Helsingin kaupungilla joku ihminen jätti hyvän harkintakyvyn väliin ja päätti suuressa viisaudessaan alkaa vittuilla veronmaksajille oikein olan takaa. Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa on puhutteleva ja hyvä slogan, mutta itse kampanja on toteutettu jäätävästi. Julkaistu video ja julisteiden kuvakieli tekee selväksi sen, että tässä puhutaan nyt äitien väliinpitämättömyydestä ja väliinpitämättömäksi äidin tekee se, että hän arjessa käyttää mobiililaitteita.
Kampanja räjäytti somen ja ensimmäiset kriitikot kritisoivatkin sitä, että tässä nyt ne koirat älähtävät joihin kalikka kalahtaa. Voi toki olla näinkin, mutta kun on vuosikaudet saanut lukea mielipidekirjoituksia joissa syyllistetäön kännykkää käyttäviä vanhempia ja koko oma ikäpolveni on leimattu sopimattomiksi somevanhemmiksi alkaa pinna olla kiristynyt äärimmilleen. En näe yhtään syytä miksi kyseinen kampanja olisi onnistunut. Se kyllä herätti keskustelua, mutta täysin vääristä lähtökohdista.
Väliinpitämättömyyden syistä on syytä puhua, mutta Helsingin kaupungin kampanja tyytyy vain osoittelemaan. Siinä missä esim. Väestöliiton Paras syy-kampis antoi työkaluja arjen läsnäoloon, löytyy kaupungin verkkosivuille ohautuvan osoitteen takana tasan tietoa siitä, että kyseistä tietoiskukamppista näytetään leffateattereissa. Sivuilta ei löytynyt edes ainuttakaan linkkivinkkiä koko perheen mediakasvatukseen tai edes jotain ohjeistusta siitä miten olla arjessa läsnäolevanpi vanhempi. Vanhempin mediakasvatusta nimittäin varmasti kaivattaisiin ja toisella tulokulmalla olisi ovinut saada aikaan kaivattua muutosta.
He olisivat voineet sivustollaan vaikka kertoa, että huomioithan, että päiväkodin portilla se puhelin viimeistään menee taskuun, koska on päivän tärkeimmän kohtaamisen aika. Siinä olisi voitu nostaa esiin, että vanhempien on syytä miettiä mitä pelejä pelataan ja ohjelmia katsotaan lasten ollessa hereillä. Siellä olisi voitu antaa vinkkejä tehokkaampaan ajankäyttöön jossa on poistettu turhat keskeytykset vaientamalla esim. viestisovellusten hälyytykset muista kuin välttämättömistä ketjuista. Siellä olisi voitu kertoa miten vanhempi voi tehdä älylaitteen käytöstä lapsen suuntaan siten läpinäkyvää, että lapsi oppii, että laitteilla voi tehdä muutakin kuin viihdekäyttöä. Että niillä voidaan lukea uutisia, maksaa laskuja tai tilata vaikka verkkokaupasta tarvittavia asioita ja että ne ovat yhtä normaali osa arjen pyöritystä kuin vaikka vessan pesu ja roskien vienti.
Ja ennen kaikkea olisi voitu nostaa esiin sitä, miten monella tapaa muuten lapsi voi tuntea etteivät vanhemmat ole läsnä vaikka he ovatkin paikalla. Aihe on tärkeä, mutta toteutus ala-arvoinen. Se leimaa naisia ja viraston antamien selityksien pohjalta myös miehiä. Se antaa varajesuksille lyömäaseen paheksua perheiden elämää entisestään. Aivan kuin tässä elämässä ei olisi jo riittävästi haasteita ilman,ettei tarvitse pelätä, että joku tekee minusta lastensuojeluilmoituksen, jos näkevät minut tekstaamassa ostoslistaa hiekkalaatikon reunalta.
Nojatuolimatka 