ole millään mittarilla romanttinen ihminen. Siis lapsen ihmetellessä pääsiäislomalla Teatterisillan lemmenlukkoja ja kysellessä onko meilläkin sellainen isänsä kanssa saatoimme vain todeta, että ne on tarkoitettu sellaisille toisenlaisille pariskunnille. Että äiti ja isä ei nyt vaan ole kovin romanttisia. Silti naurettiin jo itsellemmekin kun tänään lapsen halutessa jäädä yksin kotiin suhtauduimme reilun 1,5 tunnin kauppareissuun kuin olisimme paremmillekin treffeille päässeet.
Että vaikka sitä miten epäromanttiseksi laskisi itsensä niin lauantai-iltapäivä Kaaressa ostamassa allergialääkkeitä ja ensi viikon ruokia ei kyllä mitenkään muutu romanttiseksi vaikka siihen kuinka yhdistäisi vierailun kirjakauppaankin. Ja varsinkin kun tyhjälle takapenkille kotimatkallekin löytyi täytettä kun päädyimme ostamaan lapselle ylläriksi suunnilleen lapsen kokoisen vappupallon.
Tuleva syksy koulunaloituksineen on siis tuonut jo nyt meidät uuden tilanteen eteen. Lapsi alkaa laajentaa reviriään ja myös viettämään entistä enemmän yksin aikaa, joten tätä nyt sitten tässä harjoitellaan. Vajaassa seitsemässä vuodessa kun me vanhemmatkin ollaan totuttu siihen, että kaikki tapahtuu koko perheen tai vähintään lapsen ja toisen vanhemman voimin. Meillähän on täällä pääkaupunkiseudulla erittäin harva turvaverkko ja niin vaikealta kuin se kaiken tekeminen koko perheen voimin vanhemmuuden alkumetreillä tuntuikin niin siihen kuitenkin tottui ja nyt tuntuu oudolta että yhtäkkiä meillä vanhemmilla on lauantai-iltapäivänä aikaa käännellä paputölkkejä Prismassa ihan kaikessa rauhassa.
Mikähän seuraava tämänkaltainen virstanpylväs on? Ainakin reilun kahden vuoden päässä väijyy se hetki, jolloin ei tarvitse enää väijyä lapselle lapsenvahtia, jotta vanhemmat pääsee katsomaan K12 -nörttileffoja vaan voidaan ottaa tuo kolmas nörtti mukaan leffaan.
Nojatuolimatka 