Lapsi on käynyt hidasta väsytystaistelua, että puhelin pitäisi saada. Me vanhemmat ei moiselle vielä nähdä tarvetta. Puhelin kyllä hankitaan hyvissä ajoin ennen koulun alkua, jotta sen käyttö tulee tutuksi ja olemme harjoitelleen miten minun iPhonellani voi soittaa hätänumeroon, mutta noin muuten puhelimella ei ole arjessa tarvetta.
Tänään hoksasin kuitenkin, että lapsellahan on minun vanha iPad, jossa on omat tunnarit, joten laitoimme lapselle Facetimen kuntoon ja tänään on ilta lähinnä vietetty maaten jollain kokoonpainoilla sohvalla ja makuuhuoneen sängyllä pädeillä keskustellen. Kissan ilmeen perusteelle me joko ollaan seottu tai hän luulee itse seonneensa, mutta lapsi nappasi Facetimen todelle helposti käyttöön ja veikkaan, että ensimmäiset Facetimepuhelut minulle soitetaan viimeistään keskiviikkona kun olen junassa tulossa kotiin.
Näitä pienestä digitaalisien laitteiden kanssa toimineita tykätään kutsua diginatiiveiksi, mutta itse termiä vähän vierastan. Niin kauan kun laitteiden käyttö ei ole soveltavaa ja keskittyy pelkkään viihteeseen ei siinä vielä kovin natiivisti digejä olla. Facetimen lisäksi tänään lapsi oppi huomaamattaan kuitenkin toisen ihan hyödyllisen digitaidon, kuvien käsittelyn, josta ensimakua tuli Instagramin puolella.
Nuori taiteilija on kovin kiintynyt tällä hetkellä mustavalkofiltteriin.
Huomiselle lupasinkin, että lataamme lapsen pädille oman kuvankäsittelyohjelman ja lataamme hänen itse ottamiaan kuvia sinne käsiteltäväksi. Sitten voidaankin alkaa opetella vaikka stop motion -animaatioiden tekemistä. Toki meilläkin lapsi pädillä pelaa ja katsoo lastenohjelmia, mutta toisaalta meiltä vanhemmilta tulleen mallin avulla lapsi on oppinut että pädillä myös opiskellaan, sitä käytetään muistikirjana, siitä luetaan aamun sanomalehti ja pyöritetään sähköpostia sekä kalenteria. Ja että ennen kuin pädi tuli lapselle se kuului aikuiselle ja sama tulee olemaan myös puhelimen kanssa.
Nojatuolimatka 