Isoäitini, pesunkestävä Karjalan evakko, tapasi suhtautua virpomiseen asiaan kuuluvalla vakavuudella. Mitkään noidathan ei karjalaiseen perinteeseen kuuli, mutta ilmeisesti vaikka ruisleivän kuminassa mummo ei taipunut niin virpojien noita-asut sentään pitkin hampain hyväksyttiin vuosien väsytystaistelun jälkeen. Sen verran mummo piti kuitenkin perinteistä kiinni, että perehdytti kaikki ovelleen eksyneet pikkunoidat oikeaoppisen virpomisen saloihin. Ei sitä vitsaa vain kevyesti heilutella vaan virpomisessa pitää olla tunnetta mukana. Pojantyttärenpojan virpomasuoritus ei olisi vanhanmummon katsastusta läpäissyt ja veikkaan myös, että mummovainaalla olisi ollut sanansa sanottavana myös pojantyttärensä vitsaratkaisusta. 
Laiskat vanhemmat nimittäin ostivat perjantaisella kauppareissulla Prismasta kimpun siniseksi maalattuja koivunoksia. Näiden nyt pitäisi olla varmaankin täydellisen allergiaystävällist, tai no tiedä nyt millö lyijymaalilla nuo risut on maalatti, mutta ainakaan tuolta ei mitään hiirenkorvia ala versoa.
Sulka-angstia potevana päädyimme hakemaan koristeet Tigerista ja nyt meiltä löytyy kymmenen vitsan koristelun jälkeen edeleeen 140 psykedeelisen väristä piippurassia (jostain perinteistä minäkin pidän kiinni, ne on piippurasseja eikä mitään askarteluchenillejä) sekä kolme rullallista huonostiliimautuvaa tiputeemaista paperiteippiä. Silkkipaperikukkien materiaalit löydettiin askartelukaapin perukoilta ja kolmihenkinen työpajamme sai oksat valmiiksi ennätysajassa sen jälkeen kun lapselle kerrottiin, että ainostaan oksia askarrelleet saa syödä palkkakarkit. Kirisitys, uhkailu ja lahjonta – kasvatukseni kulmakivet.
Koska oma virpomaperinteeni pohjaa vahvasti sotien jälkeen syntyneeseen karjalaisen virvonnan ja pohjalaisen trullittelun hybridiin oli selvää etten edes avaa keskustelumahdollisuutta sille, että asu olisi jotain muuta kuin noitateemainen. Kaupat eivät selvästi olleet kartalla noitarekvisiitan myynnissä, mutta onneksi Prisma pelasti tässäkin suhteessa ja löysimme mustan noitahatun. Itse olin kaavaillut hatun seuraksi viittaa, mutta Pinterestiä sujuvasti selannut lapsi ilmoitti, että sen pitää kylläkin olla kaapu ja musta sellainen. Materiaaliaihioksi valittiin miehen poistoon menossa ollut musta t-paita, joka oli pesujen saatossa leventynyt ja lyhentynyt. Lopulta paidalle ei tehty mitään koska lapsesta hyvä noita-asu tuli kun sen vain kiskaisi mustien leggareiden ja tähtikuvioisen hupparin päälle. Naapureille kiitos siitä, ettei kenelläkään ilme värähtänyt pienen Beetlejuicen varustevarastosta karanneen virpojan kohdalla. Tosin me yhdistimme virpomisen kaveriperheiden brunssiin, joten kahdeksan pikkuvirpojaa muodostivat riittävän söpön kokonaisuuden vaikka yksi tosiaan näyttikin enemmän nuorelta Winonalta noitavermeissään.
Meillä tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsi oli virpomassa. Tähän asti olemme olleet todella usein palmusunnuntaina ulkomailla tai muuten liesussa ja sopivaa hetkeä ei ole tullut muutenkaan. Vaikka me olemme uskonnoton perhe on virpominen meistä ihan meillekin sopivaa puuhaa (ja ihan kaikille muillekin, että terveisiä vain Tampereen suunnalle) ja nykyisellään osa kotimaista kultuuriperintöä. Mielestäni esimerkiksi mitään karkki vai kepponen -kierroksia ei Suomeen tarvita, koska meillä on jo yksi tällainen päivä, joka on vakiintunut ihmisten käytäntöön. Meidän taloyhtiössämme vielä kivasti oli virpojat tervetulleksi toivottavat laittaneet oveen tipukoristeita jotta virpojat löysivät perille joten ei tullut epämukavaa voikohan sitä ovikelloa soittaa vai ei -fiilistäkään vastaan.
Niin ja höveli nuorimies osti vanhempien perustelut, että vain vitsoja askarrelleet saavat syödä herkkuja ja jakoi saaliinsa mukisematra meidän vanhempien kanssa. Tai sitten se ei vain itse tykännyt saamistaan Hopeatoffeista…
Nojatuolimatka 