Siitä lähtien kun ensimmäiset mainokset tulivat lapsen tietoisuuteen oli selvää, että Angry Birds on elokuva joka on pakko mennä katsomaan. Lapsi on oikeastaan ensimmäistä ikäluokkaa jolla vihaiset linnut ovat olleet maailmassa aina. Lapsen ollessa 10 kk talouteen saapui ensimmäin iPad ja lentävät kärttyiset pallot tulivat tutuksi myös lapselle. Sitten lapsi on opetellut esimerkiksi koko Star Warsin juonikaaren lintujen avulla, pelannut lukuisat tasot läpi Bad Piggiesiä ja romuttanut autoja Gossa.
Elokuva muutti lintujen luonnetta antamalla niille jalat ja pistämällä ne puhumaan. Ja itseasiassa viemällä linnuilta vihan. Vihaa alkoi elokuvaan löytyä vasta kuin possut veivät munat ja koko ikänsä ulkopuoliseksi itsensä tuntenut Red opetti ettei kannata kääntää toistakin poskea vaan joskus on hyvä edetä vihan kautta. Mielenkiinnolla odotan miten tuo lastenleffoille hieman poikkeuksellinen näkökulma otetaan maailmalla vastaan. Tosin kaipa me vastaan muut -teema on suosittu nykyään ihan kaikkialla.
Mitään syvällistä viestiä elokuvasta on turha yrittää etsiä ja itseasiassa näin puili vuorokautta leffan päättymisen jälkeen fiilis on lähinnä se, että tuo elokuva oli kyllä viihdyttävä, mutta oikeastaan aika yhdentekevä. Jotain elokuvasta kertonee se, että lapsi sanoi että se oli tosi hyvä, mutta perinteinen vaade, että leffa ostetaan omaksi heti kun se levyllä julkaistaan jäi tulematta. Tarina oli lopulta aika ohut ja hahmot vielä ohuempia. Kuten trailerista voi päätellä niin elokuva on selvästi komediallinen ja kyllä se nauratti, mutta huumori oli lopulta melko halpaa. Pystyn myös ymmärtämään, että elokuvan pystyy näkemään rinnasteisena tämän hetken maahanmuuttokeskusteluun, jos sovittelee oikeat lasit päähänsä. Itseasiassa kiusaus oli suuri kysyä elokuvan jälkeen edessäni istuneelta tunnetusti erittäin maahanmuuttokriittiseltä (tai no mitä sitä kiertelemään, rasistiselta) poliitikolta miten hän elokuvan näki, mutta koska leffaseurueeseen kuului myös poliitikon lapsi totesin parhaaksi vain paimentaa tuon oman kupeitteni hedelmän ulos leffateatterista.
Vaikka elokuva ei minua varauksettomasti saanutkaan puolelleen toivon sille kuitenkin kaikea hyvää. Roviolla on riittänyt rohkeutta lähteä tekemään jotain Suomen mittakaavassa ennenkuulumatonta ja tuollaisia avauksia kaivattaisiin enemmänkin tähän aikaan. Ilahduttavaa oli myös tajuta miten pitkälti kotimaisin voimin tuo leffa on saatu kasaan ja animaattoreiden jengistä löytyi ilokseni myös vanhan luokkakaverini nimi. Elokuva jätti takaportin auki kakkososalle ja soisin tarinan yltävän sinne asti. Pelisarja antaisi mahdollisuudet kuljettaa linnut tarvittaessa vaikka avaruuteen ja ensimmäisessä elokuvassa onnistuttiin jo hyvin tuomaan pelistä tuttuja elementtejä elokuvaan. Tai ainakin itse kummasti löysin yhtymäkohtia Bumerangilinnun käytöksen ja oman pelaamiseni väliltä…
Nojatuolimatka 