Viimeiset pari vuotta perheemme ruuhkavuosiarkeen on kuulunut työn ja kodin lisäksi myös tiivinä osana minun opintoni. Lähdin ensin suorittamaan osaamistani laajentaakseni työvalmennuksen erityisammattitutkintoa ja kun nyt opintojen suhteen saatiin vauhti päälle hain vuosi sitten yhteishaussa opiskelemaan yhteisöpedagogiksi ja tulin vielä valituksi.
Kaikkien liikkuvien osien sovittaminen yhteen ei aina ole helppoa, mutta ainakaan tähän mennessä en ole kokenut opiskeluja töiden ohessa mitenkään työlääksi opintojeni rakenteen ja muutaman mahdollistajan vuoksi. Opiskelen monimuoto-opetuksessa eli lähiopintoja on kuukaudessa kahdesta kuuteen ja muuten opintoja suoritetaan omassa tahdissa joko yksin tai ryhmissä. Välillä aikataulujen sumpliminen ottaa tiukille, mutta toisaalta opintoja varten otetut pankkivapaapäivät tarjoavat myös arkeemme joustoja.
Eilinen aamupäivä meni luennolla, iltapäivä pienryhmässä kehittämistehtävää työstäen ja kolmen jälkeen olinkin jo poimimassa eskarin eteisestä matkaani yhtä pientä miestä ja neljältä kun mies tuli kotiin oli pihalle kohonnut jo lumiukko.
Tästä päästäänkin sitten siihen ensimmäiseen asiaan, joka toimii opintojeni mahdollistajana. Eli mieheeni (ei siis lumiukkoon). Opinnot vievät minut säännöllisesti illoiksi pois kotoa ja kun se minun työnikin on mitä on niin kyllä meillä tällä hetkellä kodin pyykkihuolto ja moni muu arkinen asia pyörii täysin miehen varassa. Tiedostan, että tilanne on monella tapaa epäreilu ja vaikka maailma olisi puolillaan opintoja joita haluaisin tämänkin jälkeen suorittaa on seuraavaksi miehen vuoro päästä päivittämään osaamistaan. Ihan siitäkin syystä, että se osaamisen säännöllinen päivittäminen on käytännössä tämän päivän asiantuntijalle ainoa mahdollisuus pitää kiinni omasta työmarkkinakelpoisuudestaan ja laajentaa omaa horisonttiaan.
Toinen mahdollistaja on työnantajani, joka suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti siihen, että yksi asiantuntijoista viuhtoo milloin töissä ja milloin koulunpenkillä ja jonka kanssa olen saanut sovittua erittäin joustavan diilin muutenkin ajankäytöstä. Hyvä esimerkki siitä, että kun kumpikin osapuoli joustaa niin hommat toimivat. Toki työnantaja myös suoraan hyötyy siitä, että saavat käyttöönsä minun kokemukseni päivitetyillä tiedoilla. Tämä muuten oli asia, jonka kirjoittaminen auki oli yllättävän vaikeaa, mutta yritän nyt opetella tässä sanomaan edes toisinaan ääneen sen, että työpanoksellani on merkitystä.
Miten tämä kaikki sitten näkyy minun ja lapsen arjessa?
Rehellisesti sanottuna vähentyneinä aikaresursseina. Eli jos haluat olla se vanhempi joka lukee joka ilta iltasadun, pakkaa eskarirepun ja on iltapäivällä esikoulun portilla joka päivä ennen neljää, niin tämä kombo ei vain toimi. En ole kotona edes sitä vähääkään mitä aikaisemmin, mutta tosiaalta myös sitten kun olen kotona pyrin lapsen ollessa hereillä pysymään kaukana opiskelujutuista ja hyödynnän esimerkiksi työmatkojen hotelli-iltatoja kirjoitustyöhön tai otan kirjoituslomaa itselleni niin, että perheen miehet lähtevät käymään esim. isovanhempia moikkaamassa. Silti uskallan väittää ettei opiskeluni pelkästään lapselta pois. Ensinnäkin opintojen myötä olen laajentanut näköalaani ja olen aika paljon rennompi ja elämääni tyytyväisempi tapaus kuin se leipäntynyt paikoin hyvinkin näköalaton kiukkuperse, joka vielä muutamia vuosia sitten olin. Annan myös lapselle arvokasta esimerkkiä siitä, että me aikuisetkaan emme ole valmiita ja että meidänkin pitää jatkuvasti opetella uutta ja venyttää mukavuusalueemme rajoja.
Ja sitten nämä opinnot antoivat option myös yhdelle asialle, jonka järjestäminen olisi muuten mennyt hyvin hyvin vaikeaksi. Syksyllä kun lapsi menee kouluun olen minä aluksi kotona. Siis jos mitään maata mullistavaa ei tapahdu. Jään opintovapaalle työstämään opinnäytetyötä samalla kun lapsi lähtee koulutielle eli isken kaksi kärpästä ellen jopa useampaa yhdellä iskulla. Saamme poistettua monta stressitekijää kalentereistamme pois, saamme rauhoitettua lapsen elämän toista merkittävää nivelvaihetta ja samalla tulee toivottavasti varmistettua myös se, että minä saan nämä opinnot pakettiin. Koska tunnen myös itseni niin hyvin, että vaikka kurssitehtävät saan rämmittyä läpi töiden ohella niin opinnäytetyötä en saisi. En ainakaan kovin kaksisilla arvosanoilla.
Eli onhan tämä melkoista jonglööraamista. Onneksi minulla on tässä sirkuksessa tukenani tuo maailman paras esiintymispari. Näin aikuisempana opiskellessa huomaa myös miten se sisäinen motivaatio on nyt kohdillaan. 15 vuotta sitten opiskellessa kun mihinkään ei maailmassa ollut kiire ei toiminnalla usein ollut myöskään suuntaan. Nyt se suunta on olemassa ja se myös näkyy tuloksissa ja samalla se myös palkitsee.
Nojatuolimatka 