Eilen illalla lähdimme vielä lapsen kanssa puistoon vaikka periaatteessa olisi ollut syytä jo harkita iltapesulle siirtymistä. Viikko oli kuitenkin ollut vähän aikaulullisesti surkeiden sattumusten sarja ja olin liesussa keskiviikko-, torstai-, perjantai- ja lauantai-illat sekä vielä tuon sunnuntain juoksujutun. Sinäänsä ei mitenkään poikkeuksellista meidän arjessamme, koska teen sen verran paljon iltakoulutuksia, mutta nyt poissaolo selvästi rassasi lasta ja ikävä äitiä kohtaan oli suuri.
Yksi iltakävely ei vielä ihmeitä tee, mutta tuli selvästi tarpeeseen. Reilu tunti ulkona yksityiskohtia ihmetellen taisi olla juuri nyt sitä mitä tarvittiin, jotta saatiin kurssi kohdalleen vielä tähän viikkoon ja jaksetaan rutistaa viimeinen pariviikkonen ennen lomaa.
Itsellä tosin yksityiskohdat tuntuvat olevan hukassa arjessakin. Saatoin jättää tänään työkoneen kotiin, saatoin myös hävittää työpuhelimeni hetkellisesti työpaikalle (tai no hetkellisesti ja hetkellisesti, ehti se neljä tuntia olla kahvihuoneen pöydällä) ja muutenkin olo oli harvinaisen savolainen ja toivon, että kanssani keskustelleet ymmärsivät vastuun olevan puhtaasti kuulijalla.
Hieman hirvittää, että mitä kaikkea tuhoa ehdin saada aikaan ennen kuin lomalle pääsen kirmaamaan. Työkaveri kyllä jo lohdutti, että niin kauan kun en hävitä lastani niin kaikki on plussan puolella ja tuollainen viisivuotias nyt onneksi osaa roikkua itse perässä jos äidillä lähtee ajatus karkuteille.
Nojatuolimatka 