Olin jo pari päivää pyöritellyt päässäni ajatusta tasa-arvoista kohtaamista käsittelevästä postauksesta. Kaikki lähti liikkeelle oikeastaan siitä kun luin Kolmistaan -blogin kommentteja ja törmäsin jälleen kerran ajatukseen siitä, että lapsien erillaisuuden spektri kyllä tunnistetaan, mutta silti on tärkeää määrittää mihin lokeroon kukakin kuuluu ja vielä asettaa nokkimisjärjestykseen niin tyttömäiset tytöt, poikamaiset tytöt, poikamaiset pojat ja tyttömäiset pojat.
Tässä kohtaa minusta olisi äärinmäisen tärkeää tajuta se, että pitämällä kiinni lokeroinneista me pidämme edelleen kiinni siitä valtarakenteesta, joka taustalla vallitsee. Niin kauan kun emme kohtaa yksilöä yksilönä ei tilanne pysty kehittymään ratkaisevasti parempaan suuntaan. Oman ajattelunsa haastamiseksi voisinkin kaivaa vanhan blogin puolelta esiin tasa-arvoisen kasvattajan muistilistan. Lapsenihan oli päiväkotinsa kautta tasa-arvoista kohtaamista tukevassa hankkeessa ja sieltä jäi meille vanhemmillekin kättäpidempää matkaan.
Eilen jutun aihe kuitenkin lähti laajenmaan kun Leluteekin Emilian kautta tietooni tuli Vanhemmat rasisimia vastaan -liike, koska loppujen lopuksi tasa-arvoinen kohtaaminen on paljon muutakin kuin sukupuoli. Tämän päivän aateilmastossa varsinkin pitää tiedostaa se, että meidän vanhempien sanoilla on valtaa. Me vanhemmat sanoitamme lapsillemme tämän heitä ympäröivän maailmaan ja siksi jokaisen meistä tulee pohtia miten ja miksi käytämme sellaista kieltä kuin mitä käytämme.
Ylläoleva sukupuoliseen tasa-arvokasvatukseen liittyvä listaus toimii hyvin yleisenkin tasa-arvokasvatuksen listana varsinkin ensimmäisen kohdan osalta. Meidän aikuisten tulee kiinnittää huomiota siihen miten esimerkiksi saduissa ja lastenohjelmissa esitetään sukupuolisen moninaisuuden lisäksi myös etninen moninaisuus. Varsinkin lastenohjelmien kohdalla tässä vielä meillä melkoinen matka kuljettavana, koska kun vaikkapa katsoo Pikku Kakkosen ohjelmalistausta on keskeinen toiminnallinen hahmo edelleen useimmiten valkoihoinen poika. Sitä voikin sitten miettiä mitä se tekee yksilön itsetunnolle, jos kasvuvaiheessa et löydä arkisesta populaarikulttuurista yhtään itsesi näköistä hahmoa.
Myös listan viimeinen kohta on ajakohtainen rasisimikeskustelunkin osalta, millä sanoilla sinä kuvailet lapsillesi heitä ympäröiviä ihmisiä ja kuuletko miten lapses kuvailee. Lapsi on usein täysin sokea väreille tai ainakin oma lapseni on. Juuri hiljattain hän kertoi ryhmään tulleesta uudesta lapsesta, joka on tullut opettelemaan heidän kanssaan suomenkieltä. Lapsen nimen perusteella pystyi hyvin päättelemään jotain hänen etnisestä taustastaan, mutta lapsi meille kuvailleessaan keskittyi kertomaan ihan muita asioita kuin sitä minkä värinen lapsi oli. Itseasiassa lapsi ei myöskään ollut aivan varma uuden lapsen sukupuolestakaan, mutta oli vakuuttunut siitäkin ettei tuo haittaa. Ainoa mikä merkitsi oli se, että nyt porukkaan tuli uusi kaveri ja heidän kanssa leikkiessään uusi kaveri oppii puhumaan suomea. Tuon asenteen kun lapsi säilyttää jatkossakin niin voidaan varmaankin todeta, että jotain me tässä kasvatustyössä ollaan tehty oikein.
Nojatuolimatka 