En tiedä onko lapsen kiinnostus ilmiöihin synnynnäistä vai onko lapsi vain mallioppinut meiltä vanhemmilta, mutta tällä hetkellä kaikki luonnontieteelliset jutut ovat todella hip, pop ja cool meidän perheessämme. Alkuvuodesta päiväkodissa järjestettiin lapsen ryhmälle tiedeaamu yhden ryhmäläisen lapsen äidin toimesta ja samoilla lämmöillä ilmoitimme lapsen myös tiedekerhoilemaan kun kaverin äidiltä heidän toiminnastaan kuulimme.
Pikku-Jippoilua on nyt takana kolme kertaa, joista ensimmäisen missasimme taudin vuoksi, joten olemme vähän jälkijunassa nyt tehneet ensimmäisen viikonkin kotitehtävää eli kasvattaneet herneitä.
Tehtävä on yksinkertainen. Istutetaan kahteen kulhoon herneitä, laitetaan toinen valoon ja toinen pimeään ja lähdetään havainnoimaan mitä purkeissa tapahtuu. Herneet ovat sitää kiitollisia, että itäminen tapahtui vuorokaudessa ja kolmentana päivänä lapsi pääsi jo äkkäämään, että jotain eroa tässä jutussa nyt syntyy ja nyt neljäntenä päivänä ero oli jo selkeä. Lapsi tutkii ja hoitaa versojaan vähintään yhtä suurella intohimolla kuin opiskeluaikaisen kesätyötutkimusryhmäni kiinalainen tutkija rukiitaan.
Viime viikolla kotitehtävänä leivottiin juurimenetelmällä pullaa ja havainnointiin hiivan toimintaa. Viisivuotias muistaa jo, että hiiva vaatii lämpöä, mutta kuumuus tappaa sen ja että hiivaa täytyy ruokkia sokerilla. Pullat myös olivat melkoisesti maistuvampi kotitehtävä kuin tämän viikon kotitehtävä, jossa lapsen pitää lajitella kiviä. Tehtävässä kyllä onnistuttiin tavoittamaan jotain perimmäistä tuon minun lapseni ajatusmaailmasta. Meidän kun ei tarvitse edes lähteä kiviä hakemaan, koska lapsella on sänkynsä alla jo valmiiksi kenkälaatikoissa Haagan kattavin keppi- ja kivikokoelma eli nyt lähinnä podemme runsaudenpulaa, kun kotitehtävän totteutukseen tarvitaan vain kuusi kiveä.
Tiedekerhossa lasta odotellessa panin merkille yhden asian, joka on minua muutenkin häirinnyt harrastuksissa. Kahdeksasta paikalla olleesta lapsesta kaksi oli tyttöjä. Lapsen toinen rakas harrastus, Rokkimuskari, on mennyt poikabändinä jo toista talvea. Filosofiakahvilassakin on useimmiten filosofoitu poikien kesken ja itseasiassa Arkkitehtikoulussakin kymmenen lapsen ryhmässä on vain kolme tyttöä. Minulle nuo harrastukset ovat kaikki sukupuolineutraaleja, mutta jostain syystä pojat ovat ryhmissä yliedustettuna. Miksi pienten tyttöjen vanhemmat eivät tuo lapsiaan näihin ja syntyykö päätös lapsen oman mielenkiinnon vai vanhempien päätöksen pohjalta?
Jos teilläkin asuu pieni tutkija kotona, kannattaa tutustua Pikku-Jippojen virtuaalikerhoon. Videoitujen ohjeiden ja marketista löytyvien ohjeiden avulla jokainen voi turvallisesti tutkia luonnontieteellisiä ilmiöitä.
Nojatuolimatka 
Meillä itse asiassa Ompun kaksi hyvää (naispuolista!) kaveria Pikku-Jippoilivat melkein pari vuotta, ja silloin kuulemma oli enemmistö tyttöjä. Samoin meillä Filosofiakahvilassa oli sukupuolijakauma 50-50. Myös muissakin harrastuksissa, uimakoulussa, jalkapallossa (jossa okei kävi vain kerran) ja taaperotanssissa… kaikissa ollut hyvin tasainen ja todellisuutta vastaava jako. Mä siis ehkä puhuisin vain tuurista? Sattumasta? Luonnonvalinnasta Rokkimuskarissa? Mutta hei, kiitos hernevinkistä!
TykkääTykkää
Uimakoulussa meilläkin meni tasan ja tanssi on varmasti tyttövaltaisempaa. Tai siis meidän lähipiirissä käytännössä kaikki tytöt harrastaa jotain tanssia tai jumppaa ja se nielee helposti kaiken harrastusajan jos perheet rajoittaa viikkoharrastusmääriä. Olisi vain kivempaa jos ryhmät olisi enemmän 50/50 niin ei tulisi mitään mielikuvia siitä mikä on tytöille ja mikä pojille sopivaa kiinnostuksenaihetta.
TykkääTykkää