Näemmä onnistuin pitämään kolme viikkoa huomaamattani blogitaukoa. Voisin perustella tauon kamalalla flunssalla. Kolmen viikon kurimus, joka aaltoilee, muttei nosta kunnollista kuumetta. Keuhkot vinkuvat ja kroppa on kuin piesty säkillisellä appelsiineja. Voisin perustella ne sillä, että aloitin opinnot ja niihin on liittynyt kaikkea säätöä. Tosin säätö ehkä kannattaa kun ensimmäisen päivän jälkeen opintorekisteriote näytti 65 opintopistettä. Voisin kertoa käyneeni Prahassa, vaikka olin siellä vain yhden yön. Voin kertoa fasilitointikoulutuksesta jonka kävin ja vähän vielä lesota pojan pianotunneilla. Rehellisyyden nimissä viimeiset kolme viikkoa olen kuitenkin käyttänyt kaiken normaalisti esim. blogin kirjoittamiseen käyttämäni ajan aivan muissa merkeissä.
Katsoin nimittäin seitsemän kautta Gilmore Girlsejä.
Ystäväni on hillitön Gilmore Girls -fani ja tulin aikanaan katsoneeksi jakson sieltä ja toisen täältä. Tiesin, että sarja olisi ns minun sarjani, mutta se vain osui huonoon saumaan elämässä. Ja lähetyskohta osui huonoon saumaan viikossa. Nyt sitten kuitenkin oli aikaa. Lopulta sitten katsoin kolmessa viikossa sarjan kaikki 153 jaksoa.
Gilmore Girls oli tähän väliin juuri sitä mitä tarvitsin. Naurua, itkua ja suuria tunteita. Roskaruokaa, populaarikulttuuria ja ihmissuhteita. Erityisesti pidin Gilmore Girlseistä siitä, että sarja oli äärettömän inhimillinen. Ihmiset tekivät sarjassa virheitä, osa heistä otti niistä myös opikseen ja monen hahmon kohdalla nähtiin aivan mahtavia kehityskaaria. Nautin myös erityisesti siitä, ettei tarinoissa takerruttu yhteen oikeaan rakkauteen vaan myönnettiin, että niitä elmän suuria rakkauksia voi olla monia ja että myös toisinaan vaikka miten ihmistä rakastaisi niin hetki on totaalisen väärä.
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä sarja aikanaan siinä iässä kun Rory olisi ollut lähempänä omaa ikää, koska Rory vaikutti hahmolta johon samastua. Lorelai oli minusta läpi sarjan lähinnä lapsellinen ja ärsyttävä, mutta yllättävän paljon pidin Lorelaista silti. Ja kun nämä jaksot katsoi putkeen niin ehdin muodostaa myös vankkoja mielipiteitä Gilmoren naisten miessuhteista. Rorylle toivon tulevan minisarjan tuovan kokonaan uuden rakkauden, mutta näistä olemassa olevista poikaystävistä olen ehdottomasti Team Logan. Tai no Jess kyllä aikuistui hahmona kivasti myös. Loreille en taas pysty näkemään muita kuin Luken. Chris kun juuri on sitä väärä hetki -tyyppiä. Uusia jaksoja kuitenkin odotan nyt kipeästi. Epäilen, että miehellä on sopivasti tuona iltana pikkujoulut, joten pitänee ottaa illan sotasuunnitelmaksi saattaa lapsi ajoissa nukkumaan, ottaa sohvalle pesuvadillinen poppareita ja pitää maraton.
Siihen asti voisin sitten taas kokeilla elämä Netflixin ulkopuolella. Kännykkä piippasi juuri merkiksi että kahdessa e-lainassani on alkanut laina-aika. Opintoka varten pitäisi kirjoitella ensimmäiset paperit palautuskuosiin ja sitten olisi vielä niitä töitä, soittotunteja ja muutakin elämää elettävänä.
Nojatuolimatka 