Pojatkin lukee

Olin tänään iltapäivän seminaarissa Akavatalolla ja samalla ottauduin käymään pääkirjastossa täydentämässä lapsen iltakirjavalikoimaa. Hyllyjen luona lapsen esittämiä toiveita etsiessäni tajusin, että taas huomaamatta yksi vaihe lapsiperhearjesta on jäämässä taakse ja enää kirjastosta ei valita eikä pyydetä isoja kuvakirjoja vaan kiinnostus on siirtynyt käytännössä kokonaan pidempien tarinoiden puolelle.

Viimeiset pari kuukautta on luettu lähinnä Risto Räppääjiä ja Lasse-Maijan etsivätoimistoa, mutta tällä kertaa lapsella oli uusi toive. Päiväkodissa oli luettu Kummitusperhe Kammosia ja niitä nyt tilattiin tuotavaksi. Itselle Kammoset olivat uudia tuttavuuksia, mutta lapsi on nyt kuukauden hartaudella siteeranut parhaita pätkiä, joten pitihän niitä ottaa lainaan. Kirjoja googlatessa selvisi myös se, että kirjojen kirjoittaja, Pirkko-Liisa Perttula, on koululaisvitsikirjojen kruunaamaton kuningatar, jonka käsissä on syntynyt sellainenkin ikoninen teos kuin Rakastunut ranskanperuna. Pitääkin tonkia löytyisiköhän se mahdollisesti mökiltä jostain. Veikkaan, ettö se voisi iskeä lapseen, jonka mielestä mikään ei ole hauskempaa kuin minun kertomani ”mikä on sininen ja istui puussa?” -vitsi.


Kammosten lisäksi bongasin hyllystä Harrin ja dinojen kasvaneen myös isommille lapsille suunnatuiksi tarinoiksi ja varmuuden vuoksi nappasin vielä yhden Lasse-Maijankin matkaan.

Seitsemän kirjaa kerralla voi olla melkoinen määrä, mutta veikkaan, että noilla ei selvitä kuukauttakaan. Ensimmäinen Kummitusperhe Kammonen taitaa olla ensimmäisen illan jälkeen jo puolivälissä kun poika korottaa isälleen lukuvaateita. Alta kolmen luvun on turha kuvitella livahtavansakaan pois lastenhuoneesta, mutta eipä tuo myöskään taida miestä haitata, koska meidän perheessä pojatkin tosiaan lukevat.

Törmäsin #PojatkinLukee kamppikseen Instagramissa tovi sitten ja sen jälkeen kompastuin myös tempauksen FB-sivuihin. Itselleni lukeminen on ollut aina ovi uusiin maailmoihin ja haluaisin myös opettaa lapselle saman. Poikien lukemisen vähentymisestä on kirjoitettu jo pitkään ja syitä on etsitty milloin pelaamisen lisääntymisestä ja milloin siitä, että poikia kiinnostavia kirjoja ei vain tunnuta löytävän. Maailma on kuitenkin täynnä hyviä kirjoja ja PojatkinLukeen tarkoituksena on tuoda esiin kirjoja, jotka voisivat jollain tasolla kolahtaa pieniin miehiin. Jännitystä, fantasiaa, jalkapalloa, Star Warsia sekä jos vaikka mitä muuta on jo löytynyy kirjastojen suositteluhyllyihin kun seuraa Instagramissa tunnistetta. Pojatkin ovat erilaisia ja vaikka itselläni on tavallaan hyvinkin (stereotypisen)miesmäinen kirjamaku eli tykkään dekkareista, scifistä ja fantasiasta, ymmärrän hyvin sen, että kirjallisuudesta on todella vaikea lähteä löytämään itselle sopivia tarinoita jos vaikka tieteiskirjat tai urheilu ei puhuttele.

Lasten kirjamaailmassa se sukupuolien mukaan lokerointi kun tuntuu elävän edelleen aika tiukassa ja olisi hyvä löytää hyllyihin myös kirjoja niille pojille, jotka ovat kiinnostuneita hyvästä tarinasta ilman jännitystä, yliluonnollisuutta tai jalkapalloja. Tytöille tuon tyylisiä kirjoja tuntuisi löytyvän paljon enemmän, koska joku on ilmeisesti tajunnut etteivät kaikki tytöt tykkääkään hevosista (vaikka Nummelan ponitallikirjat rokkaakin tästä ikuisuuteen). Itse aionkin suurella kiinnostuksella seurta mitä kaikkea Pojatkin lukee nostaa omaan tietoisuuteen. Vielä muutaman vuoden lapsen lukuharrastuksen ylläpito on kuitenkin meidän vanhempienkin harteilla, koska vaikka kuinka lapsi oppii lukemaan ei se lukemisen sujuvuus tule samassa paketissa ja tarinoista nauttiminen on paljon vaikeampaa.

Yksi vastaus artikkeliiin “Pojatkin lukee

  1. Hei Anu. Hieno kirjoitus. Lämmitti sydäntä. Varsinkin kohta ”itselleni lukeminen on ollut aina ovi uusiin maailmoihin ja haluaisin myös opettaa lapselle saman”. Just näin. T. Mikko / #pojatkinlukee / facebook.com/pojatkinlukee

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s