Erehdyin töissä lesoamaan, että saan olla yksin kotona. Yksinäisyyttä juhlistaakseni päätin vihdoinkin ommella yhden pinossa odottaneen kankaan mekoksi. Kohtalaisen nopeasti tajusin, että yksinäisyys on melkoisen monitahoinen tulkinta jos jaat asuntosi yhden kissan kanssa…
Siis miten niin sinua haittaa, että pesen käpäliäni tässä sinun juuri pesemän mustan kankaan päällä?
Olisi vain pitänyt muistaa, mitä aikanaan kirjoittelin vanhan blogin alkuaikoina mekon ompelusta kissan ja vauvan kanssa:
Kutista kangas, laita se kuivumaan, odota kaksi sekuntia ja huomaa että kissa on löytänyt kuivatustelineen ja nukkuu kankaan alla nojaten yhteen liepeeseen.
Kankaan kuivuttua lukittaudu makuuhuoneeseen, levitä kangas lattialle.
Avaa ovi ja poistaa makuuhuoneseen kätkeytynyt kissa.
Kiinnitä kaava kankaalle ja kuuntele kun oven takana huutaa sekä kissa että lapsi.
Leikkaa kaava irti kankaasta vapaalla kädellä ajan säästämiseksi.
Kaiva esiin ompelukone.
Yritä kiinnittää kappeleita toisiinsa nuppineuloilla pitäen samaan aikaan pienet tahmeat sormet sekä uteliaat kissanviikset kaukana.
Huuda mies hakemaan lapsi pois (toista kunnes mekko on valmis).
Häädä kissa pois ompelutuolilta joka kerta kun olet nostanut takapuolesi siitä edes niiksi kahdeksi sekuntiksi.
Huomaa, että tuolilta häädetty kissa on syöksynyt nukkumaan mekkotekeleen päälle.
Hae suosiolla tarraharja heti kättelyssä mekon siistimiseksi.
Poista tarraharja siihen takertuneelta vauvalta.
Pidä vähintään kuukauden tauko ennen seuraavaa ompelusessiota yleisen perhesovun säilyttämiseksi.
Ja pakko myöntää, että tänään puhti loppui siihen kun sain leikattua mekon etu- ja takakappaleen irti kankaasta. Taskupussin palat pitöisi vielä jaksaa leikata, samoin pääntien alavarat. Itse ompelun säästän kyllä huomiselle. Saa veikata kumpi sitten osoittautuu suuremmaksi haasteeksi: kissa vai saumuri?
Nojatuolimatka 