Yksi parhaita puolia sille, että lapsen lukutaito on eskari-ikäisenä vielä hyvinkin lapsenkengissä on se, että lapsen saa kohtalaisen helposti pidettyä erossa maailman pahuudesta. Toisaalta yksi väärin muistettu lähetysaika televisiosta voi muuttaa kaiken. Näin kävi meillä sunnuntaina.
Olin katsonut Planettamme Maan uusintalähetyksen aloitusajan, mutta muistin sen viidellä minuutilla väärin. Ja toisinaan se viisi minuuttia on melko kriittisiä. Sen asemasta, että lapsen avatessa telkkarin siellä olisi näkynyt lumileopardi, pärähti ruutuun kuvat Tukholman terrori-iskusta, Yhdyvaltojen laivaston sota-aluksesta ja erittäin graafista materiaalia väkivaltaisista mielenosoituksista. Että juuri sellaista materiaalia joka lämmittää tunnelmia jokaisessa lapsiperheessä sunnuntaiaamuisin.
Siinä sitä sitten piti improvisoida lennosta vastauksia kysymyksiin, koska kuten arvata voi, niitä kysymyksiä tuli. Tukholma saatiin kuitattua sillä, että kerroimme, että siellä on auto ajanut päin sitä tavaratalon kulmaa, jossa syötiin hodareita joululomalla (joka omalla tavallaan on myös yksi perkeleen kylmäävä ajatus) ja että sen auton alle jäi ihmisiä jotka kuoli ja nyt Tukholmassa surraan. Emme lähteneet avaamaan mitään terrorismista emmekä tuoneet esiin mitään tahallisuudesta. Syyllistyimme siis uutisointiin, jota iltapäivälehdet harrastaa auto-onnettomuuksien kohdalla. Häivytimme kuskin ja puhuimme kuin auto olisi yksinään ollut asialla.
Sota-alus oli lopulta iisein. Se kun ei herättänyt lapsessa mitään jatkokysymyksiä. Väkivaltaisista mellakoista sen sijaan puhuttiin senkin edestä. Tässä kohtaa onneksi populaarikulttuuri hätiin. Kuusivuotiaalla on jo satujen ja piirrettyjen kautta tullut mielikuva hyvästä ja huonosta hallitsijasta. Puhuimme, että uutisen ihmiset asuvat maassa, jossa heillä ei ole hyvää hallitsijaa ja he haluavat muutosta. Tästä käänsimme jutun lennosta päivän kotimaisiin vaaleihin ja siihen miten virvonnan jälkeen lähdetäänkin äänestämään ja että meillä Suomessa ihmiset valitaan valtaan äänestämällä ja samaa myös nuo uutisten ihmiset haluavat.
Loppupäivä sitten juoksutettiinkin lasta pitkin metsiä, jotta raikas kevät sää pyyhkisi muistista ne materiaalit, joita ei kuusivuotiaan olisi tosiaankaan pitänyt nähdä.
Toisaalta varsinkin tuon mellakkauutisoinnin osalta kyseenalaistan miksi kenenkään pitäisi nähdä sitä kuvituskuvamateriaalia. Luen itse uutiseni lähinnä erilaisista verkkojulkaisuista ja katson äärettömän harvoin televisiosta uutisia. Nyt taas muistan miksi. Pystyn lukemani perusteella loihtimaan silmieni eteen riittävän ruman kuvan ihan ilman videomateriaalia. Kyseenalaistan myös Ylen ratkaisun esittää aamu-uutisissa tuollaista ohjelmaa suoraan ennen ohjelmaa, joka selvästi tiedetään koko perheen ohjelmaksi ja jota varmasti useissa muissakin perheissä näkymään virittelee lapset. Jotenkin toivoisi että uutisten ja luontodokumentin väliin laitettaisiin edes pariksi minuutiksi jotain puskurifeediä. Mutta sekin on pakko myöntää, että olihan tämä nyt vain ajan kysymys ja jossain vaiheessa meidän olisi mieheni kanssa ollut pakko käydä keskustelu siitä miten lapsen kanssa maailman tilasta keskustellaan.
Olen itse ollut pikkuvanha lapsi ja omiin lapsuudenharrastuksiini kuului muunmuassa Persianlahden sodan pelkääminen. Toki evakkovanhempien kasvattamana se sota on ollut aina meidän perheessä lähellä vaikka synnyinkin monta vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen, mutta muistan lapsena pelänneeni liki hysteerisesti kolmatta maailmansotaa. Lapsi on myös monella tapaa pikkuvanha ja eläessään ainoana lapsena aikuisten keskellä hän luultavasti tulee lähivuosina entistä enemmän altistumaan aikuisten maailman uutisille. Lapsesta myös huomaa, että hänellä on myös tiettyä myötäsyntyistä kiinnostusta aiheisiin. Lapsi seuraa jo nyt korvat höröllä kaikkia luontoon liittyviä uutisointeja ja hänellä on paljon mielipiteitä esimerkiksi susien ja ahmojen kaatoluvista. Kuitenkin osin omasta kokemuksesta tiedän ettei lapsi läheskään ole kypsä käsittelemään näitä teemoja. Eikä hänen missään nimessä tarvitsekaan. Kuitenkin viimeistään ensi vuonna olemme siinä tilanteessa, että lööppien maailma saavuttaa lapsen ja siinä kohtaa olisi parempi, että asioista puhutaan meidän vanhempien kanssa sen asemasta, että nuo minityypit keskenään käyvät aiheesta keskusteluja. Näihin kohtiin kaipaisi myös entistä enemmän puhtaasti kivoihin asioihin uutisoihin keskittyviä uutispalveluita, joita voisi tarvittaessa lapsen kanssa opetella käyttämään.
Uutistenlukutaidon lisäksi tulevien vuosien mediakasvatuksellisia haasteita on opettaa lapselle myös lähdekriittisyyttä. Sekä toisaalta myös kestää se, että mitä isommaksi lapsi kasvaa, niin sitä todennäköisemmin hän tulee myös haastamaan meidän vanhempiemme arvoja ja käsityksiä yhteiskunnasta. Tosin se on myös haaste meille vanhemmille. Miten alunperinkään opetamme lapselle sen, etteivät meidän vanhempien fillarikommunistiarvot ole mitenkään ehdottoman oikeita. Siitäkään kun ei yleensä mitään hyvää seuraa että lapsi nielee kyseenalaistamatta vanhempiensa arvot ja toistelee niitä kuin papukaija. Onneksi nämä ovat meillä vielä tulevaisuuden kysymyksiä ja sitä ennen luvassa on kaikki lukuisat leppoisat keskustelut kassajonosta siitä miten lööpissä kerrotaan insinöörin tappaneen vaimonsa paistinpannulla.
Että kaipa nämäkin ovat taas niitä asioista, joista todennäköisesti parhaiten selviää kun kuuntelee lasta herkällä korvalla eikä tee asioista liian monimutkaista. Maailma on monimutkainen, mutta lapsi ehtii kyllä huomata sen myöhemminkin.
Nojatuolimatka 