Parhaiden päätösten pääsiäisloma

Näin ensimmäisenä päivänä arjessa pääsiäisloman jälkeen ei voi kuin kiitellä miten hyviä valintoja sitä tuli tehtyä tässä pääsiäisen ympäristössä. Tuntuu että pitkän viikonlopun asemasta olisin ollut lomalla kaksi viikkoa ja palannut arkeen täysin uutena ihmisenä. Ensinnäkin oli viisas päätös lähteä Turkuun äidin nurkkiin. Pääsi vähemmällä kokkailulla, ehti viettää aikaa perheen kanssa ja ehti kerrankin viettää aika ystävien kanssa sekä lapsien kanssa että ilman. Ehdimme käydä elokuvissa miehen kanssa vihdoinkin katsomassa Loganin.


Kelien puolesta pääsiäinen ei nyt varsinaisesti ollut juhlaa. Jos maassa on pääsiäisenä enemmän lunta kuin jouluna on moni asia perusteellisesti pielessä, mutta fiksujen päätösten pääsiäisen hengessä ängin trenssin alle äidilleni tuoman kevytuntuvatakin ja kävin ostamassa Televiosta aivan liian kalliin pipon jotta tarkenin lumisateisessa jokirannassa pelata Pokemonia koska eräs perheenjäsen oli mennyt sopimaan enonsa kanssa pokemonjahdista ilman kelivarausta.

Muutenkin ehdimme ulkoilla ja tässä varmaan on oli osa syytä sille, että nyt on niin levännyt olo. Fiksujen päätösten hengessä palasimme kotiin jo sunnuntaina ja ehdimme maanantaina käydä pitkällä lenkillä, tonkia viljelylaatikolla ja vielä lukea kirjaakin. Muutenkin hyvien päätöksien pääsiäiseen kuului se ratkaisu että torstaina luin jotain aivan muuta kuin lukujonossa olevia kirjoja. Ei ole sellaista lukustoppia, jota kunnon skandidekkari ei kukistaisi. Tai no tässä tapauksessa kaksi.

Ja vielä parempi päätös oli ottaa tämä ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen arkipäivä etäpäiväksi. Sain olla yksin, tai no kaksin kissan kanssa päivän kotona ja keskittyä miettimään ensi syksyn töitä. Sain tehtyä rungon yhteen kouluukseen, laitettua toisen muhimaan ja sain yhtä lähdeteosta selatessani ilmestysmäisen varmuuden siitä, millä tulokulmalla opinnäytetyötäni lähestyn.

Osin tämän kaiken salaisuus taisi olla myös se, että asioita ei liikaa suunniteltu. Treffejä suuntaan ja toiseen sovittiin vasta ihan pääsiäisen alla. Lähdimme reissuun asenteella, että tulemme kotiin kun hyvältä tuntuu ja kun kelitkään eivät suosineet ei tullut eläteltyä mistään tolkuttomia haaveita ulkoiluidylleistä. Lähtö kodista oli myös paikallaan. Täällä oli muutama keskeneräinen projekti, jotka olisivat vain ärsyttävästi nalkuttanut takaraivossa kotinurkissa, mutta joista pääsi eroon reissussa. Nyt kun malttaisi vetää samalla kaavalla myös vapun ja helatorstain niin ajatus siitä, että kesäloma alkaa vasta heinäkuun puolivälissä ei ole niin vaikea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s