Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin menin lupautumaan Tubeconiin vapaaehtoiseksi ja pääsin sitä kautta eilen katsomaan ennakkonäytöksessä viikon päästä ensi-iltaan tulevan Nerven.
Kohta 35-vuotiaana ylempänä toimihenkilönä en ehkä niinkään ollut leffan kohdeyleisöä ja laitoin teatterin aulasta jo miehelle viestin, jossa epäilin nostavani paikan keski-ikää vähintään viidellä vuodella yksinäni, muta koska teema kiinnosti niin leffaan mentiin (ja hei ja minähän en muutenkaan sano ei ilmaisille leffoille).
Nerve periaatteessa ammentaa samasta lähteestä mistä dystopiaelokuvatkin. Liutateinejä irrotetaan meille tutusta yhteiskunnasta ja jätetään selviytymään. Tällä kertaa miljöö vain oli dystopisen maailman asemasta New York. Itseasiassa jo pelkästään New Yorkin vuoksi leffa kannatti katsoa ja ehdin jo kehittää hillittömän matkakuumeen lokakuiselle matkalleni.
Mistä Nervessä sitten on kyse? Nerve on mobiilipeli, joka urkkii tietosi eri sosiaalisen median kanavista ja jossa katsojat voivat äänestää mitä pelaajan pitää tehdä. Eli vähän kuin virtuaalista pullonpyöritystä, jossa on jätetty totuus pois tehtävävalikoimasta. Elokuvan päähenkilö Vee (Emma Roberts) päätyy pelaamaan peliä vähän vahingossa näytäessään parhaalle ystävälleen ettei ole tylsä. Katsojat parittavat Veen nopeasti Ianin pariksi ja kuten videosta näkee niin haasteet kovenee.
Käytännössä jos olet nähnyt trailerin tiedät mitä elokuvassa tapahtuu. Elokuvan käsikirjoitkseen ei saatu sisällytettyä yhtään varsinaisesti yllättävää käännettä. Sen sijaan korkeanpaikankammoiselle ihmiselle siinä oli kyllä yllinkyllin jännityselementtejä. Kannattaako elokuva sitten katsoa jos juoni ei ole kovin hääppöinen? Vaikea sanoa. Elokuva oli viihdyttävä. En vilkuillut kelloa tai haaveillut kotiinpääsystä. Tarina rullasi eteenpäin vauhdilla ja elokuva ei ainakaan ärsyttänyt. Casting oli hyvä. Veen äidinä vilahteli Juliette Lewis ja aisapariksi kisaamaan oli castattu ihanan James Francon veli Dave. Sivurooleissa vilahti myös OITNB:sta tuttuja kasvoja (Kimiko Glenn ja Samira Wiley). Ja itse pääosanäyttelijä Emma Roberts tulee varmasti kuulumaan tulevaisuudessa elokuvamaailman vakikalustoon.
Nervessä kuitenkin mielenkiintoisinta minulle oli idea jota peli edusti ja varsinkin pelissä oleva koukku siitä ettei pelistä puhuta eteenpäin. Toteutus oli tietysti viety melko äärimmilleen, mutta tarina kyllä toi esiin sen miten virtuaalisessa maailmassa liikkuessasi sinun pitää ymmärtää että teoilla on yleensä seurauksensa ja maine harvemmin tulee kunnian kanssa samaan perhesäästöpakettiin pakettuna vaan pikemmin maine luo helposti kultaisen häkin ympärilleen. Julkisuuden kanssa pelatessa saa koko ajan tasapainoilla sen varassa hallitseeko itse julkisuutta vai julkisuus sinua. Eikä tämä nyt ole mitään sellaista ”netissä kaikki ei ole sitä miltä näyttää”-varottelua vaan oikeastaan jatkoa sille mistä viimeeksi kirjoitin. Mikä on se digitaalinen jalanjälki ja miten sitä käytetään? Oikeastaan olisi todella kiva tietää miten ehkä enemmän elokuvan kohdeyleisössä olleet leffan hahmotti. Pitänee varmaan sukeltaa tubettajien maailmaan ja katsoa tuleeko sieltä millaisia kommentteja leffalle. Koska kirjoitetussa muodossa tuskin tästä ennakkonäytöksestä muita kommentteja tulee. Elokuvateatterin toinen yli 30-vuotias eli vieruskaverinkin paljastui tubettajaksi ja itseasiassa hänen innoittamaan itsekin pistin työpäiväksi taustalle pyörimään muutamia hyviä videoita. Radiossa hermostun helposti juontajiin ja aina ei jaksa kuunnella musiikkiakaan joten videot ja podcastit voisi olla kyllä siinäkin mielessä itselleni mielekästä kuunneltavaa.
Nojatuolimatka 