Minulla on lahja sulkea silmäni keskeneräisiltä asioilta. Tämä supervoima mahdollistaa sujuvasti sen, että että asumme jo seitsemättä vuotta asunnossa jossa ei ole vieläkään olohuoneessa lattialistoja… Sitten tulee päiviä, jolloin innostun viemään asioita eteenpäin ja tänään oli juuri sellainen päivä.
Saimme laitettua melkein vuoden tauon jälkeen verhot ikkunaan. Aikaisemmin meillä ikkunassa oli Marimekon hedelmäpeliä, jotka viidessä vuodessa olivat kulahtaneet vähän ikävästi auringossa olin muutenkin kuosiähkyssä, joten kun verhot otettiin julkisivuremontin tieltä alas elelimme hyvinkin kahdeksan kuukautta ilman ikkunaverhoja. Lopulta verho-ongelma ratkesi kaivamalla liinavaatekaapin alakorista edelliseen kotiin teetetyt pellavaverhot ja nyt ne tuntuvat juuri täydelliseltä asuntoon.
Seuraavaksi sitten pitäisi varmaan pohtia niitä lattialistoja tai vaihtoehtoisesti sitä mitä tehdään ruokapöydän tuoleille. Tiedättehän ne rasittavat ihmiset, jotka löytävät ties mitä designaarteita jätelavoilta? No meistä on vähän kuin huomaamattamme tullut sellaisia. Ensin löysin yhden Artekin 69 tuolin jätelavan viereltä kun lähikirkko meni remonttiin (tarkistin työmiehiltä että oikeasti saan tuolin mukaan ja lopulta marssin hakemaan lasta pöiväkodista kainalossani yksi aikuisten ja yksi lasten tuoli). Sitten viime kesänä ystäväni laittoi viestin, että halutaanko me kuuden hengen Artekin ruokapöytä. Heillä kun olisi töissä yksi ylimääräinen, aikaisemmassa paikassa paksulla maalilla pilatti, mutta vaivalla kunnostettavissa oleva yksilö. Pöytä saatiin juuri ja juuri ängettyä peräsupon muotoiseen Kiaamme vaikka epäilimmekin miehen kanssa että miten oksymorooniautoluokkaan kuuluva pieni tila-auto moisen nielee. Viime kesänä mökillä sitten hiottiin ja maalattiin ja pohdittiin mikä ratkaisu tehdään tuoleille. Ja kun ei taaskaan hötkyilty tulivat tuolit meidän luokse. Toisen ystäväni appiukko työskenteli aikanaan erään korkeakoulun vahtimestarina ja sinäänsä surullisten asiankäänteiden kautta meistä tuli viiden tuolin onnelliset omistajat kun kuolinpesä pisti tavaroita kiertoon. Eli pitkä tarina lyhykäisyydessään. Nyt meillä on kuusi tuolia, joista viisi on kauttaaltaan lakkapintaista ja vähän elämää nähnyttä ja yksi kirkolta dyykattu on istuinosasta ruskealla pinnoitettu ja puuosiltaan kulunut. Ainakin tuo jälkimäinen pitöisi varmaan maalata ja lopuillekin pitöä jollain aikajänteellä jotain tehdä koska istuimien lakkaus on kulunutta.
Mutta mitä noille nyt sitten tekisi. Maalaisi? Lakkaisi? Kaikki samanvärisiksi? Kaikki erivärisiksi? Pitäisikö istuimet pehmustaa Bryggen tyyliin (tämä nyt ei aukea kuin niille, jotka käyvät syömässä kasvisruokaa Turun yliopistolla)? No meidät tuntien tässä ei nyt ihan äkkiä mitään tapahdu. Varsinkin kun yksi tuoli on edelleen ystävälläni Turussa. Tosin kuten kuvasta näkyy niin on täällä kotona muutkain työsarkaa. Sitä voisi vaikka käydä läpi nurkkaan kertyneet aikakausilehdet ja paikata pojan kahdet housut, jotka saivat tuta tappajasepelistä pari viikkoa sitten. Niin ja fiksumpi keräisi nuo Hamahelmetkin pois ennen kuin ne ovat kaikki levällään lattialla.
Nojatuolimatka 