Kun yrittää mahduttaa kalenteriinsa yhtä aikaa opintoja, työtä ja yhden yhdistyksen on pakko todeta että kalenterissani ei nyt ainakaan liikaa tyhjää aikaa ole. Pahimmillaan viikot ovat kuten tällä viikolla. Maanantaina kotiuduin kouluttamasta joskus vähän kymmenen jälkeen. Tiistaina istuin töiden parissa sihteeröimässä ja tulin kotiin kahdeksalta. Eilen taas tulin kotiin puolikymmeneltä vain lähteäkseni vähän kuuden jälkeen reissuun josta kotiuduin seitsemältä. Että onneksi huomenna on jo perjantai ja alkaa viikonloppu. Viikonloppu, jolloin tosin pitäisi käydä ensin juhlimassa työkaverin läksiäisiä ja lauantaina hyvän ystäväni syntymäpäivät. Niin ja sitten olisi vielä kirjamessutkin.
Että ainakaan ei tarvitse pelätä, että perheen naamat alkaisivat ärsyttää, kun niitä koko ajan katselee.
Mutta kun rehellisyyden nimissä minä haluaisin katsella hieman enemmän tai oikeastaan aika paljonkin enemmän noita perheen miehiä.
Meillä tilanne on se, että lapsi ei muunlaisesta elämästä tiedä. Lapsen täyttäessä vuoden palasin töihin ja siitä eteenpäin olemme säännöisesti olleet toisistamme erossa. Lapsi ei myöskään oireile erosta. Meillä on omat tapamme tehdä arjesta hyvää. Aamut otetaan niin hitaasti kuin mahdollista ja teknologia auttaa reissuissa, mutta nyt ekaa kertaa kun yhtälöön lisättiin opinnotkin minusta yhtälö ei toimi. En tunne itseäni riittämättömäksi vieläkään, mutta minä yksinkertaisesti ikävöin lastani ja hänen seuraansa.
Pidän edelleen kiinni siitä, että nämä yhtälöni palikat ovat sellaisia, että niitä vähän järjestelemällä voi rakentaa tasapainoisen yhtälön. Taidan vain olla siinä pisteessä, että on pakko opetella sanomaan kaikille kalenteriani täyttäville tahoille, että ihan kaikki ei onnistu. Että kun ihminen ei vain voi olla yhtä aikaa monessa paikassa ja välillä sen ykköspaikan pitää olla kotikin. Koska ei yksinkertaisesti ole reilua miehellekään, että se pyörittää yksinään iltoja kokkaamisesta iltasatuun. Ja myös siksi, että minä haluan olla enemmän kotona.
Onneksi sentään sinne loppuviikon ohjelmaan saa lapsen sovitettua enemmän kuin hyvin mukaan. Kirjamessut kun ovat myös lapsen toivelistalla, sunnuntai kirjojen parissa taitaa olla juuri sitä mitä meidän perhe tarvitsee nyt.
Nojatuolimatka 