Olen useampaan otteeseen blogihistorian aikana selittänyt kirjoitustaukoja ja töksähtäviä tekstejä väsymyksellä. Väsymys ja liian vähäinen unimäärä on ollut uskollinen kumppanini jo reilun kuuden ja puolen vuoden ajan. Toisinaan menee paremmin, toisinaan huonommin, mutta noin keskimäärin sanoisin, että nukun aivan liian vähän. Ja mitä seuraan lähipiiriäni ei meidän perheessä vanhemmat ole ainoita joilla unimäärä jää liian vähäiseksi.
Toki itselläni tätä osin selittää myös tämä työni. Kun vielä kuvaat yhdeksän aikaan illalla Tampereella kevätillan lempeää valoa ja puoli vuorokautta myöhemmin olet Kehä III:n kupeessa käynnistämässä tiimin kehityspäivää tiedät, että vähän tässä vuorokausittainen lepoaika jää lyhyeksi vaikka kuinka olet hemmotellut itseäsi junamatkalle Fafasin halloumipitalla ja uudella jaksolla Riverdalea.
Useimmiten kuitenkin huonojen unien takana ei ole ne työt vaan se, että perheestä löytyy huonosti nukkuvien vanhempien lisäksi myös huonosti nukkuva jälkeläinen. Meillä vauvavuotena ei liikoja nukuttu ja lapsen ollessa kymmenen kuukautta nukuin mökin vintillä ensimmäisen kokonaisen yön ilman lasta. Aamulla huomasin, että olin nukkunut koko yön nasta painautuneena reiteeni. Että kymmenessä kuukaudessa tästä mutsista oli tehty kyllä varsinainen zombieprinsessa, joka nukui kuoppaisella futonilla lämmittämättömällä ullakolla ruumiin unta. Kesän aikana sain vähän univelkoja kuitattua koska lapsi nukkui mökillä yöt mummin kanssa lämmitetyssä alakerrassa, mutta silti töihin palasin niillä fiiliksillä että epäilin aivojeni ja istukan vaihtaneen paikkaa synnytyksessä. Tunsin itseni tyhmäksi ja näin jälkikäteen tajuan olleeni esimerkiksi ilkeä ja pikkumainen työkaveri.
Riittävän pitkään jatkunut väsymys muuttaa persoonaa ja vaikuttaa myös tehokkuuteen. Siksi tuntuu niin oudolta miten vähän yhteiskunnallisella tasolla puhutaan lapsiperheiden unien parantamisen mahdollisuuksista. Väsymyksestä katkeamispisteessä oleva ystäväni oli saanut neuvolasta lähinnä lähinnä kylmää kättä ja perinteiset toteamukset siitä, että huonot yöunet nyt vain kuuluvat lapsiperheiden arkeen. Tuntuu, että näissä kohtaa ihmiset eivät tajua, että on hieman eroa puhutaanko parista yösyötöstä vai siitä että lapsi herää yön aikana kymmenen kertaa tai harrastaa keskellä yötä kukkumista. Ja että yleensä useamman kuukauden valvottuaan perhe ei itsenäisesti pysty muuttamaan toimintaa siten, että koko perhe saataisiin nukkumaan. Yhteiskunnan kannalta kuitenkin olisi tärkeää että mahdollisimman monessa perheessä nukuttaisiin. Ihan siitä syystä, että levännyt ihminen pysyy terveempänä, levännyt aikuinen on töissään ja opinnoissaan tehokkaampi sekä kärsivällisenpi kasvattaja ja myös levännyt lapsi voi paremmin. Huonoilla, liian lyhyillä yöunilla myös lapsen kehitys ja keskittymiskyky on koetuksella. Eli se vanha kansa tosiaan tiesi mistä puhui kun sanoi, että nuoren miehen nukkuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Ymmärrän, että neuvolan nykyisillä resursseilla uniohjaus ei ole päällimmäisenä listalla, mutta ehkä olisi syytä miettiä pitäisikö olla. Jos puhutaan, että pitäisi pidentää työuria ja kasvattaa kilpailukykyä niin eikö olisi järkevää ensimmäisksi huolehtia, että väestöllä on aidosti parhaat edellytykset siihen puuhan ja se, että meillä tuhansissa perheissä vanhemmat vaeltavat zombieina ei varsinaisesti auta lopputuloksen saavuttamisessa.
Nojatuolimatka 