Pari viikkoa sitten osallistuin keskusteluun, jossa eräs keskustelijoista kuvaili lastaan vaapeeroksi. Termi ei ihan auennut kaikille, joten kuvailin vaaperoa perheen esikoiseksi, joka on noin kymmenenkuinen eikä enää vanhempien mielestä oikein muistuta vauvaa, muttei vieläkään ole taapero. Perheen kuopuksen kohdalla vaaperous saavutetaan suunnilleen 35 ikävuoden kieppeillä. Oma lapsenikin oli jo ensimmäisenä kesänään ihan selkeä vaapero ja kun se päiväkotitaipaleen aloitti 1,5 vuoden kypsässä iässä tuntui se jo ihan isolta ihmiseltä. Sitten viime viikolla törmäsin työhuoneessa papripinon välistä tipahtaneeseen kuvaprinttiin. 
Voi morjens mikä vauva. Ihana kaljupää pullura kestovaipassaan.
Saa nähdä katsonko neljän vuoden päästä kuvia tästä meidän nykyisestä viskaristani ja mietin, että sehän oli tuolloin vielä ihan vauveli vaikka nyt tuntuu, että tuo viisivuotias on ottanut valtavia harppauksia selvästi isoksi lapseksi. Että ehkä se onkin loppujen lopuksi niin, että myös ne perheen esikoiset ovat lopulta vaaperoita vasta 35-vuotiaana.
Sinäänsä kivaa kuitenkin että tuohon maailmanaikaan olin perheen toiseksilyhythiuksisin. Nyt vähän riippuen parturikäyntien sykleistä nautin lyhythiuksisikkan tittelistä. Tai katsotaan nyt mitä mies ensi viikon parturikeikalla keksi. Jokunen vuosi sitten minulta eräässä koulutuksessa kysyttiin, että onko mun mieheni se kaveri jolla on samanlainen kampaus kuin minulla. Että jos muut parisuhteessa sporttaavat mätsääviä tuulipukuja niin ilmeisesti meillä on sitten mätsäävät hiukset. Että eiköhän tuo meidän entinen kalju, nykyinen blondi kiharapääkin, aikuisena pääse nauttimaan maantienvärisestä taipuisasta kuontalosta.
Nojatuolimatka 