Liikuttavaa

Ystäväni linkitti tänään kaveriporukkamme viestiketjuun uutisen jonka pihvi kutakuinkin oli se että liikuntakasvatuksen ongelma on se, että liikuntakasvatusta tekevät ihmiset elävät kuplassa, jossa valitsee käsitys siitä, että liikunta on kivaa. Yksinkertainen havainto sinäänsä, muttaa kuvaa äärettömän hyvin monia muitakin valistuksellisia kuplia. Kun itse elää ja hengittää jotain asiaa ei välttämättä tajua, että omat puheet saavatkin kuulijan laittamaan korvat lukkoon koska viestiä ei ole sovitettu lainkaan kuulijan taajuudelle. Toinen ystäväni jatkoi keskusteluun, että hän on juurikin tuollainen liikunnanvälttelijä, mutta niin vain viikonloppuna kertyi huomaamatta lenkkeilykilometrejä Pokemon Go:n kanssa.

Pokemonien perässä on liikuttu myös meidän perheessä. Muovisen Pikachun lisäksi kaverina pelissä on kulkenut virtuaali-Pikachu. Kolmessa päivässä itsasiassa 23 kilometriä.

Itseasiassa tästä syystä blogikin on ollut taas hiljainen. Iltaisin olemme ulkoilleet, koska samalla on myös ollut oletettavasti viimeiset lämpimät illat aikoihin. Tällä hetkellä uskallamme väittää että lapsi täyttää moninkertaisesti uudistetut alle kouluikäisten lasten liikuntasuositukset. Toisaalta sovitaan että nämä liikutaan nyt varastoon marraskuullekin, koska sitten kun vettä tulee taivaalta vaakatasossa ja iltaviideltä on pilkkopimeää niin ajatus ulkoilusta ei välttämättä tunnu lainkaan niin hyvältä ajatukselta. Silloin voisi kuvitella täällä blogissakin tahdin taas vilkastuvan.

Miehen kanssa olemme miettineet millaisen liikuntamallin poika saa meiltä. Emme varsinaisesti harrasta liikuntaa. Minä käyn silloin tällöin juoksemassa, mies pyöräilee työmatkoja ympäri vuoden ja minäkin enemmän tai vähemmän lumettomat ajat. Kävelen lähijunalle bussin ottamisen asemasta ja ruokaostokset teemme yleensä kävellen tai pyöräillen. Samoin lapsen harrastuksiin ja kirjastoon kuljemme yleensä apostolinkyydillä. Ilmeisesti arkiaktiivuus on tullut lapselle jo luontevaksi osaksi, koska taannoin lapsi oli järkyttynyt kun menimme Prismalle autolla ja veimme samalla kierrätyspisteelle lajiteltuja jätteitä. Ihmettelisin jos lapsesta kuoriutuisi aikuisena intohimoinen yksityisautoilija, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Fakta on kuitenkin se, ettemme miehen kanssa välttämättä täytä useimpina viikkoina aikuisille asetettuja liikuntasuosituksia. Toki miehen talvisetkin pyöräilypäivät, jolloin tulee poljettua 24 kilometriä ja minun päivittäiset kävelyt junalle ovat tyhjää parempia, mutta nyt kun lapsi on jo isompi ja arki tavallaan asettuneempaa olisi ehkä syytä saada lisättyä meidän vanhempienkin liikuntamääriä ja päättää että yrittäisimme kerran viikossa tehdä jonkun liikuntajutun koko perheen voimin, koska nämä syysiltaiset kävelylenkit lähipoluilla ovat olleet paitsi mukavaa perheaikaa niin myös yllättävän tehokasta liikuntaa, etenkin lapselle joka yleensä valitsee tienpenkalta sen vaikeimman reitin. En usko, että liikkuminen vaatii intohimoista harrastamista enkä ainakaan halua ampua lapsen kalenteria täyteen liikuntaharrastuksia, mutta haluaisin antaa lapselle mallin että tietty liikunnallisuus on aiva yhtä normaali juttu kuin hampaiden harjaaminen aamuin-illoin.

Miten teidän perheessä liikutaan? Tuntuuko vaikealta löytää ruuhkavuosina aikaa lenkkipolulle tai punttisalille?