Kuvittelin jo tänään pääseväni töihin, mutta kun ei ollut syönyt lämmintä ruokaa sitten perjantain niin matka kilpistyi kynnykselle. Tämä päivä on sitten tankattu energiaa, pesty pyykkiä ja kuunneltu podcastejä niin Valeäidiltä kuin Nooriltakin. Podcastien pohjalta heräsin pohtimaan sitä miten helposti me ihmiset yleistämme oman kokemuksemme totuudeksi vanhemmuudesta ja miten pahasti ne voivat mennä pieleen ja päätin listata minun yhden naisen totuuksiani.
Kun lapsi syntyy et tunne lastasi kohtaan mitään muuta kuin velvollisuutta pitää lapsi hengissä. Vaaleanpunainen hattara on pelkkää teeskentelyä, hyvällä tuurilla voi rehellisesti myöntää rakastavasi lasta joskus kolmen kuukauden kieppeillä. Tai näin se ainakin meillä meni. Vauvahattara, ihana oma kupla, eivät olleet asioita joista meidän taloudessamme olisi päästy nauttimaan. Hoidin lasta, puhuin, loruttelin ja pidin lähelläni, koska tiesin, että niin pitää tehdä, mutta se rakkaus tuli todella myöhään.
Kestovaipat ovat paras ratkaisu. Kertakäyttövaipat falskasivat ja aiheuttivat lapselle ihottumaa. Kestovaipat sen sijaan toimivat aina moitteettomasti ja niiden kanssa ei tarvinnut muistaa viedä roskia ja ostaa kaupasta täydennystä. Siinä sivussa potta tuli tutuksi jo ennen vuoden ikää ja lapsi oli päiväkuiva hyvinkin ennen kahta ikävuotta ja lopetti yövaippojen käytön puolisen vuotta myöhemmin.
Töihin paluu on helppoa. Kun lapsi täytti vuoden siirsin vaippakassin herruuden miehelle, pakkasin läppärilaukkuni ja lähdin töihin. Puoli vuotta tuon jälkeen lapsi aloitti päiväkodissa. Ensimmäinen meni kuin Strömsössä, toinen ei nyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta silti meidän perheessä työ ja perhe on saatu aina helposti yhdistettyä ja en ole koskaan tuntenut että olisin laittanut lapsen liian pienenä päivähoitoon.
Jokainen isä on yhtä osallistuva vanhempi. Siinä kohtaa kun minulla babybluespäissäni meni unet rikki otti mies kopin huonosti nukkuvasta lapsesta vaikka se tiesi toisinaan torkahduksia palvereissa päivisin. Palattuani töihin olin kahdessa viikossa kuutamolla siitä miten kestovaipat ideaalisti täytetään kun taaperolla vaippatarpeet muuttuivat. Eikä koskaan ooe tarvinnut pelätä, että ne kuolisivat jauhosäkki sylissä nälkään kun olen työmatkalla.
Lapset luontaisesti huolehtivat tavaroistaan. Lapseni ei ole koskaan rikkonut yhtä ainoaa leluaan kovakouraisen tai huolimattoman käytöksen vuoksi. Lapsellani on huoneessaan jokaiselle tavalle oma paikka ja tavarat luokiteltu järkevisksi kokonaisuuksiksi. Tässä kohtaa voidaan todeta, että lapsi ei ole perinyt piirrettä ainakaan vanhemmiltaan. Lapsi myös muistaa suunnilleen jokaisen tavaran jota hänen huoneesaan on.
Lapset rakastavat museoita. Taidemuseo, tiedemuseo, ulkoilmamuseo, historiallinen teemamuseo, ihan mikä tahansa museo. Minun lapseni on aina valmiina tulemaan paikalle. Viime vuoden suurin kriisinaihe lapselle oli se, että Ernesto Neton näyttely loppui Kiasmassa. Toki lapsen kanssa on myös käyty pienestä asti näyttelyissä ja perusluonteeltaan lapsi on utelias oppimaan.
Koko perheellä on yhteiset kiinnostuksenkohteet. Osin edelliseen liittyen. Kolmn nörtin perheesä pidämme pitkälti samoista asioista oli kyse sitten populaarikulttuurista, matkustamisesta ja liikunnasta.
Lapsen kanssa on helppo matkustaa. Viisivuotias kävelee kaupunkilomalla helposti kilometritolkulla dinomuseon ja jäätelökiskan voimin. Lennot, laivamatkat ja hotelliyöpymiset eivät ole pelottavia asioita vaikka muuten muutokset ovatkin ehkä vähän vaikeita pienelle ihmiselle.
Raha ei ole ongelma. Tämä on se, jossa saan useimmiten muistuttaa itseäni omasta privilegiostani. Meitä on kaksi asiantuntijaa, jotka tienaavat keskiverto palkansaajaa enemmän. Meillä on maltillinen asuntolaina ja autommekin on edullinen Kia. Kesämökki on peritty ja senkin omistan puoliksi veljeni kanssa. Ja meillä on vain yksi lapsi. Niillä rahoilla joita jo vuodessa säästämme pelkästään toisen imaginäärisen lapsen päivähoitomaksuissa tehdään meidän perheen ulkomaanmatkat ja maksetaan lapsen harrastukset. Isoilla neliöillä ei tee mitään. 70,5 neliötä on riittävästi kahdelle aikuiselle, yhdelle lapselle ja yhdelle kissalle. Ja kerrostalo on ihmiselle hyvä paikka asua.
Työt, opiskelu ja perhe on helppo aikatauluttaa samaan pakettiin. Kun on eletty jo vuosikausia tiukan kalenterin ehdoilla niin helposti sinne sujuttaa sitten myös ne opinnot. Tosin tässä kohtaa auttaa kummasti se, että työnantaja on ymmärtäväinen ja pysyvänsorttinen.
Tässä pikaisesti meidän perheemme totuuksia. Monessa kohtaa tiedän, että näissä totuuksissa puhuu meidän hyväosaisuutemme. Ja monessa kohtaa arvot ja lopuissa sitten hyvä maku puolison valinnassa ja vielä parempi tuuri monessa kohtaa. Rehellisesti sanottuna minulle vanhemmuus on laji joka paranee ajan myötä. Kaikki jotka hokevat totuutena sitä, että pienillä lapsilla on pienet murheet ja isoilla isot murheet voivat tulla kokeilemaan elämää jossa väsymys vie näköalan ja alunperinkään hormonit menivät niin pahasti solmuun että se rakkaus oli todella kortilla. Sen sijaan mitä isommaksi tuo lapsi kasvaa niin sitä helpompi tuota tyyppiä on rakastaa. Että onneksi se hento lupaus paremmasta riitti kantamaan niiden pimeimpien hetkien yli.
Nojatuolimatka 