Taloutemme vahvistin hajosi. Itseasiassa jo 1,5 vuotta sitten, mutta saimme tehtyä parilla ohituksella kohtuullisen siedettävän viritelmän niin uuden ostaminen on nyt sitten jäänyt odottamaan aikaa parempaa. Osittain tämä johtuu siitä, että olemme miehen kanssa äärettömän hyviä elämään väliaikaisratkaisujen keskellä (ne lattialistat edelleen odottavat kiinittäjäänsä), mutta myös siitä, että olen huomannut olevani ihminen jolla on pakottava tarve osata muun muassa kaikki asiat. Erityisesti teknisissä asioissa sisälläni nostaa päätään kiukkuinen pieni ihminen, joka huutaa kurkku suorana MÄÄ ITTE, eikä todellakaan ilkeä mennä kauppaan tyhmäilemään ja kysymään, että kertokaa nyt minulle mikä vahvistin noihin minun Geneleceihin olisi hyvä.
En oikein itsekään tiedä mistä tämä toimintamalli on lähtöisin. Haluaisin tavallaan syyttää kaikesta isääni. Isäni oli päättänyt ilmeisesti kasvattaa tyttärestään itsellisen naisen, joten kun isä kuoli 20 vuotta sitten, osasin jo asentaa valaisimen sokeripalaan, vaihtaa sulakkeet, huoltaa kotioven kenkun lukon ja korjata ompelukoneen oikuttelevan alalangan syötön. Se, että tajusi selviävänsä jo teininä asioista, joista monet aikuisetkaan ei selvinneet oli aika eheyttävää ja kun jossain määrin isän kuolema romahdutti perusturvallisuudentunteeni, aloin pitää tietyllä tapaa ylpeydenaiheenani sitä, että minähän en tarvitse apua enkä varsinkaan miehiltä.
On ihmisiä, jotka kuvaavat työhuoneensa ilmastoinnin sääntölaitteen asennustöitä ja sitten on ihmisiä, joille se ei nyt ensimmäisenä tule mieleen. Kuva varmaankin kertoo kumpaan ihmisryhmään minä kuulun.
Tuolta pohjalta kun sitten lähti opiskelmaan tekniikkaa ei tuo ominaisuus ainakaan helpottanut, koska aloin törmätä myös käsityksiin siitä, ettei naisen kuuluisi asioita ymmärtää. Kiukkuinen MÄÄ ITTE muuttuu isoksi ja punahehkuiseksi silloin kun se törmää sukupuolensa vähättelyyn ja koska mansplainaus on asia jota vihaan maailmassa eniten heti silakkapihvien jälkeen en vain kykene menemään kauppaan olemaan tyhmä. Ja kun nyt tämän vahvistinasian kanssa on pakko myöntää, että olen ihan kujalla ja hifistely on vain asia joka ei minua kiinnosta pätkääkään. Toki haluan, että kajareista tulee ääni ulos, mutta maailmassa on niin paljon kiinnostavampiakin asioita opeteltavaksi, joten en ole jaksanut opetella teknistä puolta riittävästi jotta voisin luottaa, että löytämääni tietoon. Sisälläni siis käy samaan aikaan tappelua kiukkuinen MÄÄ ITTE ja laiskuri jota ei vain kiinnosta jonka seurauksena 1,5 vuotta sitten tehty oma asennus on edelleen voimissaan.
Tiedostan itsekin, että ”lisäksi tiedän asiasta myös seuraavaa”-ihmisen kanssa on rasittava elää, joten olen nyt yrittänyt löytää uusia tapoja toimia. Niin pitkälle en sentään vielä ole mennyt, että avoimesti joukkoistaisin kysymyksen sosiaaliselle medialle ratkottavaksi, mutta sentään sain selvitettyä itselleni muutaman johtolangan joiden pohjalta sain tehtyä riittävää taustaselvitystä, jonka loppuanalyysin ulkoistin miehelle ja uskoisin, että pystyisin nyt itsekin menemään liikkeeseen tekemään ostoksia ilman, että joudun alistumaan kuulemaan pikkurouvattelua tai minun ohi miehelle puhumista. Toki sekin auttaisi jos alan erikoisliikkeissä naiseenkin suhtaudutaan asiakkaana eikä pikkurouvana. Tästä muuten edelleen lämpimät kiitokset Frogin maahantuojan edustajalle joka fillarimessuilla puhui naiselle kuin ihmiselle eikä näyttänyt lapsen uuden pyörän jarrujen säätöjä minun ohitseni vain miehelle.
Nojatuolimatka 